tiistai 9. helmikuuta 2016

Johan on markkinat

Ei viikkoa ettei markkinoita, näin voisi sanoa ainakin Algarvesta. Viime viikolla Portimaossa oli ns. normaalit markkinat, joissa myydään pääasiassa uutta ja tuoretta tavaraa. Sunnuntaina samalle kentälle oli levittäytynyt Antiikkimarkkinoiden nimellä tunnettu kauppatapahtuma. 


Markkinaherkku, joka muuttuu suoraan läskiksi. Tätäkin sai Antiikkimarkkinoilta. 
Anteeksi vain jos loukkaan jotakuta, kun nimitän kyseistä tapahtumaa kirpputoriksi! Kentälle on levitetty uskomaton määrä kaikenlaisia, myyjille tarpeettomaksi käyneitä tavaroita. Esillä on suurimmaksi osaksi vaatteita, mutta myytävänä on myös paljon kenkiä, koruja, työkaluja, sähkötarvikkeita, patjoja, astioita yms., yms. Pari jalkalamppua, kehystä ja askartelutarvikkeita jäi meidänkin "haaviimme", ja todella edulliseen hintaan. Vanhinko meille, ettei valurautapannuja löytynyt, sillä niille olisi ollut tilaus. 


Sympaattinen Citroén. Emme päässeet heittämään tarjousta.
Nyt, kun täällä on karnevaaliaika parhaassa menossa, ihmettelen sitä intoa, jolla väki osallistuu kaikenlaisiin tapahtumiin. Uutisissa on esitelty mm. erinäisten yhteisöjen talkoopajoja, joissa tehdään mitä mielikuvituksellisimpaa karnevaalitarpeistoa. Näyttää siltä, ettei muuten taloudellisesti kuralla olevassa maassa ole kitsasteltu karnevaaleihin sijoitetuissa rahasummissa. 

Karnevaalia vietetään katolisissa maissa laskiaisen aikaan ennen paastonaikaa. Seurasin sunnuntain uutislähetysten väläyksiä eri kaupunkien ja Brasiliankin karnevaalikulkueista, ja vertasin tahtomattani juhlakulttuurien eroja Suomessa ja Portugalissa. Suomessa ei täkäläisten karnevaalien tapaisia juhlia vietetä, ja syynä on ehkä katoliseen kirkkoon kuuluvien vähäinen määrä. Heitä on vain alle prosentin Suomen väkiluvusta. 


Onnellinen kokki.
Eräs asiosta hyvin perillä oleva taho kertoi minulle, että Portugalissa oikein etsimällä etsitään keinoja, joilla kansalaiset saadaan pidetyksi hyvällä mielellä ja heidän ajatuksensa pois masentavasta taloustilanteesta. 

Tieto sai minut jälleen kerran vertaamaan Suomea ja Portugalia. Kuuntelemme täällä lähes koko ajan suomalaisia radiokanavia. Se, mitä saamme niistä kuulla, on melkein poikkeuksetta masentavaa ja latistavaa. Välillä on lähetys kerrassaan katkaistava kun huonoja uutisia ei yksinkertaisesti kestä enää kuunnella. 

Hykertelin tyytyväisenä kuunnellessani presidentti Niinistön Valtiopäivien avajaisissa pitämää puhetta. Hän puuttui puheessaan siihen, kuinka suomalaiset "haukkuvat" ja arvostelevat toisiaan. Mitähän tapahtuisi, jos kaikki muuttaisivat toimintatapaansa ja rupeaisivat arvostelun ja haukkumisen sijaan kannustamaan ja kiittämään? Jäämme miettimään sitä!


1 kommentti:

  1. Kiitos Soili aurinkoisista Portugalin terveisistä!
    Tähän masentavuuteen ja negatiivisuuteen Suomessa on jo niin turtunut, että sitä ei enää edes huomaa. Ravistelit ainakin minua oikein kunnolla miettimään oman toimintatapani muuttamista. Kiitos sinulle ravistelusta. Yritän aloittaa päiväni hymy huulilla ja positiivisella mielellä. Ja positiivisuutta tuli tästäkin blogikirjoituksestasi rutkasti :)

    VastaaPoista