Tiukasti koukussa

Sardiini kuuluu Portugaliin monella tapaa. Se on esillä taiteessakin eri muodoissa, olen nähnyt niin keramiikkaan kuin muoviinkin ikuistettuja sardiinin muotoja, jotka on maalattu eri tavoin. Sardiini on Portugalille etenkin kalasäilykkeinä tärkeä vientituote ja tuoreena ravintoloiden raaka-aine. Sardiinia saa ravintoloista ympäri vuoden, parasta se kuitenkin on niinä kuukausina, joiden portugalinkielisissä nimissä ei ole ärrää eli maio, junho, julho ja agosto. Siis meikäläisinä kesäkuukausina. Silloin sardiinissa on paras ja kaikkein terveellisin omega3-varanto. Tuntuu, että portugalilaiset ravintolat (kotikokkeja unohtamatta!) oikein kilpailevat parhaan sardiiniruoan valmistamisessa.

Verkot puhdistetaan huolellisesti valmiiksi seuraavaa laskukertaa varten.

Portimaon lähellä Atlantiin laskeva Arade-joen suisto on ollut aikanaan, ennen suuria hiekkaruoppauksia, sardiinien ruokapaikka. Suistossa ollut hiekka sisälsi silloin mikroskooppisen pieniä simpukoita, jotka ovat olleet paitsi sardiinien, myös suistossa viivähtäneitten muuttolintujen ruokaa. Kun suiston hiekkaa alettiin 60-luvulla ruopata ja siirtää Atlantin rannoille turistien iloksi ja rakennusmateriaaliksi, hiekan seassa eläneet simpukat, meritähdet ja merihevoset kuolivat. Sen lisäksi monet paikalliset ihmiset, joiden tärkeä tulonlähde simpukoiden kerääminen oli, menettivät työnsä ja tulonsa.

"Tässä sitä nyt odotellaan jääpedillä ottajaa!" Kauppahallien kalatiskit ovat helpoin tapa tutustua mereneläviin. 

Toki olen saanut muunkinlaista kala- ja äyriäisruokaa täällä kuin sardiinia, mutta nyt en taas aio kiertää veistä haavassa ottamalla esille taannoista, taivaallista Cataplania, joka ei unohdu sen tarjoilupöydän ääressä istuneilta ikinä. Pidän kalasta ja valitsen lähes aina ruokalistan vaihtoehdoista juuri kalan, oli se minkälaista tahansa. Norjalaista lohtakin on täällä tullut syödyksi monta kertaa, niin tuttua kuin se onkin - ja hyvää silti. Siinä pureskelun lomassa tulee väistämättä miettineeksi sen tekemää pitkää matkaa vuonoilta portugalilaisiin pöytiin.

Kultaotsa-ahvenet grillissä.

Melkein ykkössuosikikseni on tullut Kultaotsa-ahven, johon olen tutustunut kotimaassa vain television kokkiohjelmissa. Vasta täällä olen saanut syödäkseni sitä. Ensimmäisen kerran elämässäni söin sitä Suomen itsenäisyyspäivänä Casa Velhan emännän valmistamana. Mausteena oli vain suolaa ja kalan sisälle tungettua korianteria. Emäntä haudutti kalan uunissa. Mmmm... Se oli niin hyvää, että ei tahtonut saada sanotuksi. Toisen kerran sain kultaotsa-ahventa viime viikonloppuna. Se tarjottiin grillattuna, mutta lähes samoin maustettuna, lisänä vain tippa oliiviöljyä. Kylkiäisenä oli marinoituja ja grillattuja katkaravunpyrstöjä. Herkku lähes räjäytti tajunnan.

Olen usein keskustellut täällä asianharrastajien kanssa portugalilaisesta keittiöstä, joka käyttää hyödykseen ihan kaiken, mitä kulloisessakin raaka-aineessa on. Se jakaa mielipiteet ja on melko vierasta meille suomalaisille. Algozissa on hyvä lihakauppa, jonka tiskin ääressä näkee sellaisia raaka-aineita, joita suomalainen ei näe koskaan kaupassa. Paikalliset ihmiset osaavat käyttää mm. sisälmyksiä, joista suomalaiset asiakkaat on vieroitettu täysin.

Täytyy myöntää, että portugalilainen tapa on hyvin järkevä, mutta niitä kaikista helpoimpia se ei ole. Kerran valmistin pienistä, marinoiduista kananpojista hauduttamalla ruokaa. Hyvää siitä tuli, mutta aterialla pienten luiden erotteleminen oli totisesti aika työlästä eikä onnistunut muuten kuin suutuntumassa. Syödessäni muistin kotoisia punatulkkuja, jotka auringonkukan siemeniä syödessään syljeksivät kuoret pois toisesta suupielestään. Se ainakin on hauskaa katsottavaa!