Luut ovat peräisin kirkon lähellä sijainneelta Carmeliittamunkkien hautausmaalta. Joku älypää on keksinyt, että luiden on parempi odottaa viimeistä tilinteon hetkeä mieluimmin kappelin rakenteissa kuin maan alla. Luitten keräämisen tarkoitus on kuulemma ollut pelastaa sielut ikuisesta helvetistä.
Luuta kaikki tyynni. Carmeliittamunkkien luut odottavat tilinpäätöstä turvassa ikuiselta helvetiltä. |
Ei voi kuin ihmetellä ihmismielen kummallisuutta! Miksi ihmeessä on pitänyt mennä raastamaan ruumiit viimeisiltä leposijoiltaan ja tehdä luista rakennelma, jota turistit käyvät töllistelemässä?
Kuulin kappelin esittelyn yhteydessä myös, että kaikkien nunnaluostareitten lähimaastoista on löytynyt paljon vauvojen luita. Niitä on löytynyt niin paljon, että löytöä ei enää voida pitää pelkkänä sattumana. Sekin on vaiettu totuus, että luostarit myivät niissä syntyneitä vauvoja lapsettomille pariskunnille, jotka olivat tarpeeksi kaukana luostarin sijaintipaikasta, usein toisella mantereella. Niin sanottujen hyvien perheitten tyttäret, joille oli käynyt "hassusti", sijoitettiin luostareihin pois maailman silmistä. Herää kysymys, kuinka monta Ave Mariaa pienen sielun hävittämistyöstä vastaavilta on vaadittu synninpäästöön?
"Viisas on se, joka tyytyy katselemaan maailman tarjoamaa näytelmää." |
Pakko tunnustaa, että vertailin käynnin aiheuttamia tuntemuksia Rovaniemellä sijaitsevaan saksalaisten sotilaiden hautausmaahan, Der Deutsche Soldatenfriedhofiin. Paikka on todella vaikuttava jo sijaintinsa vuoksi. Se sijaitsee mäntykankaalla Norvajärven niemen nokassa. Rakennus on tehty tummasta tiilestä, joten se maastoutuu ympäristöön saumattomasti. Moderni muistomerkki, jossa surun murtama äiti pitää sylissään kuollutta poikaansa, vetää hiljaiseksi paatuneimmankin kävijän.
Samanlaista tuntemusta lähellekään en päässyt luukappelissa. Kaikella kunnioituksella; rauha kaikille, niin munkeille, vauvoille kuin saksalaisille sotilaillekin! Heidän sielunsa ovat toisaalla, näin haluan uskoa.
Sitaatti kuvatekstissä José Saramagon kirjasta Ricardo Reisin viimeinen vuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti