Sinne ja takaisin

Hobbitien käyttämä matkan pituuden määre "sinne ja takaisin" vaikuttaa ehkä joistakin epämääräiseltä. Epämääräisyys on kyllä mielestäni ajattelijan päässä, samaan tapaan kuin jonkun asian rumuus tai kauneus on "katsojan silmässä". Asiaa mietiskelin Loulessa, jossa marssin ystäväni varoituksista huolimatta mäkeä alas kaupunkiin, ja tuntien kaupunkimarssin jälkeen väsynein varpain mäkeä ylös takaisin. Matkan pituus oli aivan sama, mutta vaikeusaste eri.

Matkustin tammikuun viimeisenä torstaina ystäväni kanssa jälleen Portimaoon, josta on tulossa Algarven kaupungeista paikka, jossa olen useimmin käynyt. Tarkoituksemme oli tutkia yhdessä kaupungin vanhaa osaa, joka on yksinäisillä käynneilläni jäänyt vähän huonolle tutustumiselle. Niin teimmekin. Eksyilimme epämääräisen ja epätäydellisen kartan kanssa pitkin kaupungin kapeita kujia, etsimme katujen nimiä vanhojen ja vielä vanhempien talojen seinistä - emmekä löytäneet. Näimme pari kirkkoa sisältä, ihmettelimme niiden runsaita kultauksia ja pohdimme hetken kirkkojen rakentamisen aikaisia varallisuussuhteita. Epäilimme, että kultaukset oli nyhdetty ylläpitämällä köyhän kansan pelkoja "kuumaan paikkaan" joutumisesta. Kävimme myös ihastelemassa komeaa rantabulevardia ja näimme Pariisin Eiffeltornin suunnittelijan, itsensä insinööri Eiffelin suunnitteleman sillan. Sehän on melkein kuin olisi käynyt Pariisissa!

Fado-perinteen innoittama seinämaalaus Portimaossa.

On harmillista, että Portugalin elinkeinorakenteessa lähes 75:n prosentin osuutta edustava "palvelut", pilaa vanhaa asujamistoa sen kun kerkiää. Portimaonkin toinen osa on rakennettu täyteen hotelleja ja apartomentoksia matkailijoille. Rakennukset ovat korkeita, persoonattomia ja alue niiden myötä slummimainen. Uusi rakennuskanta uhkaa tunkeutua myös vanhaan kaupunkiin, jossa on paljon kadun varsilla onttoja julkisivuja, pudonneita kattoja ja talojen raunioille muodostuneita kaatopaikkoja. Kun niitä katselee, ihmettelee kaupungin viskaalien kyvyttömyyttä (vai onko se haluttomuutta?) vaatia omistajia pitämään tonttinsa edes siistinä.

En ole missään tavannut niin huonoa katujen merkitsemistä - enkä sen puoleen muutakaan opastamista, kuin Portugalissa. Ihmettelen, kuinka täällä kukaan koskaan löytää osoitteen, johon on menossa. Toinen merkillinen asia on, miten kukaan osaa jäädä junasta sillä asemalla, johon on menossa. Junissa ei ole kuulutuksia ja asemat on merkitty niin huonosti, että nimiä on melkein mahdoton nähdä pimeässä. En onnistunut minäkään kun torstaina matkustin Portimaosta Louléen. Huiskutin junasta vastaantulijoilleni, jotka jäivät seisomaan asemalaiturille. Onneksi seuraava pysäkki ei ollut kaukana, vain muutaman minuutin päässä, Almancilissa, jonka laiturilta vastaanottajani poimivat minut hetkeä myöhemmin.

Loulén vanha ja uusi kirkko samassa kuvassa. Vanha kirkko etualalla toimii nykyään näyttelytilana. 

