Kärsivällisyys koetuksella

Viime viikkoina olemme kumppanini kanssa opiskelleet Portimao - Alvorin -seudun bussilinjoja. En voi kehua, että se olisi tapahtunut hyvällä menestyksellä. Olemme seisoskelleet erinäisillä pysäkeillä, odottaneet, toivoneet ja karvaasti pettyneet. Emme yritäkään väittää, että kaikki olisi kaupunkien välisen bussiliikenteen järjestäjien vika, mutta kyllä suuri osa on juuri heidän syytään. Bussipysäkit ovat huonosti merkittyjä. Jos niihin on merkitty niiden kautta liikennöivien bussien numerot, niin hyvä. Aina ei kuitenkaan niin ole. Nyt olemme huomanneet, että jos pysäkin merkissä on sillä kohdalla valkoinen peite, se tarkoittaa; "turhaan odotat"!

Olemme tottuneet Suomessa bussiliikenteen linjakarttoihin ja täsmällisiin aikatauluihin. Täällä on toisenlainen meininki. Jos bussi ajaa paikasta A paikkaan B, niin ainakaan takaisin se ei tule samaa reittiä. Viikonlopun bussiliikenne on tietysti asia erikseen ja toimii täysin omien sääntöjensä mukaan, yleensä eri reiteillä, -aikatauluilla ja -tunnuksilla. Koko järjestelmä vaikuttaa salatieteeltä, johon vihkiytyminen on ainakin kieltä taitamattomalle vaikeampaakin vaikeampaa. En ihmettele, että monella on kiusaus turvautua taksiin, sillä bussilla ajeleminen vaatii intiaanin hermoja.

Tällainenkin liikennemerkki on tarpeen Portugalissa.

Toinen asia, joka bussiliikenteeseen turvautuvaa haittaa pahasti, ovat portugalilaiset juhlapyhät. On esimerkiksi suurta viisautta ottaa käyttöön suomalaisen kalenterin rinnalle myös portugalilainen kalenteri. (Vaikka ei sitä minullakaan ole - vielä!) Esimerkiksi viime tiistaina seisoin bussipysäkillä - tapani mukaan hyvissä ajoin. Olin sopinut ystävättären kanssa tapaamisesta Portimaon rautatieasemalla ja tähtäsin bussiin, jonka piti mennä suoraan asemalle. Seisoin pysäkillä vielä reilut puoli tuntia myöhemmin. Ohikulkeva, nuorehko tummaihoinen nainen yritti selittää minulle jotain. Hän puhui kai svahilia, sillä en tunnistanut yhtään sanaa hänen puheestaan. Vasta hieman myöhemmin, kun olin jo hätäpäissäni ajanut Portimaon rautatieasemalle taksilla, minulle selvisi että kyseisenä päivänä viettivät portugalilaiset Neitseellisen siittämisen juhlaa, joka on suurimpia juhlapäiviä Portugalissa. Se tuli todistetuksi kun kaupungilla törmäsimme kulkueeseen, jossa torvien, symbaaleitten ja rumpujen säestyksellä kannettiin Neitsyt Marian patsasta valkoisella satiinipatjalla kukin koristettuna korkealla mäellä olevaan kirkkoon. 

Harras Neitseellisen siittämisen juhlakulkue.

Jos Portugalissa pitää mennä jonnekin katuosoitteen perusteella, voi olla varma, että harmaat haivenet lisääntyvät. Katujen nimiä löytää harvoin ja numeroita vieläkin harvemmin. Esimerkiksi meidän talomme tunnetaan pelkästään nimellä Quinta dos Arcos, joka on siis taloryhmän nimi, ei kadun. Toiset taksin kuljettajat kysyvät, mikä "bloco", jolloin pitää sanoa blocon numero. Hyvääkin palvelua saa, esimerkiksi kun pitkään täällä ollut kumppanini soittaa taksin, tunnistaa taksikeskus hänet jo äänestä ja luettelee kaikki tarvittavat tiedot, johon hänen pitää vain vastata "yes!"  

Algarve-Suomi -seura järjesti viime perjantaina Amparon Igreijassa "Kauneimmat joululaulut" -tilaisuuden. Lämminhenkisen tilaisuuden jälkeen kirkkokahveilla kertoi moni lähtevänsä Suomeen joulunviettoon. Takaisin he palaavat uudeksi vuodeksi tai vasta sen jälkeen. Niin hiljenee Praia da Rochan rantabulevardi entisestään, kunnes taas tammikuun puolivälin jälkeen porukka alkaa uudelleen kokoontua hiekoitettujen polkujen varsille.

Kalastajia Atlantin rapauttamilla kallioilla. Kuvan kalastajat eivät liity juttuun. 

Me, jotka emme vielä olleet lähtöpuuhissa, suuntasimme autojemme nokat sunnuntaina länsirannikolle, Praia da Pordeiraan. Osalla retkeläisistä oli mukana kalastusvehkeet, osa oli sonnustautunut patikoimaan rannikon jylhissä maisemissa. Minä osallistuin kahdeksan kilometrin mittaiselle kävelylenkille neljän naisen kanssa, osa joukosta käveli viiden kilometrin kierroksen ja osa tyytyi lyhyempiin pyrähdyksiin. Vaikka kova tuuli riepoitteli tukkaa ja takkia, oli nautinto kävellä happirikkaassa säässä, joka ei tuulesta huolimatta ollut kylmä. Kalaa ei valitettavasti tullut, mutta eväitten syönnin jälkeen pelattu petanque-peli ja yhdessäolo rentouttivat. Tärkeintähän ei olekaan saanti - vaan pyynti. 

Me jäämme jouluksi ihmettelemään lämpimän syksyn aiheuttamia luonnonoikkuja. Olemme nähneet jo mantelipuissa kukkia, hottentottiviikuna kukkii ja appelsiinipuut kantavat paikoitellen sekä kukkaa että hedelmiä. Meilläkin valaisevat pimeitä iltoja kynttilät ja joulukuusi, joululaulut kaikaavat Suomen radiosta ja yritämme keksiä, kuinka saisimme edes vähän suomalaisia jouluruokia muistuttavia lajeja täkäläisistä aineksista.