Leuhkaa

Lissabonin retki on takanapäin, mutta ei taatusti hevillä unohdu keneltäkään meiltä, jotka osallistuimme siihen. Sen ehdoton kohokohta oli perjantai-iltainen konsertti Gulbenkianissa. En ole koskaan kokenut yhtä kohottavia hetkiä kuin kuunnellessani Carita Mattilaa ja katsellessani Susannan Mälkin työskentelyä Gulbenkianin Ciclo Orquestran johdossa. Kun valtavaan saliin kokoontunut lähes täysimääräinen yleisö osoitti seisaalleen nousten suosiotaan Suomi-tytöille, koimme niin suuria kansallisia ylpeydentunteita, että jos ne olisi saanut varastoiduksi, Suomi olisi pelastettu. Pieni tihkusadekaan, johon yleisö konsertin jälkeen purkautui, ei pyyhkinyt ihmisten kasvoilta vielä pitkään aikaan niille asettuneita onnellisia hymyjä.


Olin Lissabonissa jo toista kertaa sen jälkeen kun lokakuun alussa tulin Portugaliin. En laske kertoihin saapumistani, jolloin näin vain lentoaseman, metroa ja bussiaseman, jolta nousimme Kaijan kanssa Albufeiraan matkaavaan bussiin. Kokonaisuus Lissabonista alkaa kuitenkin vähitellen hahmottua, vaikka eihän yli kolmimiljoonaisen asukkaan kaupungin koko kuva piirry parin päivän mittaisilla piipahduksilla juuri  miksikään.


Vuonna 1755 tuhosi Lissabonin melkein maan tasalle maanjäristykset, ja tuhon viimeisteli niitä seurannut tulipalo. Järistyksiä oli kaikkiaan kolme. Esimerkiksi 20 kirkkoa tuhoutui ja monet sunnuntain Jumalanpalveluksiin kokoontuneet ihmiset kuolivat kirkkojen sortuessa heidän päälleen. Kuolleita oli yli 15 000. 

Portugalilaiset eivät isosta katastrofista huolimatta jääneet tuleen makaamaan. Eräässä kirjassa kerrotaan: "Maa oli tuskin lakannut vavahtelemasta, kun Joosef I:n pääministeri Sebastiao José de Carvalho e Melo, (myöhemmin Pombalin markiisi) luonnosteli jo suunnitelmaa kaupungin jälleenrakentamiseksi." Hän kehoitti ihmisiä toimintaan sanomalla: "haudatkaa kuolleet, ruokkikaa eläviä!"

Komeasta Praca do Comércion portista päästään Rua Augustalle ja Baixaan, jotka ovat Lissabonin vilkkaimpia alueita. 

Lissabonissa on monia vaikuttavia monumentteja. Yksi minuun voimakkaasti vaikuttanut on Aqueduto das Aguas Livres. Sen rakentaminen oli aloitettu jo 1700-luvun alussa, mutta se valmistui lopullisesti vasta 1800-luvulla. Akvedutti alkoi tuoda kaupunkiin vettä keskeneräisenäkin jo vuonna 1748. Näkyvinä osina on Alcantarin laakson ylittävät 35 kaarta, joista suurin on peräti 65 metrin korkeudella maasta. Maan alla vettä kuljettava pääkanava on 19 kilometriä pitkä. Vaikuttavaa!  

Lissabonissa voi istahtaa kengänkiilloittajan käsittelyyn. Tämä herra oli maatyöläinen, ja kehui osaavansa viittä kieltä. Ainakin kenkien kiilloittaminen sujui hyvin. Kengät olivat kuin uudet käsittelyn jäljiltä. Työn hinta oli vain kolme euroa.

Melkein yhtä vaikuttava kuin akvedutti on silta, jonka suunnittelija on sama kuin San Franciscon Golden Gate Bridgen, ja sitä se erehdyttävästi muistuttaakin. Lissabonin silta valmistui vuonna 1966 ja sen nimi oli aluksi Ponte Salazar sen rakennuttaneen ja tuolloin vallassa olleen diktaattorin mukaan. Sittemmin nimi on muutettu vuonna 1974 tehdyn, maan demokratiaan palauttaneen vallankumouksen mukaan Ponte 25 de Abriliksi, Nyt on kuulemma suunniteltu nimen palauttamista alkuperäiseksi. Eihän historiaa voi vaieta kuoliaaksi! Silta on yli 2 kilometriä 200 metriä pitkä. Sillalta on hyvällä säällä upeat näköalat yli kaupungin.

Toinen silta, joka rakennettiin helpottamaan kaupungin liikenneruuhkia, on Vasco da Cama -silta, joka on 11 kilometrin pituinen ja Euroopan pisin. Se valmistui vuonna 1998.

Quinta Velhan juustomuseossa tutustuimme juuston valmistamiseen ihan kädestä pitäen. Saimme juustotilan isoäidin selostuksen tilan historiasta ja juustojen valmistamiseen liittyvistä asioista.  

Teille, jotka suunnittelette matkaa Portugaliin, voin kertoa, että kielitaidottomuuttaan on turha pelätä, sillä kyllä portugalilaiset kieliä osaavat. Olen itse tarjonnut tietenkin jotenkin osaamaani saksaa, jota puhutaan vähemmän, mutta englannilla pärjää oikein mainiosti. Esimerkiksi viini- ja juustotiloilla saimme erinomaiset selostukset tilojen omilta ihmisiltä englanniksi. Vaikka juustotilan isoäiti oli iäkäs, hän puhui selkeää englantia. Jos on aikomus jäädä maahan pidemmäksi aikaa, on tietysti eduksi osata sen omaa kieltä. Silloin "kotouttaminen" sujuu vaivattomammin.