Piikittelyä

Virkaa tekevänä puutarhurina olen tullut siihen tulokseen, että lähes kaikki Portugalissa kasvavat kasvit ovat suorastaan vaarallisen piikikkäitä. Niissä on pieniä, lähes näkymättömiä, keskikokoisia yksittäisiä tai ryhmittyneitä, tai isoja, täysimittaisen lyijykynän mittaisia, teräviä keihäitä. Ne vaanivat viatonta puutarhassa työskentelijää kaiken aikaa valmiina iskemään.

Kauneimmassakin kukassa on piikki pistävä - ainakin melkein piikki. 

Kuvitelkaa nyt tuotakin Bougainvilleä! Sehän on se kaikkien meidän etelänmaissa käyneiden tuntema, kaunis, runsaskukkainen, yleisimmin aniliininpunainen pensas, joka tuntuu kukkivan läpi vuoden. Kenellekään, joka ei ole joutunut tutustumaan siihen lähemmin, ei tulisi varmaan mieleen, että sen varressa on piikinomaisesti toimivia, kuivia ruoteja. Oksan päässä sitten keikailee iso kukkaterttu niin kuin kenenkin kukka. Ilkeää!

Tämän nimeltä tuntemattoman kaktuksen hedelmät ovat vihreitä, mutta piikkisiä. Jotkut niitä kuulemma käyttävät. Silloin niitä pitää pyöritellä ensin hiekassa, että piikit irtoavat. Sitten se kuoritaan. Hedelmä maistuu kuulemma hieman kiwiltä. En ole kokeillut. Käsittely tuntuu hieman monimutkaiselta. 

Yhtenä päivänä kävin sotaan kaktuksen (kuvassa ylhäällä) ja Bougainvillen tekemää liittoutumaa vastaan. Jälkimmäinen oli mennyt kasvamaan kaktuksen sisään, ja sehän ei minulle sovi. Molemmat kasvit ovat lähes kolmemetrisiä. Bougainville on täydessä kukassa ja kaktus tekee parhaillaan hedelmiä. Niitä on jokaisen lavan päässä ja ne ovat hyvin piikkisiä. Kun rymistelin puskassa työkaluineni, ne uhkasivat tippua niskaani. Pelotti. Hain avukseni pitkät raivaussakset ja vesurin. Raivaussaksilla "koukin" kaktuksen hedelmiä maasta kaktuksen alta ja lampaanlavan kokoisia kasvinosia puutarhakärryyn kuskatakseni ne kompostiin.

Näitä kasvaa meilläkin Suomessa - kukkapurkissa. Tämä yksilö on monikymmenkertaisesti ansarikukkien suuruinen. Voitte varmaan kuvitella, millainen vastustaja se on puutarhurille.

Selvisin sillä kertaa vaurioitta, mutta vain siksi, että olin muutamaa päivää aiemmin saanut päähäni taatelipalmun piikin, jonka osia löysin tukastani vielä monen päivän päästä. Nousin varomattomasti taatelipalmun juurelta rikkaruohoja poistaessani ja sain palmun lehden alaosassa olevasta piikistä kipeän muistutuksen. Minun pääni oli kovempi - onneksi! Mutta kipeää se teki!

Taatelipalmu on kelju kaveri, ainakin niin kauan kuin sen runko on kasvanut niin korkeaksi, että lehdet eivät haittaa kävelijää tai läheisyydessä työskentelijää. Ja sittenkin... Yhtenä päivänä yritin poistaa oksia, joissa taatelit kasvavat. Oksa putosi äkkiä arvaamatta ja "potkaisi" minua huuleen. Selvisin siitä sillä kertaa pelkällä mustelmalla.  

Molempia, sekä palmuja että kaktuksia tässä maassa kasvaa useampaa sorttia. Kun niiden kanssa työskentelee, pitää olla huolellinen ja varoa päätä, silmiä, käsiä. Kaksintaistelussa niiden kanssa on tullut mieleeni, että ehkä sittenkin mieluimmin taistelen kotoisia pajuja vastaan. Ne eivät piikittele!