Suljetut pihat, autiot tiet

Jos en olisi sattunut kerran juuri välitunnin aikaan Algozin rautatieasemalle, joka sijaitsee kylän koulun lähellä, luulisin että tässä pikkuruisessa kirkonkylässä ei ole ainuttakaan lasta. Heitä ei nimittäin näe missään. He eivät leiki pihoilla, metsissä tai niityillä, heidän iloinen mekastuksensa ei kiiri linnunlaulun kanssa kilpaillen maiseman yllä. Ilokseni koulun pihalla kävi aivan normaali kuhina. Meteli oli aivan yhtä kova, kuin minkä tahansa kyläkoulun välitunnilla. Se kuulosti minusta lohdulliselta.

Mutta eipä sen puoleen näy naisia eikä miehiäkään. Miehiä näkee useimmiten jonkun kapakan edessä tupakoimassa, naisia ei sielläkään. Teen usein pitkiä kävelyretkiä, jotka sivuavat taloja tai taloryhmiä, kiertelen pelloilla, viljelysteillä tai kaduilla. Ehkä kuvitelmani on romantisoitu näkemys, jonka olen luonut lukemistani etelämaalaisista kirjoista. Odotan näkeväni varjon puoleisella patiollaan istuvan naisen kumartuneena ompeluksensa ylle. Mutta ei, missään en näe ketään. Ihmettelen, milloin miehet hoitavat hedelmätarhojaan, heidän työnsä jälkiä kyllä näkee, mutta edes aamupäivän tunteina, kun itse olen tiukasti kärryjen tai lapion kahvassa kiinni, heitä ei siellä näy.

Casa Velhan portti kylätielle. Sen yli ei sentään Aadakaan hyppää.

Voihan olla, että ihmiset elävät elämäänsä omilla, suljetuilla pihoillaan. Täällähän on talojen ympärillä lähes poikkeuksetta korkea muuri ja kulkuväylällä korkea, umpirakenteinen portti. Melkein aina portin sisäpuolella haukkuu koira. Joskus se on vain pieni, kiukkuisen kuuloinen piski, mutta useimmiten suurikokoinen, kumeaääninen talonvahti, joka väläyttelee herkästi voimakashampaista hymyään, Olen useammin kuin kerran säikähtänyt talon ohi kävellessäni melkein hengettömäksi portille pyrynä syöksyvää koiraa. Mielessäni on tietysti silloin ollut oman talon Aada, joka hyppää kevyesti korkeankin aidan yli.

Silmiinpistävää täällä on ympäristön roskaisuus. Portugalissa ei ole minkäänlaista jätteiden lajittelujärjestelmää. Toki jätteitä kerätään, mutta sekajäteastioihin voi heittää niin muovia, lasia, kartonkia kuin metalliakin. Ongelmaa ei olisikaan, jos kaikki edes keräisivät roskansa ja kiikuttaisivat ne jäteastioihin, mutta useimmiten roskat heitetään juuri siihen, missä sillä hetkellä satutaan olemaan. Ja siellähän ne sitten ovat; pitkin pientareita. Uskomaton määrä esimerkiksi puolen toista litran muovipulloja löytyy appelsiinipuiden rivistöjen välistä.

Muovipullo on tässäkin kuvassa mukana. Eivätkä nämä portugalilaiset lampaat ainakaan ole sitä laitumelleen heittäneet. 

Ehkä kuvaavaa täkäläiselle jätekulttuurille on erään iäkkään Donnan tokaisu emäntäni toteamukseen ympäristön roskaisuudesta: "En minä ainakaan lähde niitä keräämään. Kaikkihan luulevat, että minä olen ne sinne heittänyt!" Minä en leimaantumisesta ole välittänyt. Isäntä teki minulle hienon, rottinkisen kepin, jonka päässä on piikki roskien keräämistä varten. Kävelyretkillä minulla on kepin lisäksi muovipussi, jonka heitän tullessani jäteastiaan - täytenä.