Ääniä

Kylätien välittömässä läheisyydessä sijaitseva vierastalo on alttiina kaikenlaisille portin takaa kuuluville äänille. Äänien tunkeutumista sisälle estää kuitenkin tehokkaasti luonnonkiviset, 60-senttiset seinät. Naapurihuoneistosta ei kuulu minun puolelleni mitään. Päivisin, kun kadun puoleisen oven ikkunaluukut ovat auki, ja pihaovikin, kuuluu vain satunnaisten kulkijoiden, talon koirien ja pihapuissa asustelevien kyyhkysten kujerrus.

Varpuset ovat virkeimmillään aamulla, kun lähden ruokkimaan hevosia. Niiden tirskutukseen sekoittuu Leon hirnunta ja Mattie-aasin ynähtely. Joku nimetön lintu kirskahtelee leijuessaan hedelmätarhojen yllä. Vähän kauempana sijaitsevassa talossa on kukko jo herännyt ja komentaa kanalaumaa kovaäänisesti herran elkein.

Aamuyön tunteina kuulen, kun naapuritilan pehtorin vaimo lähtee töihin leipomoon. Vasta puoli seitsemän maissa ajaa ohi joku varhainen kulkija autollaan, ja toinen rämistelee kivikatua polkupyörällään. Puoli kahdeksalta lähtee Donna Marian poika työhönsä tiilitehtaalle. Portti narahtaa ja toinen, mutta Casa Velhan koirat nukkuvat vielä. Kahdeksalta soi tehtaan pilli työpäivän alkamisen merkiksi.

Casa Velhan portista ei kukaan voi kulkea hiljaa. Portin ominaisäänet ovat pellin kolina, portin kirskunta kiveykseen kun sitä avataan ja kolahdus, kun portti suljetaan. 

Päätalon kadunpuoleinen julkisivu. Oikealla vierashuoneiden ikkunat, oven vasemmalla puolella ruokasalin ja kirjaston ikkunat. Kiveyksellä verhottu autotie on muutaman metrin levyinen, ja rajoittuu myös vastapäisellä puolella talon seinään. 

Näkymä kattoterassilta kadulle. Vihreä portti on naapurin, suurtilallisen, joka viljelee appelsiineja. Kadun varteen on melkein aina parkkeerattu useita autoja, joka tekee tiellä liikkumisen meikäläisittäin ajatellen vaaralliseksi. Näitä portugalilaisia se ei kuitenkaan näytä haittaavan. Edessä oleva piippu on vierastalon toisen yksiön piippu.

Kylätietä sujahtaa portin ohi auto sellaista vauhtia, että pelkään sen kohta rysähtävän joko jonkin talon seinään tai muuriin. Pakostakin ajattelen Casa Velhan pihasta lähteviä, jotka välittömästi portista ulos työnnyttyään ovat ohikulkevien seassa. Naapuritalosta syöksyy koiralauma tielle haukkuen. Casa Velhan koirat yhtyvät haukuntaan. Paikalle rymistelee kala-auto tuutaten saapumisensa merkiksi, postipoika ilmoittaa moponsa äänitorvea huudattaen postilähetyksestä, johon hän tarvitsee kuittauksen. Kylässä asuva saksalaismies junnaa puutarhatraktorillaan roskienkeräyspaikalle. Naapuritilalta, appelsiinipuiden lomasta kuuluu miesten ääniä. Veturi kiskoo rautaista vanaansa pitkin tavaravaunuletkaa kohti Tunesia.

Illan tullen liikenne kylätiellä hiljenee. Joskus karauttaa nuorisojengi ohi auton ikkunat auki. Bassot jyskyttävät ja rytmit virtaavat kaikille tasapuolisesti, halusit tai et. Kun rauha on laskeutunut tienoon ylle, kuulen monia ääniä. Tuolla kopsahtaa kuiva viikunanlehti kiveykselle, toisaalla putoaa Johanneksen leipäpuun palko. Hevoset kopistelevat aitauksessaan, ja kaskaiden tymbaalit tarjoavat taustamusiikkia.

Nälkä! Siirryn sisälle paistamaan kalkkunapihviä. Pihvin kypsyessä teen salaatin. Istahdan syömään televisiouutisten ääreen. Yksi päivä Portugalissa ja Casa Velhassa on taas liittynyt henkilökohtaisen historiani helminauhaan.