Eräs asia Portugalin elinkeinorakenteessa ihmetyttää, jopa niin että ajattelen, voiko annettu tieto edes pitää paikkansa. Nimittäin maatalouden ilmoitetaan edustavan vain 2,6 prosenttia. Kun katselee esimerkiksi Algarven alueella sijaitsevia, valtavia hedelmätarhoja, kerrottu prosenttiluku tuntuu erikoiselta. Toisaalta on muistettava, että Salazarin vakauden ja turvallisuuden valtakaudella, joka kesti kaikkiaan 50 vuotta, mitään asiaa Portugalissa ei kehitetty. Niinpä 70-luvulla, kun Soaresin valta viimein murrettiin, alettiin taloudessa lähes siitä, mihin hänen valtaantultuaan oli jääty. Maatalouden tuottavuus on edelleen erittäin huono. 

Pitkän pysähtyneisyyden ajan umpeenkurominen ei käy hetkessä. Tekninen ja taloudellinen kehitys maailmassa on 1900-luvulla ollut ehkä nopeampaa kuin koskaan. Siitä kelkasta pois jääneen Portugalin olisi pitänyt kyetä ajan virrassa mukana pysyäkseen loikata useammankin vaiheen yli. Matkailijoiden rynniminen Portugaliin on yllättänyt yhä perustuotannossa elävän portugalilaisen vaatimuksillaan. Matkailun vaatimuksiin ei mielestäni ymmärretä vastata siten, kuin nykyaikainen matkailija haluaisi. Matkailun kehittäminen nykyvaatimuksien mukaisesti parantaisi nopeasti köyhän maan taloutta. Tällä hetkellä sitä sen sijaan rasittavat lisäksi mm. maan omaan lentoyhtiöön, TAP:iin kohdistuva spekulointi. Lomaansa suunnitteleva ihminen ei halua turhaan viettää aikaansa lentoyhtiön sivuilla eikä lentokentillä, vaan valitsee helposti toisen vaihtoehdon.

Näkymä Loulén vanhasta kaupungista. Näkymä pistää mielikuvituksen alkuperäisten asukkaiden elämästä liikkeelle.

"Tikun nokassa"

Kun tänä aamuna astuin ovestani ulos, tarttui tuuli takkiin ja tukkaan, riepoitteli kylmästi ja voimalla. Totesin tuulen olevan taas pohjoisessa. Kun vettäkin saatiin noin viikko sitten öisin oikein kohinalla, on luonnossa nyt melkoisen kosteaa. Päivisin aurinko lämmittää jo mukavasti, tänäänkin on lämmintä ollut yli 22 astetta. Kasvun kohinan voisi melkein kuulla, jos keskittyisi kuuntelemaan.

Vaikka tuuli onkin ollut kolea, mantelipuut ovat alkaneet kukkia. Paikallisten mukaan hieman normaalia myöhemmässä. Kalla, tasetit, liljat, muutamat kaktukset ja pensaat ovat kukassa. Iso rahapuukin päätalon ulko-oven vieressä olevassa ruukussa kukkii. Minulle sekin on uusi ilmiö. Ruusut työntävät koko ajan uusia nuppuja. Kaikki nuput eivät kuitenkaan näytä aukeavan. Tänään huomasin yhden ison nupun saaneen kylmää. Sen kohtalona on kuivua aukeamatta.

Mantelipuu kukkii. 

Sen sijaan Nuokkukäenkaali ei ole paleltunut, vaikka niin minulle yritettiin vakuuttaa. Se rehottaa keltaisessa kukassa niin kuin rikkaruoho vain voi, kaikkialla missä sitä ei häiritä. Se on kasvuympäristössään niin itsetietoinen, että tukahduttaa kaiken muun kasvuston ja imee voiman maasta ja muilta kasveilta.

Kevät se on haikaroittenkin rinnassa. Kuva on Silvesistä. 

Viime lauantai-iltana olimme naisjoukolla lähdössä espanjalaisen musiikin konserttiin Louléen. Seisoskelin pihalla tähtiä laskemassa ja odottelemassa toisia lähtijöitä. Hämmästyin; kaskaat pitivät meteliä vain seitsemän plusasteen säässä! Olen luullut, että myös kaskaat talvehtivat, mutta jälleen kerran huomasin erehtyneeni. Siitäpä tuli mieleeni portugalilaisen kirjailijan, José Saramagon toteamus kaskaista; "Kaskaat eivät osaa laulaa, mutta ne keksivät itselleen äänen." Vaikka yleisesti puhutaan kaskaiden laulusta, niiden tuottama ääni ei tule kurkusta. Sirittävä ääni tulee niiden selässä olevista ns. tymbaalielimistä, joita ne hinkkaavat toisiaan vasten.

