Lähialueiden tutkimista

Viikonloppuna kävi vieras kotiseudulta Pohjolasta. Tai oikeastaan hän ei tullut sieltä, vaan Portugalin pohjoisosista, Coimbrasta ja Lissabonista. Kotoisin hän on Rovaniemeltä, jossa käy aina silloin tällöin "kääntymässä". Hänen matkansa jatkui täältä Taviraan, Espanjaan, Kanarialle ja vieläkin kauemmas, Etelä-Amerikkaan. Matkan motto taisi olla "mihin kengät vievät".

Oli mukava pitää vähän pidemmästi taukoa maatyöläisen viikonjuoksusta kun esittelin hänelle plantaasiamme, Algozia ja kaikkea sitä, mitä näissä paikoissa on katsomisen arvoista. Hieman harmitti niin esittelijän roolissa kuin matkailijankin puolesta, että Portugalissa ei vielä ole ymmärretty matkailun merkitystä täysin. Kohteiden esittelyjä löytyy aniharvoin, eikä ainakaan muilla maailman kielillä. Informaatiota jakavia pisteitäkään ei löydy - ainakaan helposti. Kirkot ovat kiinni, niiden ovilla ovat munalukot. Matkailija voi ainoastaan arvailla, milloin kyseinen Herran huone on rakennettu. Ne ainakin näyttävät vanhoilta ja - täytyy todeta - rappeutuneilta ja hylätyiltä. En ole vielä kertaakaan päässyt todistamaan minkäänlaista kirkollista tapahtumaa.

Algozin vanha kirkko sijaitsee korkealla mäellä ja on pimeällä valaistu, mutta sen sakastissa kasvaa viikunapuu ja kirkon ovi on visusti lukossa. Mitään tietoa kirkosta ei ole annettu eikä sen enempää tietoa siitäkään, mistä voisi kysyä.

Rappiota ei tarvitse hakea, sitä sattuu kulkijan tielle niin isommissa kuin pienemmissäkin kaupungeissa kylistä puhumattakaan. Esimerkiksi taloamme vastapäätä on rikkaiden appelsiinifarmareiden ja toisen, asutun talon puristuksessa erään hylätyn talon piha-alue ja rakennukset, joiden katot ovat sortuneet ja näkyvät sisätilat ovat täynnä romua. Viikonloppuvieraani oli erityisen innostunut seinistä ja rakenteista, joihin ajan hammas oli iskenyt kaikella voimalla, joten kuvausmateriaalia ei häneltä täällä tule puuttumaan.

Silvesissä on roomalaisten rakentama silta, Rib de Araden yli. Nykyään sen yli pääsee ainoastaan kävellen. 

Silves on Algarven maakunnan entinen pääkaupunki. Siellä on noin 11 000 asukasta. Kaupungista saa hyvin sympaattisen vaikutelman jo siksi, että sitä halkoo Arade-joki. Ylhäällä kukkulalla on linnoitus, joka on peräisin 1200-luvulta. Luulen, että linnoituksen lähellä sijaitseva suuri kirkko on samalta vuosisadalta, sillä rakennusten tyyli on sama. Tietomme jäivät kuitenkin arvailujen varaan, sillä vaikka kolusimme pitkään linnoituksen paikoitellen hyvin vaarallisia kävelyreittejä, emme saaneet juuri minkäänlaista informaatiota linnoituksesta. Lipunmyyjäkään ei kertonut meille mitään, häntä kiinnosti vain lipunmyyntitilassa oleva kollega, jonka kanssa näytti olevan antoisa keskustelu. Linnaan kuuluvaan isoon vesisäiliöön on kuulemma tehty linnoitusta esittelevä näyttely, mutta missään ei ollut opasteita, joista olisi selvinnyt, missä kyseinen vesisäiliö on. Linnoituksen keskiosa oli rakennettu uudestaan ja sinne oli sijoitettu iso ravintola. Luulen, että meidän Museovirastomme ei moiseen olisi antanut lupaa. Meidänkin silmiä nuo uudenuutukaiset tiilirakennelmat loukkasivat. 

Tällainen näkymä ei portugalilaisissa kaupungeissa ole ollenkaan harvinainen. Ehkä tästä kiinteistöstä pitää kuitenkin joku huolta, sillä ikkunat ovat ehjät ja luukut suljettu.

Retkemme jatkui Sao Bartolomeu de Messinesiin, joka oli kohtalaisen suuri, nauhamaisesti kukkulan rinteelle rakennettu kaupunki. Kävelimme raitilla pitkään ja kävimme kahvilla pienessä kahvilassa. Mitään syventävää tietoa paikasta emme löytäneet. Kylän raitti oli lähes vieri-vieressä rappiolla olevia rakennuksia, mutta niiden välissä saattoi aivan yht äkkiä olla alumiinisin ikkuna- ja ovipuittein varustettu asunto. Joku kiinteistöistä kiinnostunut mies kulki ovelta ovelle ja yritti päästä kontaktiin asukkaiden kanssa. Emme jääneet seuraamaan, avasiko kukaan oveaan, sillä harmittava sadekuuro katkaisi tutustumisemme.

Lähes päivän kohokohta oli se, kun söimme iltapalaksi lusikoitavaa Seia-juustoa, jonka löysimme Alten pienestä kyläkaupasta. Kauppiasrouvan silmät loistivat ja posket hehkuivat kun hän kehui meille juustoa ja valintaamme. Ja totisesti! Olipa se hyvää portugalilaisen maalaisleivän ja ohuiden päärynäviipaleiden kanssa.