Kaikille aisteille

Viime aikoina on pidellyt niin kiirettä, että blogin päivityksestäkin on pitänyt luopua. Talon majoitustilat ovat tällä hetkellä täynnä. Ennen vieraitten tuloa piti saada paikat sellaiseen kuntoon, että heidän oli hyvä asettua taloksi. Siivousta, tilojen ja puutarhan ruokkoamista on riittänyt kaikille talossa. Koirat pyörivät kiireisten jaloissa, etenkin se pienimmäinen. Se työntää tassua jalan alle ja roikkuu liepeissä ja housunlahkeissa, koska sen ikeniä on alkanut kutittaa. Se näyttää vieläkin lelulta, mutta kumilelua muistuttava vinkuminen on saanut jo ärhäkkäämpiä sävyjä. Toisinaan se näyttää paikan jo tilan paimenkoirallekin, joka tosin on nuorukainen sekin. Pienen hampaista saattaa tuollaisen järjestyksenpidon jälkeen roikkua tukku karvoja.

"Tässhän mie oon!" Roskiksesta löytynyt pentu kasvaa päivä päivältä. 

Vapaa-aikanikin on ollut melkoisen vauhdikasta. On ollut naistenpäivätapahtumia, matkoja lähikaupunkeihin, uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustumisia ja retkiä. Säätkin ovat suosineet, joinakin päivinä on ollut suorastaan kesäistä. Viime sunnuntaina kun pyöräilin kirkonmenojen aikaan hiljaisten lähikylien läpi, ajattelin että tätä minä juuri olen lähtenyt Portugalista hakemaan; aurinkoa, lämpöä ja kevään herättämiä värejä ja tuoksuja. Onnentunne suorastaan tulvahti koko kehooni. Eräs tämän retken tavoite, Portugalin huhtikuun kokeminen on lähellä.

Cataplan on espanjalaisille ja portugalilaisille ominainen merellinen ruoka, jonka resepti vaihtelee niin maan kuin tekijänkin mukaan. Pahimmillaan - tai parhaimmillaan - sen valmistaminen on salatiedettä, jota tekijä ei missään nimessä paljasta. Ainekset ovat kutakuinkin samanlaiset, mutta tulos riippuu tekijän taidoista. Olen kuullut paljon puhetta cataplanin maistumisesta. Joissakin paikoissa valmistettu on miellyttänyt syöjiä, mutta joissakin ei. Makuasioistahan ei voi kiistellä. Minä ja seitsemän muuta naista pääsimme kuitenkin sellaisen pöydän ääreen, että moni olisi antanut taivasosuutensa, jos olisi päässyt mukaan. En kerro, missä tätä taivaallista cataplania tarjottiin, mutta voin kertoa, että parempaa ei Portugalista saa. Kadehtikaa vain aivan rauhassa!

Cataplanin aineksia. Pääosa ruoassa on meren herkuilla. 

Seuran retki Minhaan, Pohjois-Portugaliin onnistui hienosti. Menopäivänä ja paluupäivänä paistoi aurinko, mutta Portugalissakin "pohjoinen puhuu" ja sää on sen mukaisesti usein viileä, ainakin tähän aikaan. Tuuli oli varsinkin torstaina, jolloin ei ollut aurinkoista, paikoitellen melko viileä. Pendelöimme läpi Portugalin Lissaboniin ja edelleen Portoon ykkösluokassa, jossa nautimme myös aamiaisen, sillä lähtö oli ollut monelle varhainen. Se oli melkein kuin olisi istunut lentokoneessa kun junaemännät kolistelivat pitkin käytävää kärryineen täyttä vauhtia kiitävässä junassa. Päämääräämme Bragaan jatkoimme Portosta bussilla, jolla teimme matkan kansallispuistoon ja melkein Espanjan rajalle asti.

Asuimme Bragassa kaksi päivää kahden tähden Ibis-hotellissa. Kaksi tähteä saattaa joistakin kuulostaa katastrofilta, mutta me olimme tyytyväisiä. Hotelli oli siisti, henkilökunta ystävällistä ja aamiainenkin oli, ainakin meille varhaisille aamiaishuoneeseen menijöille, ihan kelvollinen. Hotelli sijaitsi kaupungin keskustassa. Ikkunastamme näkyi kahdeksan kirkkoa, perinteisiä ja vähemmän perinteisiä portugalilaisia kaupunkitaloja, vuoria ja aukio, jolla oli mukavia istuskelupaikkoja. Aamumessussakin pääsi käymään, jos käveli muutaman kymmenen metriä aukion laidalle.