Olen pitkästä aikaa yhteydessä ulkomaailmaan häiriöttä, eli se onnistuu nyt "tikun nokassa". Käytin konettani isännän ystävällisellä myötävaikutuksella Portimaossa, Continentin (vrt. Supermarket Suomessa!) kellarissa sijaitsevalla klinikalla. Ihmemies pisti koneen toimimaan - en kyllä tiedä, miten - ja vielä ilmaiseksi! Lupasipa hän vielä asentaa siihen nettitikunkin, jos sellaisen hankkisin. Niinpä kävimme saman tien Vodafonen liikkeessä, ostin tikun ja kuukauden käyttöaikaa. Helmikuussa on jälleen käytävä ostamassa vähän toistakymppiä maksava käyttölupa kuukaudeksi. Se on pieni haitta siihen nähden, että yhteys toimii, ja voin kirjoittaa viestejä ja blogiani kämpässäni. Lupaan tästä lähtien lisätä taas tietosisältöäkin blogeihini. Palataan!

Tammihelteitä ja välitilinpäätös

Tammikuu on jo puolessavälissä. Samalla on tullut matkani välitilinpäätöksen aika. Mieleni olisi ehkä otollisempi kauniille kuvaukselle Portugalista, jos yhteydet olisivat kunnossa, mutta koska Internet-yhteys kämpiltäni ei toimi edelleenkään, olen vähän kallella kypärin. Kirjoittaminen päätalon kylmässä ruokasalissa saa verenpaineeni kohoamaan aina kun asian muistan. Ja sehän tapahtuu viimeistään silloin, kun lähden kämpiltäni varustautuneena untuvaliiviin, säärystimiin, villasukkiin ja shaaliin. Melkein hävettää kävellä pihan poikki sellaisissa vermeissä kun ulkona on sentään lämmintä yli kaksikymmentä astetta.

Ilmat ovat todellakin suosineet vuoden vaihteessa kaikkinaisia ulkona tehtäviä harrasteita. Vaikka yölämpötilat ovatkin välillä olleet niinkin pieniä kuin neljä plusastetta, ei auringon noustua tarvitse kauan odottaa, kun lämpötila alkaa kohota. Sadetta täällä on saatu viimeksi kaksi viikkoa ennen joulua. Silloin satoi yhden lauantaiaamupäivän. Maa suorastaan janoaa vettä, ja erään ennustuksen mukaan sitä olisikin luvassa 18. päivänä. Saa nähdä!

Kävin kuin kävinkin kampaajalla. Mielenmuutoksen sai aikaan täällä käymässä ollut ystäväni Suomesta. Hän totesi kauniisti ulkoisen habitukseni hieman rapistuneen. Se riitti minulle! Onneksi sain ajan oikein Ranskassa, Lyonsissa opiskelleelle ja työskennelleelle kampaajalle Algozissa. Yhteistä kieltä meillä ei oikein ollut, mutta jotain sentään saimme englannin kielellä selvitetyksi. Hän osasi portugeesea ja ranskaa, minä en kumpaakaan. Molempien englanninkieli oli yhtä kehnoa, mutta sillä saimme kuitenkin tärkeimmät asiat selvitetyksi. Hän kertoi, että palasi vuosien oleskelun jälkeen Portugaliin, koska hän ei ollut koskaan oikein kotiutunut Ranskaan. Hän kertoi myös, että hänen vanhempansa ja sisarensa asuvat täällä, ja hän halusi palata heidän lähelleen. Erittäin ammattitaitoinen kampaaja hän oli, sen voin todistaa.

Kuluneella viikolla olen taas nähnyt ihmeen, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Peikonlehti kukkii! Sitäpaitsi se kasvaa ulkona, vierastalon seinustalla eikä purkissa sisätiloissa. Kuulin myös, että kukasta muodostuu hedelmä, jota voi syödä. Mikään herkku se ei ainakaan kertojan mielestä kuitenkaan ole. Hän oli saanut maistaa sellaista Mallorcalla.

