Päivä vuoristossa

Kävimme viime perjantaina Algarve-Suomi -seuran retkellä Montchiquen vuoristossa. Portugalin eteläisen alueen vuoret eivät ole mitään hirveän korkeita, Fóia, jolla kävimme, on vain hieman alle tuhat metriä merenpinnasta. Huikeat näkymät sieltäkin olivat - sitten kun tiheä sumu oli satanut alas ja taivas aukeni. Oppaamme, seikkailupuiston omistaja ja johtaja, esitteli meille vuoriston kasvillisuutta suomalaisen vapaa-ajanohjaajaharjoittelijan,Villen avustamana. Saimme kuulla, että Portugalissa kasvaa noin 3000 luonnonvaraista kasvia, joista osan näimme kävelyretkellämme. Hämmästyttävät kanervapuskat kohosivat portugalilaisten miesten korkuisina ja kukkivat parhaillaan. Meillekin tuttu lilahtava kellokukka on noin kolmanneksen meidän kanervankukkaamme suurempi. Lisäksi vuorilla kasvaa valkoinen kanerva, joka on harvinainen. Monet yrtit rehoittavat metsässä aluskasvillisuuden seassa ja sainpa kourallisen lavendeliakin tuoksumaan taskuuni.

Etualalla Medronhoa eli puumansikkaa, joka tekee metsässä liikkumisen melkein mahdottomaksi piikkisten oksiensa vuoksi.

En ymmärrä, mikä minut pisti tarjoutumaan (ainoana) selvittämään seikkailurataa, mutta niin vain kuulin sanovani! Minut puettiin valjaisiin ja kypärään ja huolellisesti, melkein kädestä pitäen neuvottiin asiaankuuluvien turvalaitteiden toiminta. Ja sitten ei ku kiikkumaan puuhun kapulatikkaita! Kun pääsin ylös, pukkasi jo katumusta, mutta sinni ei antanut periksi tunnustaa tappiota. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Vaijerihimmeliä pitkin seuraavaan puuhun, sieltä edelleen kapulasiltaa seuraavaan, ja sitten... Olin vähällä luovuttaa kun mukana ollut poikanen näytti, että siitä vain köydestä kiinni ja vaijeria pitkin seuraavaan puuhun liukuen melkein kuin Tarzan. Pariin otteeseen tein lähtöä, mutta vasta kun poika laski kolmeen, uskalsin löysätä menoksi. Liu´uin selälleni puuhun rakennetulle alustalle siten, että jalat olivat puun rungon ympärillä. Hetken aikaa kokosin itseäni ja kömmin pystyyn. Siinä vaiheessa oli kyllä jo aika voittoisa olo, vaikka viimeinen huikonen olikin vielä selvittämättä. Siinä piti liukua vaijeria pitkin koko seikkailuradan mittainen matka maahan asti rinteeseen. Arvatkaapa, läpättikö sydän perille päästyäni! Valitettavasti en siinä hössäkässä muistanut antaa kenellekään kameraa, että olisin saanut tapahtuneesta kuvan muistoksi ja liitettäväksi tähän blogiin.

Viimeinkin ruokaa! Nälkä oli mahdoton, sillä käveleminen pyörivien kivien seassa alamäkeen pakotti koko kropan jännitykseen. Ruokapaikka oli luonnonkauniilla myllykosken partaalla. (Seisomassa kirjoittaja.) 

Portugalin maapinta-alasta on metsää 38 prosenttia. Metsässä kasvaa pääasiassa kastanjaa, korkkipuuta ja eukalyptusta, mutta rannoilla myös rannikkomäntyä. Korkki on monen portugalilaisen elämän ehto, sillä sen tuotannon parissa työskentelee iso joukko ihmisiä. Tekijöitä tarvitaankin, sillä Portugali on maailman suurin korkin tuottaja. Portugalin korkilla on 51 prosentin markkinaosuus ja 91 prosenttia sen korkista menee vientiin. Kerääminen tapahtuu elävistä puista, joihin tehdään pystyviilto ja josta kaarna kuoritaan isona levynä. Sanotaan, että se on maailman ekologisin tuotantotapa. Kuoritun korkin tilalle kasvaa uusi noin kymmenessä vuodessa.

Eukalyptus on vähän kiistanalainen laji Portugalissa muun muassa paloherkkyytensä takia. Se on aikanaan tuotu Australiasta täyttämään metsäpalojen synnyttämiä aukkoja. Eukalyptys syttyy helposti kuumissa ja kuivissa olosuhteissa ja sen arvellaan olevan syyn jokakesäisiin metsäpaloihin. Eukalyptus on Portugalissa tärkeä paperin raaka-aine, sillä se kasvaa nopeasti.

Vielä yksi lajike, jonka ansiosta Portugalilla on johtosija maailmassa. Se on jo aiemmin mainitsemani Rannikkomänty, josta tehdään paneelia. Puuteollisuus täällä on kuitenkin pientä ja esimerkiksi lähes kaikki sahateollisuuden tuotteet käytetään kotimaassa.