Maailman tarjoama näytelmä

"Viisas on se, joka tyytyy katsomaan maailman tarjoamaa näytelmää." (José Saramagon kirjasta "Ricardo Reisin viimeinen vuosi.")

Joulurauhan vielä voimassa ollessa jäin miettimään, mitä Saramago syvimmillään tarkoitti laittaessaan Ricardo Reisin (= Portugalin kansallisrunoilijan Pessoan alter ego) sanoiksi yllä olevan lauseen. Selityksiä on varmasti melkein yhtä monta kuin miestäkin - tai naista. Minä näen siinä - etenkin maailman nykytilanteessa voimattomuutta, jota pieni ihminen tuntee maailmantapahtumien edessä. Olen näkevinäni lauseessa myös Saramagolle tyypillistä sarkasmia, johon olen hänen tuotantoonsa tutustuttuani niin kovin ihastunut. Toivoisin vain, että osaisin ottaa aina yhtä tyynesti vastaan näytelmässä esitetyt osasuoritukset. En tarkoita toiveellani, että olisin välinpitämätön. Yksinkertainen totuus on, että vain olemattoman vähän voimme tehdä pysäyttääksemme maailman tapahtumien vyöryjä. Varmaankin moni mielessään yhtyi toiveeseeni; "Ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan."

Lagosia talvivalossa.

Joulu on sujunut Tapaninpäivän levolliseen toipuiluun asti melkoisen vauhdikkaasti. Otimme kaiken irti vuokra-autostamme, joka ilahdutti meitä pari viikkoa. Sinä aikana liikuimme paljon. Samaan saumaan osui (täsmäajattelua) myös suomalaisen ystävämme kotouttaminen Portugaliin, Luullakseni hän ehti saada jonkinlaisen kuvan ainakin eteläisimmästä osasta. Hän myös tuoreutti hieman jo hämärtyneitä muistojamme kertomalla keskitalven pimeydestä ja loskasta Suomessa. Jos ikävä sinne oli ollut, ei hänen kertomansa jälkeen enää.

Siniharakka - pitkäpyrstö etsii ruokaa kaktuksen kukinnosta.

Jouluaattona kokoontui pitkä pöydällinen suomalaisia ravintola Clairesiin nauttimaan perinteisestä portugalilaisten jouluaaton ateriasta. Sen pääruoka-aine on backalhau eli kuivattu turska. Kuivattua ja suolattua turskaa liotetaan ennen valmistamista vedessä pitkään. Esimerkiksi kilon kokoista kalaa liotetaan 36 tuntia, kaksikiloista 48 tuntia, kolmikiloista 55 tuntia jne. Liotusvettä vaihdetaan välillä useampaankin otteeseen. Kala valmistetaan keittämällä ja se tarjottiin keitettyjen perunoiden, vihreän lehtikaalin ja kik-herneiden kanssa. Se, mitä useampi meistä jäi kaipaamaan, oli pippurilla maustettu valkokastike.

Continenten tekemä ja asiakkailleen tarjoama tietopaketti Bacalhausta.

Moni meistä oli etukäteen luonut ateriasta mielikuvan - eikä odotuksissa ollut mikään herkkuhetki. Olimme kuitenkin uteliaita, sillä halusimme tutustua "maan tapaan". Lähes kaikki olivat yllättyneitä. Marketeissa isojen turskapinojen haju leviää koko myymälään, eikä ole mikään miellyttävä. Tuoksumuisti ja maku eivät Clairesissa kohdanneet. Ateria oli erinomainen.

Portugalilaisten tapa on kokoontua joulupäivänä perheineen ja sukuineen syömään jouluateriaa, jonka koostumusta en osaa kertoa, anteeksi vain kun en ole selvittänyt sitä! Mekin kokoonnuimme pienellä joukolla syömään jouluateriaa, suomalaista, ja melkein perinteistä. Koska lanttua on täältä hyvin vaikea - miltei mahdotonta - saada, kokeilimme omaa sovellustamme; naurista ja bataattia. Eräs vieraistamme luokitteli kokeilumme imelletyn perunalaatikon ja lanttulaatikon välimaastoon. Hyvää oli, pehmeää ja sopivan luonteikasta. Saa kokeilla!

Boas festas!

Kärsivällisyys koetuksella

Viime viikkoina olemme kumppanini kanssa opiskelleet Portimao - Alvorin -seudun bussilinjoja. En voi kehua, että se olisi tapahtunut hyvällä menestyksellä. Olemme seisoskelleet erinäisillä pysäkeillä, odottaneet, toivoneet ja karvaasti pettyneet. Emme yritäkään väittää, että kaikki olisi kaupunkien välisen bussiliikenteen järjestäjien vika, mutta kyllä suuri osa on juuri heidän syytään. Bussipysäkit ovat huonosti merkittyjä. Jos niihin on merkitty niiden kautta liikennöivien bussien numerot, niin hyvä. Aina ei kuitenkaan niin ole. Nyt olemme huomanneet, että jos pysäkin merkissä on sillä kohdalla valkoinen peite, se tarkoittaa; "turhaan odotat"!

Olemme tottuneet Suomessa bussiliikenteen linjakarttoihin ja täsmällisiin aikatauluihin. Täällä on toisenlainen meininki. Jos bussi ajaa paikasta A paikkaan B, niin ainakaan takaisin se ei tule samaa reittiä. Viikonlopun bussiliikenne on tietysti asia erikseen ja toimii täysin omien sääntöjensä mukaan, yleensä eri reiteillä, -aikatauluilla ja -tunnuksilla. Koko järjestelmä vaikuttaa salatieteeltä, johon vihkiytyminen on ainakin kieltä taitamattomalle vaikeampaakin vaikeampaa. En ihmettele, että monella on kiusaus turvautua taksiin, sillä bussilla ajeleminen vaatii intiaanin hermoja.

Tällainenkin liikennemerkki on tarpeen Portugalissa.

Toinen asia, joka bussiliikenteeseen turvautuvaa haittaa pahasti, ovat portugalilaiset juhlapyhät. On esimerkiksi suurta viisautta ottaa käyttöön suomalaisen kalenterin rinnalle myös portugalilainen kalenteri. (Vaikka ei sitä minullakaan ole - vielä!) Esimerkiksi viime tiistaina seisoin bussipysäkillä - tapani mukaan hyvissä ajoin. Olin sopinut ystävättären kanssa tapaamisesta Portimaon rautatieasemalla ja tähtäsin bussiin, jonka piti mennä suoraan asemalle. Seisoin pysäkillä vielä reilut puoli tuntia myöhemmin. Ohikulkeva, nuorehko tummaihoinen nainen yritti selittää minulle jotain. Hän puhui kai svahilia, sillä en tunnistanut yhtään sanaa hänen puheestaan. Vasta hieman myöhemmin, kun olin jo hätäpäissäni ajanut Portimaon rautatieasemalle taksilla, minulle selvisi että kyseisenä päivänä viettivät portugalilaiset Neitseellisen siittämisen juhlaa, joka on suurimpia juhlapäiviä Portugalissa. Se tuli todistetuksi kun kaupungilla törmäsimme kulkueeseen, jossa torvien, symbaaleitten ja rumpujen säestyksellä kannettiin Neitsyt Marian patsasta valkoisella satiinipatjalla kukin koristettuna korkealla mäellä olevaan kirkkoon. 

Harras Neitseellisen siittämisen juhlakulkue.

Jos Portugalissa pitää mennä jonnekin katuosoitteen perusteella, voi olla varma, että harmaat haivenet lisääntyvät. Katujen nimiä löytää harvoin ja numeroita vieläkin harvemmin. Esimerkiksi meidän talomme tunnetaan pelkästään nimellä Quinta dos Arcos, joka on siis taloryhmän nimi, ei kadun. Toiset taksin kuljettajat kysyvät, mikä "bloco", jolloin pitää sanoa blocon numero. Hyvääkin palvelua saa, esimerkiksi kun pitkään täällä ollut kumppanini soittaa taksin, tunnistaa taksikeskus hänet jo äänestä ja luettelee kaikki tarvittavat tiedot, johon hänen pitää vain vastata "yes!"  

Algarve-Suomi -seura järjesti viime perjantaina Amparon Igreijassa "Kauneimmat joululaulut" -tilaisuuden. Lämminhenkisen tilaisuuden jälkeen kirkkokahveilla kertoi moni lähtevänsä Suomeen joulunviettoon. Takaisin he palaavat uudeksi vuodeksi tai vasta sen jälkeen. Niin hiljenee Praia da Rochan rantabulevardi entisestään, kunnes taas tammikuun puolivälin jälkeen porukka alkaa uudelleen kokoontua hiekoitettujen polkujen varsille.

Kalastajia Atlantin rapauttamilla kallioilla. Kuvan kalastajat eivät liity juttuun. 

Me, jotka emme vielä olleet lähtöpuuhissa, suuntasimme autojemme nokat sunnuntaina länsirannikolle, Praia da Pordeiraan. Osalla retkeläisistä oli mukana kalastusvehkeet, osa oli sonnustautunut patikoimaan rannikon jylhissä maisemissa. Minä osallistuin kahdeksan kilometrin mittaiselle kävelylenkille neljän naisen kanssa, osa joukosta käveli viiden kilometrin kierroksen ja osa tyytyi lyhyempiin pyrähdyksiin. Vaikka kova tuuli riepoitteli tukkaa ja takkia, oli nautinto kävellä happirikkaassa säässä, joka ei tuulesta huolimatta ollut kylmä. Kalaa ei valitettavasti tullut, mutta eväitten syönnin jälkeen pelattu petanque-peli ja yhdessäolo rentouttivat. Tärkeintähän ei olekaan saanti - vaan pyynti. 

Me jäämme jouluksi ihmettelemään lämpimän syksyn aiheuttamia luonnonoikkuja. Olemme nähneet jo mantelipuissa kukkia, hottentottiviikuna kukkii ja appelsiinipuut kantavat paikoitellen sekä kukkaa että hedelmiä. Meilläkin valaisevat pimeitä iltoja kynttilät ja joulukuusi, joululaulut kaikaavat Suomen radiosta ja yritämme keksiä, kuinka saisimme edes vähän suomalaisia jouluruokia muistuttavia lajeja täkäläisistä aineksista.

Suomalainen - ja ylpeä siitä

Eilen kokoontui puolentoistasataa suomalaista juhlimaan Suomen 98-vuotista itsenäisyyttä Portugalin Vilamouraan. Juhlaa vietettiin Hotelli Hiltonin suojissa ja tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan suurlähettiläs Outi Holopainen puolisoineen. Jälleen kerran myytti omissa nurkissaan pälyilevistä, harvasanaisista suomalaisista murtui. Iloinen puheensorina täytti tilan ja puheenvuoroa haluavat saivat hädintuskin äänensä kuuluville.

Suurlähettiläs Outi Holopainen haastoi puheessaan meidät perustavaa laatua olevien kysymysten pariin. Vakavina kuuntelimme, kuinka hän teroitti yhteen hiileen puhaltamisen tärkeyttä. Hän totesi sen lisäksi, että "valittamisen sijaan pitäisi tarjota ongelmanratkaisua, periksi antamisen sijaan ahkeruutta, välinpitämättömyyden sijaan välittämistä". Suurlähettiläs kyseli, mikä on Suomen henkinen tila tämän päivän haasteiden kohtaamiseen ja esitti huolestumisensa suomalaisen keskusteluilmapiirin nykysävyistä. Hän totesi, että suomalaisessa keskustelukulttuurissa ovat ääripäät saaneet suhteettoman paljon näkyvyyttä. Hän toivoi, että "enemmän kaikupohjaa saisivat järjen ja maltillisuuden äänet, jotka jaksavat selittää asioita, avata niiden monimutkaisuutta, suhteuttaa asioita, esittää faktoja ja tutkimustietoa tunteisiin vetoavan paatoksen sijaan".

Itsenäisyyspäivään kuuluvat ainakin Suomen lippu ja kynttilät. 

Suurlähettiläs sai mietteeni meihin, jotka asumme kaukana kotimaasta. En pohtinut niinkään yksilön vaan ryhmän näkyvyyttä. Olen täällä kokenut erityisen tärkeäksi maanmiesten keskinäisen yhteyden. Nyt, kun Algarve-Suomi -seura on lyhyen ajan sisällä paisunut jäsenmäärältään melkein kaksinkertaiseksi, olemme menettäneet jotain kodikkuudesta, joka epäilemättä on pienemmässä seurassa ollut helppo tavoittaa.

Kasvu ei välttämättä ole pahasta. Sen myötä olemme saaneet joukkovoimaa, jonka ansiosta olemme entistäkin suurempia. Meillä kaikilla on tehtävä, johon myös suurlähettiläs meitä haastoi. Se on maakuvan esillä pitäminen ja sen näyttäminen. Hän muistutti eri puolilla maailmaa - eikä vain Portugalissa - ihailua herättävistä suomalaisen yhteiskunnan peruselementeistä, joita ovat esimerkiksi hyvinvointivaltion malli, yhteiskunnan toimivuus ja turvallisuus, koulutus ja tasa-arvo. Esimerkiksi näitä asioita kannattaa suhteuttaa muiden maiden yhteiskuntanäkymiin silloin, kun Suomen tilanne näyttää synkältä, kehoitti Outi Holopainen.

Itsenäisyyspäivällisen jälkiruoka.

Kahden vuoden kuluttua täyttää itsenäinen Suomi sata vuotta. Juhlavuoden järjestelyjä koordinoi valtioneuvoston kanslia. Vuoden teemaksi on valittu "yhdessä". Onnistuneen juhlavuoden ideointiin haastoi Outi Holopainen myös Suomi-seuran ja kaikki Suomen ystävät. Mietitään yhdessä sopivia tapoja markkeerata 100-vuotiasta Suomea Portugalissa!

Adventtia Algarvessa

Kesäisesti lämmittävän auringon paisteessa on hieman hankalaa orientoitua lähestyvään jouluun. Onneksi ovat pitkät illat ja yöt, jolloin voi fiilistellä kynttilöiden loisteessa. Fiilistely onnistuu kylläkin myös kaupallisten tarkoitusperien avustuksella. Kävimme perjantaina kertaviikkoisella hankintamatkallamme isossa marketissa, Continentessa, joka on meikäläistä K-Supermarketia tai Prismaa vastaava monialainen marketti. Jo tuloaulassa meitä tervehtivät enemmän tai vähemmän huurteiset joulukuuset, niiden juurille kasattujen lahjapakettien röykkiöt ja taisipa siellä kajahdella joulumusiikkikin. Hyllyjen väliin ja käytäville asetetuille lavoille on kasattu erilaista joulutavaraa, pipareita, joulupullia, pähkinöitä ja makeisia. Vaikka en millään sieltä löytänytkään tavallisia, pitkiä "kruunukynttilöitä", aloin väkisinkin visioida tulevaa joulua ja sen viettoa kesämaisemissa.

Continenten kassan lähelle on kasattu kaikkea sellaista tavaraa, jota ihmiset kassajonossa seisoessaan viime hetkellä nappaavat kaikkien ostosten päälle mukaansa. Olen keittokirjafriikki, ja niinpä tartuin "Continente magazine" -lehteen, joka lupasi kanteen kuvatun herkullisen joulukakun lisäksi 65 jouluista reseptiä. Avasin lehden summittaisesti ja hämmästyin sanattomaksi; ensimmäisellä avauksella oli kokoaukeaman kuva kotikaupungistani Rovaniemeltä. Kuvassa oli Kemijoen ylittävä vanha silta taustallaan entinen keskussairaala ja etualalla leirintäalue. Aukeaman oikealla puolella toljotti isokokoisessa kuvassa poro suoraan kameraa kohti. Juttu oli otsikoitu: Rovaniemi, Lapónia Finlandesa. Viagem á terra do pai natal. Continenten lehden toimittaja oli näköjään käynyt Rovaniemellä juttumatkalla.

Napapiirillä odottavat aljoporot jo paitsi jouluisia tehtäviään, myös turisteja, joita joulun alla saapuu Rovaniemelle lentokoneittain mm. Englannista, Ranskasta ja jopa Italiasta. 

Lehdessä oli mukava kolmen aukeaman mittainen artikkeli Rovaniemeltä ja Napapiirillä sijaitsevasta joulumaasta. Iloisena esittelin artikkelia myös kassaneidille.

Portugeesi ei suju vieläkään minulta - valitettavasti, mutta yritin sanakirjan avulla kääntää pari jouluista reseptiä hyödynnettäväksi itsekunkin joulupöytiin. Ja nyt pyydän; suokaa anteeksi puutteet, jotka johtuvat kielitaidottomuudestani. Toivottavasti kuva kertoo loput, ainakin niistä on luullakseni apua reseptien toteuttamisessa.

Punainen hedelmä - suklaakakku.

Leivo kakkupohja:

8 munaa
200 g voita
500 g hienoa sokeria
150 g suklaata (rouhittuna)
400 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/4 dl maitoa

Paista pohja normaalisti voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteisessa uunissa. Leikkaa hieman jäähtynyt kakku kolmeen osaan, jätä pohjakerros vuoan kokoiseksi, leikkaa seuraava osa hieman pienemmäksi kuin pohjakerros ja seuraava vielä pienemmäksi, että saat päällekkäin ladotuista pohjista pyramidin mallisen. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää siihen Creme Fraiche. Lado pohjat päällekkäin, lisää kerma - Creme Fraiche ja hedelmät tai marjat väleihin ja koristele lopuksi kakku kuvan mukaisesti.

Bolo de chocolate e frutos vermelhos. 

Joulusalami eli Salame de Natal

250 g taateleita (kivettömiä)
2 dl kondensoitua maitoa
(40 ml whiskyä)
200 g keksimurskaa (Marie, Rex tms.)
100 g saksanpähkinöitä kevyesti murskattuna
100 g aprikooseja (suikaleiksi leikattuja)
150 g tummaa, 70 %:sta suklaata sulatettuna

Tomusokeria valmiin "pötkylän" päälle ennen tarjoilua.

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään varovasti, keksimurut lisätään viimeisenä. Taikinasta leivotaan pötkylä, joka kääritään voideltuun paperiin tai/ja alumiiniin. Se laitetaan jääkaappiin kovettumaan ja viimeistellään tomusokerilla tarjolle pantaessa.

"Joulupötkylä" on täyteläistä tarjottavaa. Sen kanssa voi tarjota hedelmiä, marjoja tai jäätelöä. 

Joulu tulee siis tännekin, "miss sypressit tuoksuu talvellakin". Vielä siihen on aikaa muutama tovi ja yhdet suuret juhlat kun Portugalissa asuvat suomalaiset kokoontuvat Hotel Hiltoniin, Vilamouraan viettämään Suomen itsenäisyyspäivää. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin palaan vasta noiden juhlien jälkeen. Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta kaikille!

Talvi, joulupukki ja tontut - niistä on aito joulutunnelma tehty. 

Tarinaa talvisäästä

Säästä puhuminen on lähes aina ensimmäinen puheenaihe siellä, missä kaksi ihmistä kohtaa. Se on neutraali aihe, johon on vaikea ympätä uskonnollisia tai poliittisia väritteitä. Säät ovat mitä ovat, niihin ei ihminen voi vaikuttaa, vaikka muutamat alkukantaiset heimot niin uskovatkin.

Algarvesta puhuttaessa mainitaan melkein poikkeuksetta seudulle lisäarvoa antavana miellyttävä ilmasto, joka ei talvellakaan ole liian kylmä tai kostea. Kosteus, vaikka se saattaakin nousta toisinaan lähelle sataa prosenttia, ei yleensä ole pitkäaikainen haitta. Me, jotka olimme täällä lokakuun loppupuolelle osuneiden sateiden aikana, muistamme kyllä koskena ryöppyävien vesimassojen syöksymisen kaduilla ja tunkeutumisen sisään asuntojen ja kauppaliikkeiden ovista ja ikkunoista. Sateen jälkeen saivat eräillä paikkakunnilla siivousarmeijat tehdä työtä pitkään, ennen kun oltiin lähelläkään normaalitilaa. Tulvat kuivahtivat pian kun aurinko alkoi taas porottaa ja lämpötilat nousivat jopa muutamia asteita yli kahdenkymmenen. Tämänkään vitsauksen jälkeen portugalilaiset eivät jääneet "tuleen makaamaan" vaan elämä jatkui kuin ei olisi ollut murhetta minkäänlaista.

Iltahämyä Lissabonissa keväällä 2015.

Kuluvana viikonloppuna olemme saaneet talvisia viestejä pohjoisesta. Uutiset ovat kertoneet, että lumi on katkonut sähkölinjoja Suomessa ja haitannut ihmisten elämää etenkin keskisessä osassa maata. Etelä-Ruotsista tuli kuvia, joissa lunta näytti olevan useita kymmeniä senttejä, ja Tanskastakin saimme lumisia maisemakuvia.

Kissa patsastelee roomalaisilla raunioilla Portossa. 

Parina viime päivänä täälläkin on puhaltanut viileä tuuli pohjoisesta. Sen saimme tuntea eilen kun kävelimme Praia de Rochalle ystäviemme luo. Läpi yön puhaltanut tuuli viilentää sisätiloja tehokkaasti. Olemme onnellisia lämpöpumpusta, joka lämmittää ja kuivattaa nopeasti huonetilat.

Portugali on pitkä maa, jonka etelä- ja pohjoispuoliskoissa voi olla hyvin erilainen säätila. Pohjoisessa sataa useammin ja enemmän kuin Algarvessa, talvella siellä on usein luntakin, ainakin korkeammilla seuduilla. Talvella, marras-joulukuussa päivän keskilämpötila on Algarvessa 18 astetta kun se Pohjoisessa on 16. Pohjoisosissa yölämpötilat laskevat pakkasen puolelle ja Algarvessakin saattavat pudota nollan vaiheille. Lyhyt kokemukseni on, että viileät ilmat eivät kerralla jatku pitkään. Tosin muistan viime talven, jolloin olin usein kylmissäni, mutta se olikin kylmin talvi sitten vuoden 1952 ja siten poikkeuksellinen.

Aurinko laskee Praia de Rochalla. 

Viime viikkoina olen joutunut usein pitkien katseiden kohteeksi päivisin vielä käyttämieni sandaaleiden vuoksi. Kukaan portugalilainen ei esiinny enää tähän aikaan sandaaleissa eikä bermudoissa. Koska asunnot, kahvilat, ravintolat ja kauppaliikkeet ovat melko viileitä talvella, he pukeutuvat lämpimästi. Sisällä käytetään samoja vaatteita kuin ulkonakin. Neuleet ovat valttia, lämpimät takit on kaivettu esiin ja karvasomisteiset saapikkaat ovat yleinen näky katukuvassa. Saapikkaat tuntuvat meistä liioittelulta, mutta ovat suurta viisautta, sillä kivilattiat ovat kylmät - kesälläkin.

Yleinen ohje Portugaliin tulijalle voisi olla, että pukeudu kuten paikalliset, niin et palele etkä erotu joukosta. En tiennyt vielä Suomessa hankintaa tehdessäni miten loistava hankinta oli kevytuntuvatakki. Se on toiminut Portugalin talvessa - ja on sitä paitsi pieni ja kevyt kuljettaa.

Mannerheimin makuuhuoneessa

Perjantaina, 13.11. järjesti Algarve-Suomi -seura jäsenilleen tapahtuman Suomen marsalkka Mannerheimin Portugalissa, Praia de Rochalla oleskelun kunniaksi. Tilaisuudessa kuultiin Mannerheimin ja Suomen historiaan perehtyneen seuran jäsnen, Jorma Kallenaution ansiokas esitelmä Mannerheimin Portugalin-matkaan johtaneista syistä ja matkan vaiheista sekä oleskelusta Hotelli Bela Vistassa.

Hotelli Bela Vista oli Mannerheimin asuntona kolmen kuukauden ajan 70 vuotta sitten.

Mannerheim oli tuolloin 78-vuotias ja hänen terveytensä oli horjuva. Hänen henkilääkärinsä, Lauri Kalaja oli normaalin, presidentin terveydestä puolivuosittain annettavan arvion mukaisesti käynyt pääministeri Paasikiven luona ja todennut, että Mannerheimin tulisi lähteä mitä pikimmin leudompaan ilmanalaan hoitamaan terveyttään. Hän oli nimenomaisesti maininnut mahdollisena kohdemaana Portugalin. Mannerheim saapui monien vaiheiden ja vaivalloisen matkan jälkeen Bela Vista -nimiseen hotelliin Portimaoon Praia de Rochalle marraskuun 13. päivänä vuonna 1945.

Jorma Kallenautio on Algarve-Suomi -seuran jäsen ja perehtynyt muun muassa Mannerheimin historiaan.

Mannerheim oli kärsinyt pitkään epämääräisistä oireista, joiden vuoksi hän hakeutui hoitoon. Oireiden ilmettyä hän oli pelännyt sairastuneensa syöpään, mutta Suomessa tehdyissä perusteellisissa röntgentutkimuksissa selvisi, että oireiden syy oli vatsahaava. Henkilääkäri Kalaja pysyi antamassaan suosituksessa. Hän suositteli Mannerheimille lähtöä "johonkin aurinkoiseen paikkaan, jossa niin sielu kuin ruumiskin lepäisivät". Mannerheim kirjoitti sisarelleen Eva Sparrelle Tukholmaan, että "paikka ei ole mikään suuren maailman suosima paikka, mutta ilmasto on afrikkalaisen lämmin ja siellä on ainakin yksi hyvä hotelli".

Oli vähällä, etteivät "sopulit" estäneet presidentin matkallelähtöä. Helsingin Sanomat julkisti 3.11. tiedotteen, jossa kerrottiin presidentin lähtevän ulkomaille terveyttään hoitamaan. Asia oli siihen saakka ollut vain pienen piirin tiedossa ja salaiseksi luokiteltu. Tiedotteen julkistamisen jälkeen havahtui myös Venäjän kenraalieversti Zhdanov, joka oli aiemmin raportoinut Mannerheimin matkasuunnitelmista Stalinille, mutta arvellut raportissaan tämän luopuneen suunnitelmasta. Zhdanov totesi Paasikivelle; "Ei Suomi ole vapaa kansainvälisissä suhteissa. Suomessa vallitsevat erityisolot." Paasikivi kuitenkin ilmoitti Zhdanoville, että hän on tutkinut lakia ja sopimuksia oikeuskanslerin kanssa, eikä Mannerheimin matkaa voida niiden nojalla estää.

Seurasi vilkas yö, jonka aikana Paasikivi ajeli Kaivopuiston ja Venäjän lähetystön väliä ja ilmoitti Mannerheimille Zhdanovin ja Stalinin kannan, Mannerheimin vastauksen, laivalippujen peruutuksen ja jälleen peruutuksen peruutuksen, kun Moskova olikin yllättäen antanut vihreän valon Mannerheimin matkalle. Niin Mannerheim pääsi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti lähtemään matkalle 4.11., ensin Wellamolla Tukholmaan ja sieltä edelleen monivaiheiselle, junalla ja lentäen tapahtuneelle loppumatkalle, jolla Espanjassa toimi veturinkuljettajana muun muassa Zragozan herttua, jonka harrastuksiin junaileminen kuului ja joka oli nimenomaisesti vaatinut päästä kuljettamaan marsalkka Mannerheimia. Perille Portimaoon seurue saapui 13.11. jo pimeyden laskeuduttua.

Syksy on arvaamaton - myös Portugalissa. Mannerheimin ottivat vastaan viikon kestäneet sateet ja myrskyt, joiden aikana vettä tulvehti muun muassa hänen kylpyhuoneessaan niin, että sen "lattialta oli vaikea löytää kuivaa paikkaa". Sateen jälkeen tulee aurinkoista ja lämmintä, ja niin myös nyt. Mannerheim nautti suuresti oleskelustaan meren äärellä, vain yksi asia hämmensi häntä. Vaikka niin oli sovittu, hän ei saanut Suomesta mitään tietoja. Syyt postien ja sähkeiden katoamiseen ja eksyilyyn eivät oikein koskaan selvinneet, mutta pääosan posteista hän sai vasta Suomeen palaamisensa jälkeen.

Hotelli Bela Vistan aulassa on Mannerheimin Hotellille lahjoittama flyygeli. 

Mannerheim tapasi oleskelunsa aikana sekä Portugalin presidentin, kenraali Oscar Carmonan että pääministerin Salazarin, joista etenkin jälkimmäiseen Mannerheim mieltyi. Näin hän oli käynneillään "maksanut" Portugalin ylimmän vallan ystävällisyyden sairauslomansa aikana. Muullakin tavoin hän korvasi oleskeluaan, näin selvisi perjantaisessa tilaisuudessa Hotelli Bela Vistassa. Hotellin aulaan on sijoitettu Mannerheimin hotellille lahjoittama erikoinen flyygeli. Aulaan oli myös sijoitettu isokokoinen kuva sotilasasuun pukeutuneesta Mannerheimista.

Tässä sängyssä Mannerheim nukkui Bela Vistassa ollessaan. 

Pääsimme perjantaisen juhlatilaisuuden aikana käymään myös Mannerheimin huoneessa, jota hallitsi suuri, katoksella varustettu sänky. Muuten huone oli melko vaatimattoman kokoinen, siihen kuului muun muassa kylpyhuone, jonka pyöreistä ikkunoista oli näkymä merelle sekä erkkeriin sisustettu oleskelutila. Huone on viihtyisä ja kodikas. Sen numero oli Mannerheimin asuessa 108, mutta on vuosien varrella muutettu numeroksi 105.

Auringonlasku hotellin uima-altaan yli. Takana näkyy Atlanti, jonka pauhu on lakkaamaton. 

Seuran järjestämä tilaisuus oli suosittu, jopa niin että kaikki halukkaat eivät voineet perjantaina järjestettyyn tilaisuuteen osallistua. Niinpä olikin järjestetty toinen tilaisuus seuraavaksi päiväksi, lauantaiksi. Sää suosi tilaisuuksia. Olikin mahtavaa mielikuvitella Mannerheimia käyskentelemässä hotellin uima-altaan äärellä auringon laskiessa - aivan kuten mekin teimme seitsemänkymmenen vuoden viiveellä.

Kastanjoita ja villisikaa

Jo lähes syksyiseksi perinteeksi on muodostunut Algarve-Suomi -seuran Monchiquen vuoristoon järjestämä kastanjaretki, jonka suosio on niin suurta, että aina jää iso joukko Matti-Myöhäisiä pois "kärryiltä" kun eivät ilmoittaudu ajoissa. En tiedä, kuinka monta kertaa retki on järjestetty, mutta minulla on ollut mahdollisuus osallistua siihen kaksi kertaa, joista tämänsyksyiseen osallistuin. Viime syksynä olin kaukana maaseudulla töiden ääressä, joten en voinut lähteä mukaan hienolle matkalle.

Monchiquen tammen terhoja.

Pienen bussiyhtiössä tapahtuneen väärinkäsityksen vuoksi pääsimme matkaan Praia da Rochalta vasta kolmen vartin odottelun jälkeen. Sää oli viikonlopun rankkojen sateiden jälkeen pilvipoutainen eikä Monchiquelta auennut tälläkään kertaa avoin maisema. Viime kevään vuoristoretkellä Foian huipulla kuljimme niin ikään pää pilvissä, mutta silloin aurinko sentään tuli esille retkilounaalle päästyämme. Tällä kertaa tihkusade yllätti meidät vasta, kun seurasimme kastanjoiden paahtamista Jardim das Oliveiras -ravintolan piha-alueella ruokailun jälkeen.

             Kastanjoita paahdetaan nuotiossa. Erään tarun mukaan hehkuvan nuotion päältä kävelevä saa tehdä toivomuksen, joka toteutuu. 

Portugalin eteläisimmän vuoristoalueen luonto on monimuotoinen ja rehevä. Monchiquen rinteillä kasvaa esimerkiksi Euroopan suurin Magnolia ja ainoastaan Monchiquessa esiintyvä tammi. Piikikäs Karhunvatukka saa ryöpytä melko rauhassa rinteillä, sillä sen kerääminen vaatii todella kärsivällistä luonnetta. Tummanpunaiset, melkein mustat hedelmät ovat kyllä sen vaivan arvoisia. Kastanjapuut, jotka kasvavat 500 metrin korkeudessa Portugalin keskiosissa, ovat pitkäikäisiä puita. Puu alkaa tuottaa hedelmää vasta 10-20 vuoden kasvun jälkeen ja tuottoisaa aikaa kestää noin 50:een vuoteen. Aika, jolloin kylissä leijuu savunhaju ja hiilipannuilla kypsennettyjen kastanjoiden tuoksu, kestää lokakuulta jouluun asti.

Kastanjat ovat kypsymiseensä asti piikkikuoressa.

Kastanja on suoranainen terveyspommi, jota suositellaan esimerkiksi sydän- ja verenpainetautiin, sydämen-, maksan- ja munuaisen vaivoihin. Siinä on runsaasti A, B ja E-vitamiineja, kalsiumia, fosforia, kaliumia, rautaa, folaatteja, kuituja, proteiineja ja rasvaa, mutta vain 221 kcal energiaa. Kastanja on hyvin monikäyttöinen. Sitä käytetään leivän, perunan ja maissin sijaan ja "retkiravintolassamme", Jardim das Oliveirassa, saimme sitä sekä etu-, pää- että jälkiruoassa. Pääruoka oli pitkään haudutettua villisikaa, jonka paistoliemessä oli kastanjoita, jälkiruoka oli kastanjamoussea, eräänlaista kerrosjälkiruokaa, jonka päällimmäinen kerros oli suklaata. Parhaillaan käynnissä olevilla syysmarkkinoilla kastanjoita on tarjolla pienistä kojuista, joissa ne paahdetaan paikalla. Ne ovat hehkuvan kuumia ja ne pyöräytetään sanomalehdestä tehtyyn "tuuttiin", jonka asiakas saa mukaansa.

Medronho eli puumansikka näytösluontoisesti kukkaruukussa. 

Portugali on toiseksi suurin kastanjantuottaja ja neljänneksi suurin -vientimaa. Kastanjapuu on myös hyvin suosittu rakennusmateriaali. Sitä käytetään ovien, ikkunoiden ja huonekaluteollisuuden raaka-aineena.


Medronhosta, joka kuuluu kanervakasveihin, tislataan pontikkaa. Medronho on suomeksi Puumansikka ja se on melkoisen hämmentävän näköinen puu, sillä hedelmät ovat todellakin meikäläisten mansikoiden näköisiä. Pontikan tislaaminen omaan tarpeeseen on Portugalissa sallittua. Sen tarjoaminen myytäväksi vaatii kuitenkin viranomaisten luvan. Kävimme pienellä Medronho-tehtaalla, jonka tuotevalikoimaan kuului myös hunajaa. Hunajan ja pontikan kuuluminen saman tehtaan tuotevalikoimaan selittyy sillä, että kun Medronhoon lisätään hunajaa, saadaan ns. naisten pontikkaa.

Tavallista elämää

Elämämme täällä Euroopan läntisimmässä maassa on runsaan viikon paikallaolomme aikana painunut jo normaaleihin uomiinsa. Olen kuullut monilta kanssaeläjiltä, että yleinen kysymys, joka meille Portugalissa eläville suomalaisille esitetään on; "mitä te oikein teette siellä?" Kysymys tehdään etenkin meille, jotka emme harrasta golfia, sillä golfin harrastajien kiireet tunnutaan ymmärrettävän helpommin. Kysyville vastaan; teemme aivan samoja arkisia asioita, joita teemme kotona pohjoisessakin. Emme elä täysihoidossa, useimmat meistä hankkivat ja tekevät itse ruokansa, siivoavat, pesevät ja huoltavat vaatteitaan ja kodintekstiilejä. Elämme siis aivan tavallista arkea.

Pöytä on katettu hirvipeijaisia varten. 

Ehkä suurin ero suomalaiseen elämäämme on, että tapaamme paljon toisiamme. Algarve-Suomi -seuran jäsenet osallistuvat ahkerasti seuran järjestämille retkille ja harrastustoimintaan. Talvikuukausina meistä talvehtijoista ehtii tulla hyviä ystäviä. Kaipaamme toisiamme kotimaassa ollessammekin. Suomessa asumme etäällä toisistamme eivätkä tapaamiset pitkien välimatkojen vuoksi ole mahdollisia. Täällä suomalainen yhdyskunta asuu lähekkäin, tilaisuuksia tapaamisille on paljon. Kiinteä yhteys tuo myös turvallisuutta varsinkin yksineläville, sillä jos jotakuta ei näy säännöllisissä tapaamisissa, aletaan heti ottaa selvää, mistä se johtuu. 

Alvorin vanhaa keskustaa ja venesatamaa hiekkasärkältä nähtynä. 

Jo samana iltana, kun olimme saapuneet Portugalin kotiimme, saimme vieraan. Kylpyhuoneessa vilisti noin kuusisenttinen gekko naamioituneena seinälaattojen väriin. Pitkään se ei kanssamme 

viihtynyt, vaan häipyi omille teilleen heti, kun huomasi meidän asettuneen taloksi. Hieman viileämpi sää saa gekot etsimään horrostelupaikkoja, joita rakennusmateriaalina etupäässä kiveä käyttävästä maasta löytyy helposti.

Simpukankerääjät kuokkivat, hankoavat ja kaivavat rantahiekkaa laskuveden aikana. 

Yksi asia, jota olen kesän aikana suuresti kaivannut, on Atlanti. Saavuttuamme olemmekin oikein ahnehtineet maininkien musiikkia ja meren läheisyyttä pitkillä kävelyretkillämme Alvorin rantahiekalle ja aallonmurtajalle.

Hiekkadyyneillä on monenlaista kävelyalustaa. "Pitkospuita" voi kävellä useampaa reittiä, välillä voi poiketa hiekkatielle tai isoista graniittilohkareista rakennetulle aallonmurtajalle, jonka päässä vartioi majakka merenkulkijoiden turvallisuutta. Myös alueelle syntyneet polut, joita myrskyt siirtelevät paikasta toiseen, ovat käytettävissä.

Laskuveden aikana tehdyillä retkillä voi seurata simpukankerääjien saaliin etsintää matalikoilla tai rannaltaonkijoiden huippuarvokkaiden välineiden virittämistä. Alueella on runsaasti sekä isompia että pienempiä lintuja. Minua riemastuttavat erityisesti Kiurut ja Tiklit, jotka lehahtelevat muutama päivä sitten korkealla käyneestä vedestä virkistyneessä kasvustossa.

Laskuvesi mahdollistaa simpukoiden loistavan värimaailman ihastelun ja niiden, sekä vellovassa aallokossa hioutuneiden kivien etsinnän. Lähes aina mukana kuljetettavassa pussissa kulkee kotiin meren aarteita. Tänään olimme liikkeellä tavallista myöhemmin. Oli jo nousuveden aika, joten simpukoita ei hirveästi löytynyt, sen sijaan näimme halkaisijaltaan noin neljäkymmentä senttisen medusan, jonka valtavat aallot olivat heittäneet rantahietikolle. Se turjotti hiekalla, enkä tiedä oliko se elävä vai kuollut.

Medusa kuivalla maalla. 

Pyhäinpäivää ei Portugalissa juurikaan huomaa muusta kuin ehkä siitä, että muutamat, perheiden omin voimin pitämät kahvilat ja ravintolat ovat kiinni. Paikalliset lapset ovat silmiinpistävän hyvin kasvatettuja. He kunnioittavat vanhempia ihmisiä eivätkä terrorisoi lähiseutuaan kiljumalla ja mekastamalla. Tänään ihastelimme lapsia, jotka vanhempiensa tai isovanhempiensa käsipuolissa tepastelivat parhaipiinsa pukeutuneina sunnuntaijäätelölle. Näistä pikkuisista ryhmistä välittyi katsojillekin molemminpuolinen kunnioitus.

Täällä taas...

Vuoden viimeinen kolmanneksemme käynnistyi 20.10. tiistaiaamuna kello 1:40. Sen verran matkalle lähtö hermostutti, että uni ei enää sen jälkeen tullut silmään. Toisaalta - herätys olisi ollut jo 3:15 - joten tuntui aivan järkevältä nousta ylös ja aloittaa viimeiset valmistelut. Lento Helsingistä lähti 6:30. Aamuisille lennoille lähteviä matkustajia yhdisti sama, melkoisen tokkurainen olotila. Oli helpottavaa, kun lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen jälkeen pääsimme odottelemaan portin avautumista. Lentokone nousi aamutaivaalle ilman viivytyksiä ja matkamme kohti Euroopan läntisintä maata alkoi.

Odotimme vaihtoa Münchenin lentokentällä lähes kolme tuntia, Sekä Helsingin että Münchenin kentillä oli merkillepantavaa penkeillä nukkuvien ihmisten määrä. En muista koskaan aikaisemmin nähneeni sellaista. Lähes jokainen penkki oli varattu, ja niillä nukkuvat näyttivät olevan sikeässä unessa.

Me pääsimme Lissabonin kentältä ripeästi EVA-bussiyhtiön terminaalille, josta matkamme jatkui mukavalla, ilmastoidulla bussilla Portimaoon. Avulias ystävämme oli bussilla vastassa ja pääsimme raskaine laukkuinemme mukavasti kotiin Alvoriin.

Sisäänkäynti kotitaloomme käy portaiden ja laatoitetun piha-alueen kautta. 

Pari päivää Portugalin eteläosiakin riepoitellut myrsky oli laantunut juuri parhaiksi saapumiseemme. Ruoho vihersi ja vuodenaikaan kuuluvat kasvit kukkivat. Nespera kukki, ja sen vahva tuoksu hyväili hajuaistejamme. Myrskyn jälkeen ilma tuoksui raikkaalta. Seuraavan päivän pitkällä kävelyretkellä Atlantin rannalla ja aallonmurtajalla nautimme aaltojen suolaisesta pärskeestä, tyrskyjen äänestä ja tuoksuista. Kahlasimme vedessä, joka hyväili tervetuliaisiksi pois kantapäidemme kovettumat. Kaikkea sitä olimme kaivanneet. Olimme tulleet kotiin!

Pari päivää Portugalia riepoitellut syysmyrsky näkyi vielä Atlantin rannalla vaahtopäinä.

Portugalissa maa makaa niin sanotusti entiseen malliin. Ystävämme kertoi, että Portugalin uutisissa käsiteltiin normaalit 15 minuuttia jalkapalloa ja sen jälkeen viitisen minuuttia maan poliittista tilannetta. Maa painii edelleen talousongelmien kanssa kuten keväällä Portugalista lähtiessänikin. Pari viikkoa ennen paluutani järjestetyt vaalit eivät olleet tuoneet valaistusta entiseen. José Sócratesin johtama sosialistipuolue, johon kansa oli erittäin tyytymätön, voitti vaalit, Siten Portugali saa ehkä jatkossakin sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. 

Vaalivoittaja, vasemmistopuolue Bloco de Esquerda, ei kuitenkaan lupaa uudelle hallitukselle tukeaan ilman muuta. Vaalituloksella äänestäjät osoittivat kuitenkin ymmärtävänsä, että vallankahvassa olleiden tekemät muutokset maan talousongelmien korjaamiseksi olivat välttämättömät, ja niitä kuitenkin kannatettiin. Vasemmistopuolueiden heikkous on, että ne kamppailevat sisäisten ongelmiensa kanssa. Jos ne ymmärtäisivät lyödä ns. hynttyyt yhteen, ne pääsisivät vallan kahvaan kevyesti, mutta tukevasti. Lähiviikot näyttävät, miten palapeli alkaa kasaantua. Jäädään jännityksellä odottamaan!

Se on tehty!

Olen eilen jättänyt taakseni reilun puolen vuoden mittaisen kappaleen elämästäni kun lähdin pois maatilalta Aldeia de Tunesista. Tarkoitukseni on loppuaikana ennen Suomeen paluutani lepäillä ja seurustella uusien ja vanhojen ystävieni kanssa vailla huolia ja velvollisuuksia. Epäilemättä tulen myös luomaan silmäyksen siihen, millainen reilun puoli vuotta kestänyt matkani noin 4000 kilometrin päähän on ollut.

Kävin aamulla hyvästelemässä Leon (hevonen) ja Mattien (aasi). Niitä minulla tulee ikävä. Amuiset kohtaamisemme talleilla ovat olleet tärkeä alku päivälleni. Jos olin myöhässä muutaman minuutinkin, hörisi Leo moittivasti Mattien ynähtelyn säestämänä. Myös Selen, paimenkoiran pentu, seurasi minua talleilla työskennellessäni. Kun se nuoli hevosten rehuastiat, pelottelin sitä: "Sinusta tulee hevonen!" Kummastelin ettei se vastannut minulle, niin älykkäästi se katsoi minua puhutellessani sitä.

Mattie-aasin kanssa.

Leo-vanhuksen kunto huolestutti. Se oli pari päivää kuumeessa, mutta oli onneksi lähtöpäivänäni jo parempi. 

Reilun puolen vuoden työskentely puutarhassa on ollut antoisaa. Tarkkailen luontoa mielelläni, niin kasvit, linnut kuin kaikki önniäisetkin ovat olleet mielenkiintoni kohteena. Minulla on myös ollut onnea, sillä olen löytänyt vain yhden rotanraadon, ja maanantaina näin kylätiehen liiskautuneen käärmeen. Molemmat herättävät minussa syvää kammoa, olivat ne sitten eläviä tai kuolleita.

Olen aikaisemmissa blogeissani kertonut, miten kylmä talvi on ollut. Se jää historiaan, sillä viimeksi yhtä kylmää on kuulemma ollut viiskytluvun alussa. Vaikka on ollut viileää, ei se kuitenkaan ole vetänyt vertojaan Suomen talvisäille eikä etenkään talvipäivien valottomuudelle. Lämpötila ei maatilalla mennyt yhtään kertaa pakkasen puolelle, vaikka lähellä miinusasteita käytiinkin. Ja valoa on riittänyt, aurinkoakin runsain mitoin. Sen sijaan olen saanut Suomesta viestejä harmaista, hämäristä keskipäivän hetkistä, joiksi aamu on muutaman tunnin ajaksi valjennut ennen kun pimeys on taas laskeutunut. Kaamos on tuntunut painavan yhtälailla kaikkialla Suomessa.

Lissabonilaisia kattoja Bairro Altossa.

Lopetin työt tilalla periaatteessa jo huhtikuun 6. päivänä. Silloin kolme ystävätärtäni saapui Lissaboniin ja liityin siellä heidän seuraansa. Vietimme neljä mukavaa ja mielenkiintoista päivää tutustuen kaupunkiin. Asuimme apartomentoksessa, jossa saimme huippukohtelun. Muutenkin lissabonilaiset palveluntarjoajat yllättivät meidät ystävyydellään. Saimme kaikilta aivan erityisen hyvää palvelua ja siitä, mutta myös kaupungin yleisestä viehättävyydestä johtuen meistä kaikista taisi tulla ikuisia Lissabon-faneja.

Tiukasti koukussa

Sardiini kuuluu Portugaliin monella tapaa. Se on esillä taiteessakin eri muodoissa, olen nähnyt niin keramiikkaan kuin muoviinkin ikuistettuja sardiinin muotoja, jotka on maalattu eri tavoin. Sardiini on Portugalille etenkin kalasäilykkeinä tärkeä vientituote ja tuoreena ravintoloiden raaka-aine. Sardiinia saa ravintoloista ympäri vuoden, parasta se kuitenkin on niinä kuukausina, joiden portugalinkielisissä nimissä ei ole ärrää eli maio, junho, julho ja agosto. Siis meikäläisinä kesäkuukausina. Silloin sardiinissa on paras ja kaikkein terveellisin omega3-varanto. Tuntuu, että portugalilaiset ravintolat (kotikokkeja unohtamatta!) oikein kilpailevat parhaan sardiiniruoan valmistamisessa.

Verkot puhdistetaan huolellisesti valmiiksi seuraavaa laskukertaa varten.

Portimaon lähellä Atlantiin laskeva Arade-joen suisto on ollut aikanaan, ennen suuria hiekkaruoppauksia, sardiinien ruokapaikka. Suistossa ollut hiekka sisälsi silloin mikroskooppisen pieniä simpukoita, jotka ovat olleet paitsi sardiinien, myös suistossa viivähtäneitten muuttolintujen ruokaa. Kun suiston hiekkaa alettiin 60-luvulla ruopata ja siirtää Atlantin rannoille turistien iloksi ja rakennusmateriaaliksi, hiekan seassa eläneet simpukat, meritähdet ja merihevoset kuolivat. Sen lisäksi monet paikalliset ihmiset, joiden tärkeä tulonlähde simpukoiden kerääminen oli, menettivät työnsä ja tulonsa.

"Tässä sitä nyt odotellaan jääpedillä ottajaa!" Kauppahallien kalatiskit ovat helpoin tapa tutustua mereneläviin. 

Toki olen saanut muunkinlaista kala- ja äyriäisruokaa täällä kuin sardiinia, mutta nyt en taas aio kiertää veistä haavassa ottamalla esille taannoista, taivaallista Cataplania, joka ei unohdu sen tarjoilupöydän ääressä istuneilta ikinä. Pidän kalasta ja valitsen lähes aina ruokalistan vaihtoehdoista juuri kalan, oli se minkälaista tahansa. Norjalaista lohtakin on täällä tullut syödyksi monta kertaa, niin tuttua kuin se onkin - ja hyvää silti. Siinä pureskelun lomassa tulee väistämättä miettineeksi sen tekemää pitkää matkaa vuonoilta portugalilaisiin pöytiin.

Kultaotsa-ahvenet grillissä.

Melkein ykkössuosikikseni on tullut Kultaotsa-ahven, johon olen tutustunut kotimaassa vain television kokkiohjelmissa. Vasta täällä olen saanut syödäkseni sitä. Ensimmäisen kerran elämässäni söin sitä Suomen itsenäisyyspäivänä Casa Velhan emännän valmistamana. Mausteena oli vain suolaa ja kalan sisälle tungettua korianteria. Emäntä haudutti kalan uunissa. Mmmm... Se oli niin hyvää, että ei tahtonut saada sanotuksi. Toisen kerran sain kultaotsa-ahventa viime viikonloppuna. Se tarjottiin grillattuna, mutta lähes samoin maustettuna, lisänä vain tippa oliiviöljyä. Kylkiäisenä oli marinoituja ja grillattuja katkaravunpyrstöjä. Herkku lähes räjäytti tajunnan.

Olen usein keskustellut täällä asianharrastajien kanssa portugalilaisesta keittiöstä, joka käyttää hyödykseen ihan kaiken, mitä kulloisessakin raaka-aineessa on. Se jakaa mielipiteet ja on melko vierasta meille suomalaisille. Algozissa on hyvä lihakauppa, jonka tiskin ääressä näkee sellaisia raaka-aineita, joita suomalainen ei näe koskaan kaupassa. Paikalliset ihmiset osaavat käyttää mm. sisälmyksiä, joista suomalaiset asiakkaat on vieroitettu täysin.

Täytyy myöntää, että portugalilainen tapa on hyvin järkevä, mutta niitä kaikista helpoimpia se ei ole. Kerran valmistin pienistä, marinoiduista kananpojista hauduttamalla ruokaa. Hyvää siitä tuli, mutta aterialla pienten luiden erotteleminen oli totisesti aika työlästä eikä onnistunut muuten kuin suutuntumassa. Syödessäni muistin kotoisia punatulkkuja, jotka auringonkukan siemeniä syödessään syljeksivät kuoret pois toisesta suupielestään. Se ainakin on hauskaa katsottavaa!

Kaikille aisteille

Viime aikoina on pidellyt niin kiirettä, että blogin päivityksestäkin on pitänyt luopua. Talon majoitustilat ovat tällä hetkellä täynnä. Ennen vieraitten tuloa piti saada paikat sellaiseen kuntoon, että heidän oli hyvä asettua taloksi. Siivousta, tilojen ja puutarhan ruokkoamista on riittänyt kaikille talossa. Koirat pyörivät kiireisten jaloissa, etenkin se pienimmäinen. Se työntää tassua jalan alle ja roikkuu liepeissä ja housunlahkeissa, koska sen ikeniä on alkanut kutittaa. Se näyttää vieläkin lelulta, mutta kumilelua muistuttava vinkuminen on saanut jo ärhäkkäämpiä sävyjä. Toisinaan se näyttää paikan jo tilan paimenkoirallekin, joka tosin on nuorukainen sekin. Pienen hampaista saattaa tuollaisen järjestyksenpidon jälkeen roikkua tukku karvoja.

"Tässhän mie oon!" Roskiksesta löytynyt pentu kasvaa päivä päivältä. 

Vapaa-aikanikin on ollut melkoisen vauhdikasta. On ollut naistenpäivätapahtumia, matkoja lähikaupunkeihin, uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustumisia ja retkiä. Säätkin ovat suosineet, joinakin päivinä on ollut suorastaan kesäistä. Viime sunnuntaina kun pyöräilin kirkonmenojen aikaan hiljaisten lähikylien läpi, ajattelin että tätä minä juuri olen lähtenyt Portugalista hakemaan; aurinkoa, lämpöä ja kevään herättämiä värejä ja tuoksuja. Onnentunne suorastaan tulvahti koko kehooni. Eräs tämän retken tavoite, Portugalin huhtikuun kokeminen on lähellä.

Cataplan on espanjalaisille ja portugalilaisille ominainen merellinen ruoka, jonka resepti vaihtelee niin maan kuin tekijänkin mukaan. Pahimmillaan - tai parhaimmillaan - sen valmistaminen on salatiedettä, jota tekijä ei missään nimessä paljasta. Ainekset ovat kutakuinkin samanlaiset, mutta tulos riippuu tekijän taidoista. Olen kuullut paljon puhetta cataplanin maistumisesta. Joissakin paikoissa valmistettu on miellyttänyt syöjiä, mutta joissakin ei. Makuasioistahan ei voi kiistellä. Minä ja seitsemän muuta naista pääsimme kuitenkin sellaisen pöydän ääreen, että moni olisi antanut taivasosuutensa, jos olisi päässyt mukaan. En kerro, missä tätä taivaallista cataplania tarjottiin, mutta voin kertoa, että parempaa ei Portugalista saa. Kadehtikaa vain aivan rauhassa!

Cataplanin aineksia. Pääosa ruoassa on meren herkuilla. 

Seuran retki Minhaan, Pohjois-Portugaliin onnistui hienosti. Menopäivänä ja paluupäivänä paistoi aurinko, mutta Portugalissakin "pohjoinen puhuu" ja sää on sen mukaisesti usein viileä, ainakin tähän aikaan. Tuuli oli varsinkin torstaina, jolloin ei ollut aurinkoista, paikoitellen melko viileä. Pendelöimme läpi Portugalin Lissaboniin ja edelleen Portoon ykkösluokassa, jossa nautimme myös aamiaisen, sillä lähtö oli ollut monelle varhainen. Se oli melkein kuin olisi istunut lentokoneessa kun junaemännät kolistelivat pitkin käytävää kärryineen täyttä vauhtia kiitävässä junassa. Päämääräämme Bragaan jatkoimme Portosta bussilla, jolla teimme matkan kansallispuistoon ja melkein Espanjan rajalle asti.

Asuimme Bragassa kaksi päivää kahden tähden Ibis-hotellissa. Kaksi tähteä saattaa joistakin kuulostaa katastrofilta, mutta me olimme tyytyväisiä. Hotelli oli siisti, henkilökunta ystävällistä ja aamiainenkin oli, ainakin meille varhaisille aamiaishuoneeseen menijöille, ihan kelvollinen. Hotelli sijaitsi kaupungin keskustassa. Ikkunastamme näkyi kahdeksan kirkkoa, perinteisiä ja vähemmän perinteisiä portugalilaisia kaupunkitaloja, vuoria ja aukio, jolla oli mukavia istuskelupaikkoja. Aamumessussakin pääsi käymään, jos käveli muutaman kymmenen metriä aukion laidalle.

Bom Jesus do Monte -kirkko on monen pyhiinvaeltajan kohde. Tässä kirkko on noin tuhannen portaan päässä.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Bom Jesus do Monte -kirkkoon ylhäällä vuorella. Kirkkoon on rinnettä pitkin noin tuhat porrasta ja jokaisella porrastasantella on pyhimyksen patsas, jolle on nimetty joku meidän aisteistamme kuten näkö-, kuulo-, maku-, haju- ja tunto-. Hurskaimmat pyhiinvaeltajat ovat saattaneet kontata portaat ylös kirkkoon ja saaneet ansaitsemansa lepohetken, kun ovat pysähtyneet pyytämään anteeksi lepotasanteella seisovalta pyhimyspatsaalta sille nimetyllä aistilla tekemäänsä syntiä. Paluumatkalla muuten näimme Povoa de Lanhoassa pyhiinvaeltajan, joka konttasi kirkkoa ympäri lento- ja koripalloilijoiden varusteisiin kuuluvissa polvisuojissaan. Mieleeni tuli kysymys, että kuinkahan kauan Bom Jesus do Monte -kirkkoon konttaajalta on kulunut aikaa ja minkähän näköiset hänen polvensa ovat sen jälkeen olleet!

Torstaina kävelimme Geresin kansallispuistossa lenkin, jota opastanut Michel oli ollut Kittilässäkin koiravaljakkoa ohjastamassa. Hän esitteli kävelyn lomassa kansallispuiston kasvustoa ja eläimistöä. Eläimiä, joita siellä kuuleman mukaan on, kuten villihevosia, portugalin ilvestä tai susia emme kuitenkaan nähneet. Kasvit näyttivät olevan melko piikkisiä sielläkin. Jotkut rinteet olivat keltaisenaan Jänönvihtaa ja Piikkihernettä, yläpuolella kukkivien Mimosa- ja Akaasiapuitten lisäksi. Lilanväristä kanervaakin kasvoi siellä - täällä ja se oli parhaillaan kukassa.

Kivisilta, jonka rakensi roomalainen.

Alueella ovat varhaisina aikoina liikkuneet roomalaiset sekä sotaisissa että rauhallisissa aikeissa. Siksi siellä on runsaasti roomalaisajan jäännöksiä, eniten koko Iberian niemimaalla. Asia vahvistui Campo de Geresin kylässä, jonka museossa teimme reipastahtisen kierroksen oppaan perässä. Museon seinällä oli kartta, josta saattoi nähdä koko roomalaisten imperiumin alueen. En muistanut enää kuinka hämmästyttävän suuri alue on ollut, se ulottui pohjoisessa Irlantiin asti. Ei Napoleon eikä Hitlerkään päässeet lähellekään sitä valloitusretkillään.

Viimeisen päivän vierailu Palacio de Brejoeirassa oli mielenkiintoinen. Palatsin "Mama Grande", on melkein Englannin kuningattaren veroinen Herminia de Oliveira Paes. Hän on tällä hetkellä 97-vuotias. Monet kuuluisat valtiopäämiehet ovat vierailleet palatsissa, jossa oli ihanat stuccokoristeiset seinät ja katot ja niiden keskellä maalaukset usein ovaalin muotoisissa peileissä. Kristallikruunut olivat valtavia, ja niissä aiemmin olleet kynttilät oli muutettu nykyajan vaatimusten mukaisesti sähköisiksi. Palatsi on säilynyt hyvin, mutta siihen on ainakin osittain selitys sillä, että se on avattu yleisölle melko äskettäin.

Palacio de Brejoeiran julkisivua. 

Palatsin maille vuonna 1964 perustettu viinitarha tuottaa vinho verde -viiniä, joka valmistetaan alvarinho-rypäleistä. Palatsin mailla kasvavista rypäleistä valmistettu viini on kuulemma arvostetuin lajissaan.

Myös palatsin puutarha, johon tutustuimme oppaan kanssa, oli vertaansa vailla. Kierroksella muun muassa kahlasimme camelian kukissa, joita ilmeisesti varhaisen kevään vuoksi ei vielä oltu kerätty pois. Puutarhan keskellä sijaitseva isohko lampi oli vihreän kerroksen peitossa. Luulimme vihreää leväksi, mutta se onkin keijusaniaista. Luulisin sitäkin joksikin levälajiksi.

Alueelle tyypillinen vilja-aitta. Se seisoo pylväitten varassa etteivät rotat pääsisi viljan kimppuun. 

Oli mielenkiintoista nähdä melko pitkän retken aikana se muutos, joka esimerkiksi rakennuskannassa näkyi. Taloissa oli räystäät ja usein harjakatto, jotka ovat tietysti käytännön sanelemia juttuja pohjoisessa, jossa saattaa talvisin tulla luntakin. Talot olivat myös huomattavasti pienempiä kuin esimerkiksi Algarvessa, jossa talot näyttävät ylimitoitetuilta. Lähes jokaisessa talossa oli ainakin pieni hyötypuutarha, jota omistajat näyttivät hoitavan hellästi.

Päivä vuoristossa

Kävimme viime perjantaina Algarve-Suomi -seuran retkellä Montchiquen vuoristossa. Portugalin eteläisen alueen vuoret eivät ole mitään hirveän korkeita, Fóia, jolla kävimme, on vain hieman alle tuhat metriä merenpinnasta. Huikeat näkymät sieltäkin olivat - sitten kun tiheä sumu oli satanut alas ja taivas aukeni. Oppaamme, seikkailupuiston omistaja ja johtaja, esitteli meille vuoriston kasvillisuutta suomalaisen vapaa-ajanohjaajaharjoittelijan,Villen avustamana. Saimme kuulla, että Portugalissa kasvaa noin 3000 luonnonvaraista kasvia, joista osan näimme kävelyretkellämme. Hämmästyttävät kanervapuskat kohosivat portugalilaisten miesten korkuisina ja kukkivat parhaillaan. Meillekin tuttu lilahtava kellokukka on noin kolmanneksen meidän kanervankukkaamme suurempi. Lisäksi vuorilla kasvaa valkoinen kanerva, joka on harvinainen. Monet yrtit rehoittavat metsässä aluskasvillisuuden seassa ja sainpa kourallisen lavendeliakin tuoksumaan taskuuni.