Peikonlehden kukka ja hedelmiä. 

Viime lauantaina seurasin, kun romanialainen renki hoiti Leon (hevonen) kavioita. Työvälineinä olivat puukko, koverrin ja isokokoinen viila. Kavioidenhoitajan työasento on äärimmäisen hankala. Hän kyyköttää puolikyykyssä hevosen taaksepäin taivutettu jalka toisen polvensa päällä. Pienikin hevosen liikahdus saa tasapainon häiriintymään. Työn tekeminen kestää kavioiden kunnosta riippuen pro kavio arviolta 15-30 minuuttiin. Viilaamisen ja höyläämisen jälkeen kaviot rasvataan ja käsitellään desinfioivalla aineella.

Leon kavioita hoidetaan. Ergonomiasta ei ole tietoakaan. 

Jos on kavioiden hoitajan ruumis rasittunut hoitosession jälkeen, niin on minunkin tällä hetkellä. Olen nimittäin haravoinut terävällä rautaharavalla isolta niityltä Nuokkukäenkaalta, jonka leikkaaminen koneella on epäonnistunut. Nuokkukäenkaali on hankala käsiteltävä. Sen varret takertuvat koneen teriin ja tukkivat koneen, ja lisäksi kasvi lakoontuu helposti. Niinpä niityn jälkikäsittelyyn ei ole oikein muuta keinoa kuin lihastyö. Eräs k.o. talkootöissä täällä ollut suomalaismies teki hyvän keksinnön. Hän keksi teroittaa rautaharavan piikit. Kun haravalla tempaisee riuskasti, irtoaa tuo rikkaruoho isoina telkkuina. Usein työn joutuu kylläkin tekemään kahteen kertaan, sekä myötä- että vastapäivään. Työn jäljet tuntee ruumiissaan kipuna kiivaana.

Tällä hetkellä tuntee jo aivan selvästi kevään lähestyvän. Takapakkeja aina tulee, mutta niihin on pakko sopeutua sitten, kun sellainen eteen tulee. Valoisuus on jo lisääntynyt niin, että aamulla hevosia ruokkiessani en enää tarvitse keinovaloa. Myös illasta on pitempään valoisaa. Isännän joululahja, mantelipuun oksa, kukkii jo maljakossa sisällä, mutta aivan pian manteli alkaa kukkia myös luonnossa.

Tässä teille lukijalahja, olkaa hyvät! Puullinen sitruunoita auringossa, C-vitamiinipommi talven keskelle!

Teknisiä vaikeuksia ja lähimatkailua

Pitkästä aikaa pääsin taas päivittämään blogiani. Syyt ovat tietoyhteyksissä, jotka olivat jouluna totaalisesti sanoutuneet irti tästä pihapiiristä. Kun palasin joulumatkaltani Tavirasta, emäntä oli hankkimassa uutta nettiyhteyttä. Yhteyttä testatessamme se toimi emännän laitteella myös vierastalossa, ja minunkin laitteella seuraavan päivän aamuna. Sitten lähdin kävelylle ja laitoin koneen kiinni. Kun tulin takaisin, yhteys ei enää toiminutkaan. Sen koommin en ole saanut yhteyttä vierastalosta, vaan olen joutunut perustamaan toimistoni päätalon ruokasaliin. Se on hieman hankalaa, sillä mm. blogin kirjoittaminen vaatii pitkää hiontaa ja yön yli nukkumista. Näillä on kuitenkin mentävä niin kauan kunnes selviää, mitä näytölle tiuhaan ilmestyvä ilmoitus "Runtime Error" tarkoittaa, ja osaanko tehdä sille mitään. Nyt se ei vaadi kuin muutaman minuutin jälkeen tulevien ilmoitusten poistamista punapohjaisesta "ruksista".

Rio Gilao virtaa Taviran kaupungin läpi. Tässä joki tyynenä vuoden 2014 joulupäivän iltapäivänä. 

Tavira, jossa vietin yksinäisen jouluni, on roomalaisten 1200-luvulla perustama kaupunki. Se on rakennettu kukkuloille, joiden lomassa virtaa Rio Gilao. Joen varrelle on syntynyt kokonainen kahvilakaupunginosa ja kun säätkin suosivat, oli niissä mukava istuskella ja nauttia kahviloiden antimista. Kävelin paljon, mutta anti jäi museoiden ja näyttelyjen joululomien vuoksi pelkkien näköaistien varaan. Pidin paikasta kovasti, etenkin sen vanhoista osista. Tosin sielläkin oli päästetty valloilleen betoni- ja teräsrakentajat, jotka olivatkin paikoin saaneet aikaan hirvittävää jälkeä, lähes slummimaisia asuinalueita.

Vanha roomalainen silta, Ponte Romana vuodelta 1502 johti muiden, modernimpien siltojen lailla joen yli. Se oli kokonaan pyhitetty jalankululle. Kukkulalla, lähellä toinen toistaan vanhempia kirkkoja, oli linnoituksen rauniot 1100-luvulta. Raunioiden sisäosiin oli rakennettu arboretum, jossa sai opastetusti tutustua paikallisiin kasveihin. Linnoituksen muureille pääsi kävelemään. Portaat, jotka johtivat tasolta toiselle olivat kapeat eivätkä houkutelleet ainakaan minua kiipeämään korkeammalle. Missään ei ollut kaiteita tai varoituksia suomalaiseen tapaan. Yhdessä kulmassa olevasta tornintyngästä näki moneen suuntaan pitkälle kaupungin yli.

Rio Gilao on niin lähellä merta, että vuoroveden vaihtelut vaikuttivat melkoisesti veden korkeuteen. Laskuveden aikana joen pohjaa tonkimaan ilmaantuivat simpukankerääjät. He kahlasivat vedessä pitkissä kahluusaappaissan, yksi rohkea jopa paljain säärin, ja kääntelivät kiviä etsien saalista. Sitä näytti tulevan kohtalaisella vauhdilla. Astiat, joihin he saaliin keräsivät, näyttivät täyttyvän nopeasti.

Toiveeni, jonka olin hiljaisesti lausunut hotellihuoneen varustelusta, toteutui. Huoneeseen kuuluvassa kylpyhuoneessa oli sekä amme että infrapunalämmitin, joka alkoi lähes heti kytkemisen jälkeen lämmittää kylpyhuonetta. Nautin joka päivä lämpimästä kylvystä. Vaikka hotelli muuten oli melko kauhistuttavan näköinen laitos, joka korkealla mäellä hallitsi näköalaa, olin tyytyväinen majapaikkaani ja sen tarjoamiin palveluihin.

Seimirakennelman osa, joka kuvasi Jeesuksen syntymää ja häntä kumartamaan tulleita Itämaan tietäjiä. 

Taviran Bombeiroksella eli palokunnalla, jonne eksyin joulupäivän iltana sinne vyöryvän ihmisvirran imussa, oli rakennettu jouluseimi. Se ei ollut mikään perinteinen seimi, vaan palo- ja sairasautojen halliin oli rakennettu noin 6 x 12 metrin kokoiselle alueelle koko Betlehemin kylä monine tapahtumineen, joista Jeesuksen syntymä paimenineen ja tietäjineen oli yksi. Kylässä oli sepän paja, erilaisten eläinten suojia ja hoitajia, kalastajia, vesijärjestelmiä ym., ym. Parasta minusta oli kuitenkin seimeä katsomaan tulevien lasten silmien näkeminen. Ne loistivat ilosta heidän osoitellessaan vanhemmilleen ja isovanhemmilleen kylän tapahtumia ja hahmoja.

Uudenvuoden vietin Farossa, jonne ystäväni saapui myöhäisellä lennolla juuri sopivasti ennen ilotulituksia, joita seurasimme hotellin kattoterassilta. Oli hienoa ja erikoista skoolata vuoden vaihdetta eri kansallisuuksiin kuuluvien hotellivieraitten kanssa ja toivoa, että maailmassa olisi kaikki hyvin sekä ihmisten että valtioiden välillä vuonna 2015. Valitettavasti jo nyt, muutama päivä vuoden vaihteesta, olemme saaneet kuulla ikäviä uutisia Pariisista, jossa terroristit pitävät ihmisiä pelon vallassa.

Faron vanhan kaupungin muurilla Uuden vuoden päivänä. 

Ystäväni kanssa pääsin jälleen tutustumaan uudesta näkökulmasta vanhoihin tuttuihin, mutta myös uusiin algarvelaisiin kaupunkeihin. Käväisimme Pérassa, jossa en ollut vielä käynyt. Tutustuimme sen rantabulevardiin, näimme lainelautailijoiden lähtevän aaltoihin ja istahdimme syömään lounasta pienen kahvilan terassille. Péra on pieni turistikaupunki, jonka upeilla hiekkarannoilla käy aivan varmasti kuhina lomasesonkina.

Samana päivänä osallistuimme hieman pohjoisemmassa, Padernessa Keskiaikaisiin markkinoihin. Siellä koin melkein heti portista sisään päästyämme hirvittävän järkytyksen. Isokokoinen pyöveli (suomeksi Algoz!) asiaankuuluvine vermeineen hyökkäsi kimppuuni kovasti karjahtaen. Käsittely ei onneksi jatkunut pyövelille tavanomaiseen tapaan. Hän silitti hellästi tukkaani. Sydämeni läpätti silti pitkän aikaa sen jälkeen kuin lampaan saparo. Ehkä juuri tuon tapauksen vuoksi unohdin ottaa ensimmäistäkään valokuvaa markkinoilta, vaikka kaikki mitä siellä oli, olisi sen hyvinkin ansainnut. Padernen väki oli nähnyt kovasti vaivaa markkinoiden eteen. He olivat valmistaneet kaikille markkinoilla esiintyville keskiaikaiset puvut ja joka puolella tarjottiin vanhojen reseptien mukaisia pöydän antimia. Kesken kaiken markkinaväki teki tilaa kulkueelle, jossa soivat perinteikkäät soittimet. Väkeä oli tullut markkinoille varmaan pitkältä lähiympäristöstä, sillä oli todella vaikea löytää parkkipaikkaa, eikä sellaista aivan läheltä löytynytkään.

Yhtenä päivänä kävimme junalla Silvesissä, jossa olen käynyt jo kaksi kertaa aiemmin. Kolmaskin kerta oli yhtä miellyttävä ja löysin ystäväni kanssa kaupungista aivan uusia puolia. Vanhan linnoituksen jätimme vain ulkopuolisen näkemisen varaan, sillä edellisestä kerrasta minulle jäi hieman huono kuva koko paikasta. Valtavalle linnanpihalle oli nimittäin rakennettu täysin moderni, iso ravintola. Kyllä ei Suomen Museovirasto moista hyväksyisi! Muuten kaupunki on viehättävä kaikkine keskustassa olevine taloraunioineen ja piippujen ja katonröppänöiden päällä asustelevine haikaroineen. Osuimme siellä mainioon kala- ja äyriäisravintolaan, jossa saimme pureskelun lomassa seurata kun tarjoilijat "koukkusivat" isosta akvaariosta asiakkaille hummereita.

Katu Silvesissä. Hieman kuvassa näkyvän mutkan jälkeen sijaitsi ravintola, jossa söimme hyvää, merellistä ruokaa. 

 Appelsiiniterapiaksi nimeämämme ystäväni vierailu sisälsi niin paljon kaikenlaisia tapahtumia, että totesimme sen olleen meille molemmille tarpeeseen. Jalkahoitoa Portimaossa, elävää musiikkia viihtyisässä ympäristössä, tutustumista Algoziin ja pitkiä kävelyitä appelsiinilehdoissa. Vaikka yökylmät ovat viime aikoina hieman häirinneet täkäläistä elämää, on aurinko jaksanut paistaa ja lämmittää keskitalven päivät mukavan lämpimiksi. Tästä sitä taas mennään kevättä kohti! Tänään saimme jo esimakua säiden lämpenemisestä. Yölläkään mittari ei ollut laskenut kymmenen asteen alapuolelle ja päivälämpötila oli parhaimmillaan lähes 22 astetta. Ei paha, vai mitä!