Kuohuja kuuntelemassa

Viime viikonloppuna näin Algarvea uusilta kulmilta. Sen mahdollistivat ystävät, joiden autolla huristelimme nähden niin taajamia, rannikkoa kuin vuoristoakin. Nautin näkemästäni täysillä. Olen kiitollinen ystäville, jotka olivat nähneet vaivaa ja luoneet viikonlopun vierailulleni monipuolisen ohjelman vaikka vain pelkkä yhdessäolokin olisi ollut mukavaa. Viikonloppuna tulin myös vakuuttuneeksi, että eteläinen Portugali on muutakin kuin turistien pyydystämiseen tarkoitettuja "aktiviteetteja". 

Vuoristossa ajelimme silmiä hivelevissä maisemissa, jossa on merkittyjä vaellusreittejä moneen makuun ja vaatimuksiin. Söimme korkealla ravintolassa, joka oli paikallisten kansoittama. Siitähän tietää, että ravintolan ruoka on taatusti hyvää. Söimme villisikaa, joka melkein vei kielen mennessään, niin mureaa ja maukasta se oli. Meitä palvellut tarjoilija oli äärettömän ystävällinen ja kun kuuli, että olemme Suomesta, halusi opetella kieltämme. Kun lähdimme ravintolasta, hän jo kiitti meitä suomeksi.  

Lauantai-illan rauhaa Atlantin rannalla. "Ihanat valkeat pilvet liukuvat taivaalla, hiljaa ja lumoavasti laulaa ulappa..."

Atlantin rannalla en koskaan voi välttyä mietteistä, jotka vievät löytöretkien aikaan ja merenkävijöitä silloin koetelleisiin vastuksiin. Ehkä mielikuvitusmaailmoihin uppoutumiseni johtuu siitä, että näiltä rannoilta ovat löytöretkeilijät työntäneet veneensä vesille ja lähteneet kohti tuntematonta. Se tapahtuu minulle aina, siitäkin huolimatta vaikka näen mahtavissa aallokoissa nykyaikaisia "merenkävijöitä", lainelautailijoita, jotka käsittämättömällä taidolla pysyvät "lastujensa" selässä, vaikka aalto lyö heidän päänsä yli ja he häviävät pitkiksi toveiksi tyrskyjen kainaloon. 

Eräällä markkinapaikalla näin paikallisten ukkojen istuvan penkillä tarkkailemassa markkinayleisöä. Mietin, onkohan mitään muuta niin yleismaailmallista näkyä kuin ukot penkeillään. Ukot istuvat rovaniemeläisessä Sampokeskuksessa, he seuraavat elämää Rotuaarilla, kokoontuvat Itäkeskuksen keskusaukiolla ja Prahassa, Ateenassa ja Roomassa. Onkohan näillä eri puolilla kokoilevilla ukoilla joku yhteinen puheenaihe? Mietin taannoin asiaa ääneen sukulaispojalleni. Hän totesi: "Tottakai! He puhuvat jalkapallosta - ja formulasta!" Näinköhän?! 

Portugalilaisen runoilijan António Aleixon lempikahvilan, Café Calcinhan edessä on runoilijan patsas. Takana muusa.