Etualalla Medronhoa eli puumansikkaa, joka tekee metsässä liikkumisen melkein mahdottomaksi piikkisten oksiensa vuoksi.

En ymmärrä, mikä minut pisti tarjoutumaan (ainoana) selvittämään seikkailurataa, mutta niin vain kuulin sanovani! Minut puettiin valjaisiin ja kypärään ja huolellisesti, melkein kädestä pitäen neuvottiin asiaankuuluvien turvalaitteiden toiminta. Ja sitten ei ku kiikkumaan puuhun kapulatikkaita! Kun pääsin ylös, pukkasi jo katumusta, mutta sinni ei antanut periksi tunnustaa tappiota. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Vaijerihimmeliä pitkin seuraavaan puuhun, sieltä edelleen kapulasiltaa seuraavaan, ja sitten... Olin vähällä luovuttaa kun mukana ollut poikanen näytti, että siitä vain köydestä kiinni ja vaijeria pitkin seuraavaan puuhun liukuen melkein kuin Tarzan. Pariin otteeseen tein lähtöä, mutta vasta kun poika laski kolmeen, uskalsin löysätä menoksi. Liu´uin selälleni puuhun rakennetulle alustalle siten, että jalat olivat puun rungon ympärillä. Hetken aikaa kokosin itseäni ja kömmin pystyyn. Siinä vaiheessa oli kyllä jo aika voittoisa olo, vaikka viimeinen huikonen olikin vielä selvittämättä. Siinä piti liukua vaijeria pitkin koko seikkailuradan mittainen matka maahan asti rinteeseen. Arvatkaapa, läpättikö sydän perille päästyäni! Valitettavasti en siinä hössäkässä muistanut antaa kenellekään kameraa, että olisin saanut tapahtuneesta kuvan muistoksi ja liitettäväksi tähän blogiin.

Viimeinkin ruokaa! Nälkä oli mahdoton, sillä käveleminen pyörivien kivien seassa alamäkeen pakotti koko kropan jännitykseen. Ruokapaikka oli luonnonkauniilla myllykosken partaalla. (Seisomassa kirjoittaja.) 

Portugalin maapinta-alasta on metsää 38 prosenttia. Metsässä kasvaa pääasiassa kastanjaa, korkkipuuta ja eukalyptusta, mutta rannoilla myös rannikkomäntyä. Korkki on monen portugalilaisen elämän ehto, sillä sen tuotannon parissa työskentelee iso joukko ihmisiä. Tekijöitä tarvitaankin, sillä Portugali on maailman suurin korkin tuottaja. Portugalin korkilla on 51 prosentin markkinaosuus ja 91 prosenttia sen korkista menee vientiin. Kerääminen tapahtuu elävistä puista, joihin tehdään pystyviilto ja josta kaarna kuoritaan isona levynä. Sanotaan, että se on maailman ekologisin tuotantotapa. Kuoritun korkin tilalle kasvaa uusi noin kymmenessä vuodessa.

Eukalyptus on vähän kiistanalainen laji Portugalissa muun muassa paloherkkyytensä takia. Se on aikanaan tuotu Australiasta täyttämään metsäpalojen synnyttämiä aukkoja. Eukalyptys syttyy helposti kuumissa ja kuivissa olosuhteissa ja sen arvellaan olevan syyn jokakesäisiin metsäpaloihin. Eukalyptus on Portugalissa tärkeä paperin raaka-aine, sillä se kasvaa nopeasti.

Vielä yksi lajike, jonka ansiosta Portugalilla on johtosija maailmassa. Se on jo aiemmin mainitsemani Rannikkomänty, josta tehdään paneelia. Puuteollisuus täällä on kuitenkin pientä ja esimerkiksi lähes kaikki sahateollisuuden tuotteet käytetään kotimaassa.

Made in Portugal

Portugalin elinkeinorakenteessa on teollisuudella reilun 22:n prosentin suuruinen osuus. Vaikka työvoima täällä on halpaa, on iso osa teollisuudesta valunut halpatuotantomaihin, etupäässä Aasiaan. Portugalilaisista liikkeistä onkin hyvin vaikea löytää kotimaisia tuotteita. Olen etsinyt vaatekauppaa, jossa myytäisiin Portugalissa tehtyjä vaatteita. Olen löytänyt yhden isosta Quian ostoskeskuksesta. Kummallista, sillä vaatteet mainitaan kuitenkin yhdeksi Portugalin eniten viedyistä tuotteista.

Tiedot Portugalin talousongelmista eivät ole liioiteltuja. Maan talous on suhteessa euroon lähes samalla viivalla kuin Kreikka. Osittain talouden huono tila selittyy viime vuosituhannen alussa alkaneella ja noin 50 vuotta jatkuneella "vakauden aikakaudella". Sen hedelmiä kerätään nyt. Kun tuotantoa ei tuona aikana kehitetty muun maailman tahtiin, aikaa kiinniottoon kuluu. Asiaa ei helpota se, että juuri kun on toisesta lamasta kompuroitu jotenkuten jaloilleen, ollaankin jo syvällä seuraavassa.

Syy voi myös olla harmaassa taloudessa, johon tutkimusten mukaan uppoaa huikeat 23 prosenttia kokonaistuotannon arvosta. Ja harmaan talouden pikkuveli - tai isosisko - miten vain, on laajasti rehoittava korruptio, joka vaikeuttaa entisestään selville vesille pääsemistä. Joulun alla pisti verottaja pystyyn autoarpajaiset, joihin saivat osallistua kaikki ne yrittäjät, jotka antoivat tuotteistaan tai palveluistaan asiakkaalle kuitin. Tarina ei kerro, millaisia vaikutuksia kyseisellä kampanjalla oli.

Tyypillinen portugalilainen kuvio, joka toistuu mitä erilaisimmissa tuotteissa.

Kiina näyttää olevan Portugalin tärkeä kauppakumppani. Itsekin olen täällä melko usein törmännyt kiinalaisiin tuotteisiin. Koska ajattelin rikastaa edessä olevien luontoretkien kokemuksia, kävin katsomassa jo pitkään hankintalistalla olleita kiikareita. Myyjä avasi (pitkin hampain) lasivitriinin, jossa oli useammanlaisia ja -hintaisia kiikareita. Kysyin myyjältä, mikä niiden valmistusmaa on, vastasi myyjä; "Kiinasta!" Sanoin: "kiitos ei!" ja käännyin kannoillani.

Viime viikonloppuna satuin kysäisemään kyläilypaikassani nahkapaskaa, sillä vyöni reiät olivat jostain syystä loppuneet - vai onkohan nahka venynyt? Isäntä kertoikin iloisena ostaneensa kyseisen laitteen juuri edellisenä päivänä. Niinpä ryhdyin tekemään reikää marokkolaisesta nahkakaupasta ostamaani vyöhön. Ihmettelin, että onpa ollut tosi sitkiä kameli! Ängersin ja punnersin, mutta reikää ei vain syntynyt. Emäntä oli kattanut punnertaessani ruokapöydän, ja ajattelin että kokeilen rei´ittämistä syönnistä elpynein voimin. Niin tein, mutta reikää ei syntynyt ennen kun emäntä haki vasaran ja kopautti voimalla kahvoihin. Isäntä totesi paljon puhuvasti; "kiinalainen!"

Portugalilainen keramiikka on käsin koristeltua. Kukko on kansallinen aihe ja sitä löytää monessa muodossa. 

Olen innokas postikorttien lähettäjä, ja ostin kerran tukun kortteja eräältä turistikadulta. Vasta niitä kirjoittaessani huomasin, että kortit olivat ruotsalaisia. Kuvat olivat onneksi Portugalista eivätkä Taalainmaalta!

Eräänä päivänä ostin välttämättömän naisen ystävän, lasiviilan, jonka valmistusmaan alkuperää en tullut tarkistaneeksi. Arvaatte varmaan, mikä oli sen valmistusmaa! Ostamani viila on aivan mitääntekemätön, mutta sainpas sen mukana kunnollisen kotelon, jonka avulla saan ensi tilassa hankkimani kunnollisen viilan pysymään ehjänä laukussakin. Viilalla heitän kuikkaa! Ei ostos kallis ollut, joten ei vahinkokaan. Olin valmis maksamaan jo pelkästään kotelosta siitä pyydetyn summan.

Tämä seinäkukkaruukku on erään silvesiläisen taiteilijan tekemä. 

Yksi kömmähdys minulle vielä sattui ennen joulua kun kaikessa kiireessä ostin tunikan, jonka väri miellytti minua. Vasta eilen aloin tutkia sen tuotemerkkiä. Ja arvatkaapas mokomaa! Se on kiinalainen! Auts!