Tavallista elämää

Elämämme täällä Euroopan läntisimmässä maassa on runsaan viikon paikallaolomme aikana painunut jo normaaleihin uomiinsa. Olen kuullut monilta kanssaeläjiltä, että yleinen kysymys, joka meille Portugalissa eläville suomalaisille esitetään on; "mitä te oikein teette siellä?" Kysymys tehdään etenkin meille, jotka emme harrasta golfia, sillä golfin harrastajien kiireet tunnutaan ymmärrettävän helpommin. Kysyville vastaan; teemme aivan samoja arkisia asioita, joita teemme kotona pohjoisessakin. Emme elä täysihoidossa, useimmat meistä hankkivat ja tekevät itse ruokansa, siivoavat, pesevät ja huoltavat vaatteitaan ja kodintekstiilejä. Elämme siis aivan tavallista arkea.

Pöytä on katettu hirvipeijaisia varten. 

Ehkä suurin ero suomalaiseen elämäämme on, että tapaamme paljon toisiamme. Algarve-Suomi -seuran jäsenet osallistuvat ahkerasti seuran järjestämille retkille ja harrastustoimintaan. Talvikuukausina meistä talvehtijoista ehtii tulla hyviä ystäviä. Kaipaamme toisiamme kotimaassa ollessammekin. Suomessa asumme etäällä toisistamme eivätkä tapaamiset pitkien välimatkojen vuoksi ole mahdollisia. Täällä suomalainen yhdyskunta asuu lähekkäin, tilaisuuksia tapaamisille on paljon. Kiinteä yhteys tuo myös turvallisuutta varsinkin yksineläville, sillä jos jotakuta ei näy säännöllisissä tapaamisissa, aletaan heti ottaa selvää, mistä se johtuu. 

Alvorin vanhaa keskustaa ja venesatamaa hiekkasärkältä nähtynä. 

Jo samana iltana, kun olimme saapuneet Portugalin kotiimme, saimme vieraan. Kylpyhuoneessa vilisti noin kuusisenttinen gekko naamioituneena seinälaattojen väriin. Pitkään se ei kanssamme 

viihtynyt, vaan häipyi omille teilleen heti, kun huomasi meidän asettuneen taloksi. Hieman viileämpi sää saa gekot etsimään horrostelupaikkoja, joita rakennusmateriaalina etupäässä kiveä käyttävästä maasta löytyy helposti.

Simpukankerääjät kuokkivat, hankoavat ja kaivavat rantahiekkaa laskuveden aikana. 

Yksi asia, jota olen kesän aikana suuresti kaivannut, on Atlanti. Saavuttuamme olemmekin oikein ahnehtineet maininkien musiikkia ja meren läheisyyttä pitkillä kävelyretkillämme Alvorin rantahiekalle ja aallonmurtajalle.

Hiekkadyyneillä on monenlaista kävelyalustaa. "Pitkospuita" voi kävellä useampaa reittiä, välillä voi poiketa hiekkatielle tai isoista graniittilohkareista rakennetulle aallonmurtajalle, jonka päässä vartioi majakka merenkulkijoiden turvallisuutta. Myös alueelle syntyneet polut, joita myrskyt siirtelevät paikasta toiseen, ovat käytettävissä.

Laskuveden aikana tehdyillä retkillä voi seurata simpukankerääjien saaliin etsintää matalikoilla tai rannaltaonkijoiden huippuarvokkaiden välineiden virittämistä. Alueella on runsaasti sekä isompia että pienempiä lintuja. Minua riemastuttavat erityisesti Kiurut ja Tiklit, jotka lehahtelevat muutama päivä sitten korkealla käyneestä vedestä virkistyneessä kasvustossa.

Laskuvesi mahdollistaa simpukoiden loistavan värimaailman ihastelun ja niiden, sekä vellovassa aallokossa hioutuneiden kivien etsinnän. Lähes aina mukana kuljetettavassa pussissa kulkee kotiin meren aarteita. Tänään olimme liikkeellä tavallista myöhemmin. Oli jo nousuveden aika, joten simpukoita ei hirveästi löytynyt, sen sijaan näimme halkaisijaltaan noin neljäkymmentä senttisen medusan, jonka valtavat aallot olivat heittäneet rantahietikolle. Se turjotti hiekalla, enkä tiedä oliko se elävä vai kuollut.

Medusa kuivalla maalla. 

Pyhäinpäivää ei Portugalissa juurikaan huomaa muusta kuin ehkä siitä, että muutamat, perheiden omin voimin pitämät kahvilat ja ravintolat ovat kiinni. Paikalliset lapset ovat silmiinpistävän hyvin kasvatettuja. He kunnioittavat vanhempia ihmisiä eivätkä terrorisoi lähiseutuaan kiljumalla ja mekastamalla. Tänään ihastelimme lapsia, jotka vanhempiensa tai isovanhempiensa käsipuolissa tepastelivat parhaipiinsa pukeutuneina sunnuntaijäätelölle. Näistä pikkuisista ryhmistä välittyi katsojillekin molemminpuolinen kunnioitus.