Se on tehty!

Olen eilen jättänyt taakseni reilun puolen vuoden mittaisen kappaleen elämästäni kun lähdin pois maatilalta Aldeia de Tunesista. Tarkoitukseni on loppuaikana ennen Suomeen paluutani lepäillä ja seurustella uusien ja vanhojen ystävieni kanssa vailla huolia ja velvollisuuksia. Epäilemättä tulen myös luomaan silmäyksen siihen, millainen reilun puoli vuotta kestänyt matkani noin 4000 kilometrin päähän on ollut.

Kävin aamulla hyvästelemässä Leon (hevonen) ja Mattien (aasi). Niitä minulla tulee ikävä. Amuiset kohtaamisemme talleilla ovat olleet tärkeä alku päivälleni. Jos olin myöhässä muutaman minuutinkin, hörisi Leo moittivasti Mattien ynähtelyn säestämänä. Myös Selen, paimenkoiran pentu, seurasi minua talleilla työskennellessäni. Kun se nuoli hevosten rehuastiat, pelottelin sitä: "Sinusta tulee hevonen!" Kummastelin ettei se vastannut minulle, niin älykkäästi se katsoi minua puhutellessani sitä.

Mattie-aasin kanssa.

Leo-vanhuksen kunto huolestutti. Se oli pari päivää kuumeessa, mutta oli onneksi lähtöpäivänäni jo parempi. 

Reilun puolen vuoden työskentely puutarhassa on ollut antoisaa. Tarkkailen luontoa mielelläni, niin kasvit, linnut kuin kaikki önniäisetkin ovat olleet mielenkiintoni kohteena. Minulla on myös ollut onnea, sillä olen löytänyt vain yhden rotanraadon, ja maanantaina näin kylätiehen liiskautuneen käärmeen. Molemmat herättävät minussa syvää kammoa, olivat ne sitten eläviä tai kuolleita.

Olen aikaisemmissa blogeissani kertonut, miten kylmä talvi on ollut. Se jää historiaan, sillä viimeksi yhtä kylmää on kuulemma ollut viiskytluvun alussa. Vaikka on ollut viileää, ei se kuitenkaan ole vetänyt vertojaan Suomen talvisäille eikä etenkään talvipäivien valottomuudelle. Lämpötila ei maatilalla mennyt yhtään kertaa pakkasen puolelle, vaikka lähellä miinusasteita käytiinkin. Ja valoa on riittänyt, aurinkoakin runsain mitoin. Sen sijaan olen saanut Suomesta viestejä harmaista, hämäristä keskipäivän hetkistä, joiksi aamu on muutaman tunnin ajaksi valjennut ennen kun pimeys on taas laskeutunut. Kaamos on tuntunut painavan yhtälailla kaikkialla Suomessa.

Lissabonilaisia kattoja Bairro Altossa.

Lopetin työt tilalla periaatteessa jo huhtikuun 6. päivänä. Silloin kolme ystävätärtäni saapui Lissaboniin ja liityin siellä heidän seuraansa. Vietimme neljä mukavaa ja mielenkiintoista päivää tutustuen kaupunkiin. Asuimme apartomentoksessa, jossa saimme huippukohtelun. Muutenkin lissabonilaiset palveluntarjoajat yllättivät meidät ystävyydellään. Saimme kaikilta aivan erityisen hyvää palvelua ja siitä, mutta myös kaupungin yleisestä viehättävyydestä johtuen meistä kaikista taisi tulla ikuisia Lissabon-faneja.