Bom Jesus do Monte -kirkko on monen pyhiinvaeltajan kohde. Tässä kirkko on noin tuhannen portaan päässä.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Bom Jesus do Monte -kirkkoon ylhäällä vuorella. Kirkkoon on rinnettä pitkin noin tuhat porrasta ja jokaisella porrastasantella on pyhimyksen patsas, jolle on nimetty joku meidän aisteistamme kuten näkö-, kuulo-, maku-, haju- ja tunto-. Hurskaimmat pyhiinvaeltajat ovat saattaneet kontata portaat ylös kirkkoon ja saaneet ansaitsemansa lepohetken, kun ovat pysähtyneet pyytämään anteeksi lepotasanteella seisovalta pyhimyspatsaalta sille nimetyllä aistilla tekemäänsä syntiä. Paluumatkalla muuten näimme Povoa de Lanhoassa pyhiinvaeltajan, joka konttasi kirkkoa ympäri lento- ja koripalloilijoiden varusteisiin kuuluvissa polvisuojissaan. Mieleeni tuli kysymys, että kuinkahan kauan Bom Jesus do Monte -kirkkoon konttaajalta on kulunut aikaa ja minkähän näköiset hänen polvensa ovat sen jälkeen olleet!

Torstaina kävelimme Geresin kansallispuistossa lenkin, jota opastanut Michel oli ollut Kittilässäkin koiravaljakkoa ohjastamassa. Hän esitteli kävelyn lomassa kansallispuiston kasvustoa ja eläimistöä. Eläimiä, joita siellä kuuleman mukaan on, kuten villihevosia, portugalin ilvestä tai susia emme kuitenkaan nähneet. Kasvit näyttivät olevan melko piikkisiä sielläkin. Jotkut rinteet olivat keltaisenaan Jänönvihtaa ja Piikkihernettä, yläpuolella kukkivien Mimosa- ja Akaasiapuitten lisäksi. Lilanväristä kanervaakin kasvoi siellä - täällä ja se oli parhaillaan kukassa.

Kivisilta, jonka rakensi roomalainen.

Alueella ovat varhaisina aikoina liikkuneet roomalaiset sekä sotaisissa että rauhallisissa aikeissa. Siksi siellä on runsaasti roomalaisajan jäännöksiä, eniten koko Iberian niemimaalla. Asia vahvistui Campo de Geresin kylässä, jonka museossa teimme reipastahtisen kierroksen oppaan perässä. Museon seinällä oli kartta, josta saattoi nähdä koko roomalaisten imperiumin alueen. En muistanut enää kuinka hämmästyttävän suuri alue on ollut, se ulottui pohjoisessa Irlantiin asti. Ei Napoleon eikä Hitlerkään päässeet lähellekään sitä valloitusretkillään.

Viimeisen päivän vierailu Palacio de Brejoeirassa oli mielenkiintoinen. Palatsin "Mama Grande", on melkein Englannin kuningattaren veroinen Herminia de Oliveira Paes. Hän on tällä hetkellä 97-vuotias. Monet kuuluisat valtiopäämiehet ovat vierailleet palatsissa, jossa oli ihanat stuccokoristeiset seinät ja katot ja niiden keskellä maalaukset usein ovaalin muotoisissa peileissä. Kristallikruunut olivat valtavia, ja niissä aiemmin olleet kynttilät oli muutettu nykyajan vaatimusten mukaisesti sähköisiksi. Palatsi on säilynyt hyvin, mutta siihen on ainakin osittain selitys sillä, että se on avattu yleisölle melko äskettäin.

Palacio de Brejoeiran julkisivua. 

Palatsin maille vuonna 1964 perustettu viinitarha tuottaa vinho verde -viiniä, joka valmistetaan alvarinho-rypäleistä. Palatsin mailla kasvavista rypäleistä valmistettu viini on kuulemma arvostetuin lajissaan.

Myös palatsin puutarha, johon tutustuimme oppaan kanssa, oli vertaansa vailla. Kierroksella muun muassa kahlasimme camelian kukissa, joita ilmeisesti varhaisen kevään vuoksi ei vielä oltu kerätty pois. Puutarhan keskellä sijaitseva isohko lampi oli vihreän kerroksen peitossa. Luulimme vihreää leväksi, mutta se onkin keijusaniaista. Luulisin sitäkin joksikin levälajiksi.

Alueelle tyypillinen vilja-aitta. Se seisoo pylväitten varassa etteivät rotat pääsisi viljan kimppuun. 

Oli mielenkiintoista nähdä melko pitkän retken aikana se muutos, joka esimerkiksi rakennuskannassa näkyi. Taloissa oli räystäät ja usein harjakatto, jotka ovat tietysti käytännön sanelemia juttuja pohjoisessa, jossa saattaa talvisin tulla luntakin. Talot olivat myös huomattavasti pienempiä kuin esimerkiksi Algarvessa, jossa talot näyttävät ylimitoitetuilta. Lähes jokaisessa talossa oli ainakin pieni hyötypuutarha, jota omistajat näyttivät hoitavan hellästi.