Made in Portugal

Portugalin elinkeinorakenteessa on teollisuudella reilun 22:n prosentin suuruinen osuus. Vaikka työvoima täällä on halpaa, on iso osa teollisuudesta valunut halpatuotantomaihin, etupäässä Aasiaan. Portugalilaisista liikkeistä onkin hyvin vaikea löytää kotimaisia tuotteita. Olen etsinyt vaatekauppaa, jossa myytäisiin Portugalissa tehtyjä vaatteita. Olen löytänyt yhden isosta Quian ostoskeskuksesta. Kummallista, sillä vaatteet mainitaan kuitenkin yhdeksi Portugalin eniten viedyistä tuotteista.

Tiedot Portugalin talousongelmista eivät ole liioiteltuja. Maan talous on suhteessa euroon lähes samalla viivalla kuin Kreikka. Osittain talouden huono tila selittyy viime vuosituhannen alussa alkaneella ja noin 50 vuotta jatkuneella "vakauden aikakaudella". Sen hedelmiä kerätään nyt. Kun tuotantoa ei tuona aikana kehitetty muun maailman tahtiin, aikaa kiinniottoon kuluu. Asiaa ei helpota se, että juuri kun on toisesta lamasta kompuroitu jotenkuten jaloilleen, ollaankin jo syvällä seuraavassa.

Syy voi myös olla harmaassa taloudessa, johon tutkimusten mukaan uppoaa huikeat 23 prosenttia kokonaistuotannon arvosta. Ja harmaan talouden pikkuveli - tai isosisko - miten vain, on laajasti rehoittava korruptio, joka vaikeuttaa entisestään selville vesille pääsemistä. Joulun alla pisti verottaja pystyyn autoarpajaiset, joihin saivat osallistua kaikki ne yrittäjät, jotka antoivat tuotteistaan tai palveluistaan asiakkaalle kuitin. Tarina ei kerro, millaisia vaikutuksia kyseisellä kampanjalla oli.

Tyypillinen portugalilainen kuvio, joka toistuu mitä erilaisimmissa tuotteissa.

Kiina näyttää olevan Portugalin tärkeä kauppakumppani. Itsekin olen täällä melko usein törmännyt kiinalaisiin tuotteisiin. Koska ajattelin rikastaa edessä olevien luontoretkien kokemuksia, kävin katsomassa jo pitkään hankintalistalla olleita kiikareita. Myyjä avasi (pitkin hampain) lasivitriinin, jossa oli useammanlaisia ja -hintaisia kiikareita. Kysyin myyjältä, mikä niiden valmistusmaa on, vastasi myyjä; "Kiinasta!" Sanoin: "kiitos ei!" ja käännyin kannoillani.

Viime viikonloppuna satuin kysäisemään kyläilypaikassani nahkapaskaa, sillä vyöni reiät olivat jostain syystä loppuneet - vai onkohan nahka venynyt? Isäntä kertoikin iloisena ostaneensa kyseisen laitteen juuri edellisenä päivänä. Niinpä ryhdyin tekemään reikää marokkolaisesta nahkakaupasta ostamaani vyöhön. Ihmettelin, että onpa ollut tosi sitkiä kameli! Ängersin ja punnersin, mutta reikää ei vain syntynyt. Emäntä oli kattanut punnertaessani ruokapöydän, ja ajattelin että kokeilen rei´ittämistä syönnistä elpynein voimin. Niin tein, mutta reikää ei syntynyt ennen kun emäntä haki vasaran ja kopautti voimalla kahvoihin. Isäntä totesi paljon puhuvasti; "kiinalainen!"

Portugalilainen keramiikka on käsin koristeltua. Kukko on kansallinen aihe ja sitä löytää monessa muodossa. 

Olen innokas postikorttien lähettäjä, ja ostin kerran tukun kortteja eräältä turistikadulta. Vasta niitä kirjoittaessani huomasin, että kortit olivat ruotsalaisia. Kuvat olivat onneksi Portugalista eivätkä Taalainmaalta!

Eräänä päivänä ostin välttämättömän naisen ystävän, lasiviilan, jonka valmistusmaan alkuperää en tullut tarkistaneeksi. Arvaatte varmaan, mikä oli sen valmistusmaa! Ostamani viila on aivan mitääntekemätön, mutta sainpas sen mukana kunnollisen kotelon, jonka avulla saan ensi tilassa hankkimani kunnollisen viilan pysymään ehjänä laukussakin. Viilalla heitän kuikkaa! Ei ostos kallis ollut, joten ei vahinkokaan. Olin valmis maksamaan jo pelkästään kotelosta siitä pyydetyn summan.

Tämä seinäkukkaruukku on erään silvesiläisen taiteilijan tekemä. 

Yksi kömmähdys minulle vielä sattui ennen joulua kun kaikessa kiireessä ostin tunikan, jonka väri miellytti minua. Vasta eilen aloin tutkia sen tuotemerkkiä. Ja arvatkaapas mokomaa! Se on kiinalainen! Auts!

Ystävänpäivää uusissa maisemissa

Ystävänpäivänä pääsin tutustumaan paremmin kahteen paikkaan, Armancäo de Peraan ja Albufeiraan Tuula-ystäväni kanssa. Hän haki minut autolla kotiportilta ja palautti minut illalla samaan paikkaan. Ylellistä ystävänpäivä-kohtelua!

Ajoimme ensin Armancao de Peraan, joka on hiekkarantoineen ja kalastaja-mökkeineen mukava, pieni paikka lähellä Albufeiraa. Satuimme sinne juuri parhaiksi katselemaan kalastajien rantautumista. Venekuntia oli useita, kaikkien ympärillä sankka joukko uteliaita katselijoita. Katselijoiden päiden yläpuolella metelöi kalastajien uskollisimpien ystävien, lokkien laivue saaliin toivossa. Oli ilo seurata, miten taiturimaisesti kalastajien sormet liikkuivatkaan heidän päästäessään verkoista erilaisia mereneläviä.  

Meren elävissä on monenlaisia värejä. 

Joidenkin veneiden saalis oli uskomattoman rikas. Mustekaloja, rauskuja, merimakkaroita, rapuja ja hummereita, muutamia tuntemiani nimeltä mainitakseni, lensi kaaressa keräilylaatikoihin nopeassa tahdissa. Verkot selvitettiin saman tien uutta pyyntiretkeä varten. Joissakin verkoissa ei ollut muuta kuin punaista levää. