keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Mikään ei ole niin tärkeää kuin jalkapallo

Urheilua harrastavien portugalilaisten sydämissä on jalkapallo ehdoton ykkönen. Sitä seurataan intohimoisesti sekä kotimaan sarjoissa että ulkomaisilla areenoilla. Toistaiseksi Portugalin paras saavutus kansainvälisissä turnauksissa on vuoden 2004 jalkapallon EM-kilpailuissa saavutettu hopeasija. Sen arvoa nosti aikanaan se, että ottelu pelattiin Faron ja Loulén välillä sijaitsevan Estádio Algarven nurmikentällä. Voin vain kuvitella millainen riemu stadionilla on silloin ollut portugalilaisyleisön kiittäessä omiaan mitalista.

Estádio Algarve rakennettiin vartavasten vuoden 2004 EM-turnausta varten. Turnauksen puuhamiehenä oli silloinen urheiluministeri, nykyään päivän puheenaiheena kuuluisuuten pompsahtanut José Sócrates, josta lisää vähän myöhemmin.

Jos Suomessa ei luoteta omien arkkitehtien osaamiseen, niin ei siihen luoteta Portugalissakaan. Stadionia suunnittelemaan kutsuttiin yhdysvaltalainen arkkitehtitoimisto Populous. Populousin arkkitehdit pitivät stadionia suunnitellessaan mielessään Portugalin maineen merenkulkumaana ja onnistuivat erinomaisesti merellisen vaikutelman luomisessa. Tulos on kieltämättä vaikuttava.

Estádionin rakentaminen oli herättänyt kansan parissa melkoista polemiikkia, sillä rakentamiseen upposi "pitkä penni" köyhän maan rahoista. Ärtymystä herättää vieläkin se, että EM-kisojen jälkeen stadionilla on kuulemma ollut hyvin vähän käyttöä.

Carla Trafaria on Portugalin tv-uutisten pääkuuluttaja. 

Tänään etusivulla oli Marco Silva, jalkapallovalmentaja. 
Portugalilaiset tv-uutislähetykset ovat totisia ja pitkiä, ja etenkin jalkapallolla on niissä iso sija. Sama uutistoimittaja lukee kaikki uutiset, niin sään, talousuutiset, lehtikatsaukset kuin urheilu-uutisetkin. Vain kirjeenvaihtajilla eri puolilta maailmaa on omat osuutensa, ja aamuisen liikennetilanteen pääväylillä kertoo liikenteen tarkkailupisteen edustaja.

Tällä hetkellä Portugalissa on kaksi kuumaa puheenaihetta. Toinen on valtionjohtoisen lentoyhtion, TAP:in yksityistämishanke joka, kuten arvata saattaa, puhuttaa kansalaisia niin puolesta kuin vastaankin. Toinen puheenaihe on entisen pääministerin, Jóse Carvalho Pinto de Sousa Sócratesin omavaltaiset toimet valtionkassan käyttämisestä omiin tarkoitusperiinsä.

Aika näyttää, kuinka portugalilainen oikeuslaitos parhaillaan käynnissä olevissa oikeuden istunnoissa onnistuu yrittäessään tuomita syyllisen. Kyse ei nimittäin ole vain Sócratesista, vaan hänen lisäkseen isosta joukosta valtion- ja yritystalouden päättäjiä. Tässä yhteydessä pohditaan myös, mikä vaikutus oikeuden käsittelyssä ja aikanaan tuomiossa on korruptiolla, joka erään lähteen mukaan on Portugalissa "järjestelmään integroitunutta", ja sellaisena lähes kaiken päätöksenteon taustalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti