maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuosi vanha vaipui hautaan...

Hyvää uuden vuoden jatkoa kaikille lukijoille! Toivottavasti tästä Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuodesta tulee meille kaikille antoisa! Viime vuosi oli etenkin maailman tilanteen vuoksi monella tapaa raskas ja aiheutti globaalistikin paljon tuskaa ja pettymyksiä. Ihmiskunta ei näy viisastuvan. Kansojen välisissä suhteissa vaikuttavat voimakkaasti niin uskonto kuin politiikkakin ja vanhat valta- ja omistussuhteet eivät muutu miksikään. Niistä pidetään kiinni vaikka henki menisi.

Naisten kirkon kellot Sagresissa. Naiset kokoontuivat kirkkoon rukoilemaan kun miehet lähtivät myrskyävälle merelle.
Tappioitta emme mekään selvinneet viime vuodesta. Niitä tuli niin ystävä- kuin perhepiirissäkin. Täytyy vain toivoa, että meille annetaan taitoa käsitellä niitä kaikella sillä viisaudella, jota vaikeiden asioiden käsittelemisessä ja ymmrtämisessä tarvitaan. Suru lievenee vähitellen ja jäljelle jäävät muistot, jotka ovat kertyneet elämässä lopullisesti lähteneiden kanssa. Onneksi vuoden varrelle mahtui myös monia muistorikkaita juhlia, häitä, syntymäpäiviä ja lämpimiä yhdessäolon hetkiä rakkaiden ystävien kanssa. Ne antavat tarvittavaa voimaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Hehkusoihtuliljat alkavat kukkia.
Kun lokakuun lopulla tulimme tänne, ottivat säiden haltijat meidät lempeästi vastaan. Ehdimme nauttia jopa muutamista helteisistä päivistä. Luonto oli kärsinyt pitkään kuivuudesta, joten marraskuiset sateet tulivat todella janoisen luonnon tarpeeseen. Eilen näimme jo ensimmäiset kukat mantelipuissa ja Nuokkukäenkaali kukkii keltaisena kaikkialla siellä, missä rikkaruohot ovat vallanneet tilansa. Lähes joka päivä bongaamme uusia merkkejä heräävästä elämästä luonnossa. Sieltä se kevät tulee!

Kevään iloja Bussacon palatsihotellin seinällä (Luso) sisäänkäyntipylväikön isokokoisessa keramiikkataulussa. 
Talvi on talvi täällä Portugalissakin. Silloin enimmäkseen tuulee idästä tai pohjoisesta ja yöt ovat hyvin viileitä, alle 10 plus-asteen. Rochan rantabulevardi on lähes tyhjä. Voi olla, että pitkällä kadulla ei näy ketään muita kuin kojujensa ulkopuolella asiakkaita odottavia kauppiaita. Jopa kotimaansa olosuhteissa karaistuneet englantilaiset shortseissaan ja hiattomissa puseroissaan ovat vetäytyneet huoneisiinsa. Vuodenvaihteen lyhyt juhlasesonki, jolloin etenkin pohjois-espanjalaiset tungeksivat Rochalla, on äkkiä ohi. Sitten vietetään tammikuuta hiljaiselossa kunnes helmikuussa liikenne alkaa pikkuhiljaa lisääntyä maaliskuuhun. Silloin eletään jo melkein kevättä.

"Lukeminen kannattaa aina."
Mekin pysyttelemme päivittäisiä kävelyretkiämme lukuunottamatta sisätiloissa ja uppoudumme kirjoihimme. Onneksi ovat ystävät, jotka käyvät meitä tervehtimässä Suomesta toivetuliaisinaan kirjat! Ja onneksi on Algarven Suomi-seuran kirjasto! Kirjaston jatkuvasti kasvavasta valikoimasta löytyy aina jotain, jota ei ole vielä tullut luetuksi. Jonkun ystävämme suositus siirtyä tablettiin ladattuihin kirjoihin ei ole ainakaan vielä innostanut. Kirja, joka on painettu paperille, tuntuu mukavalta kädessä, se on kuin uskollinen ystävä, jonka läsnäoloon voi aina luottaa. Voin sydämestäni yhtyä Jörn Donnerin lausumaan: "Lukeminen kannattaa aina!"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti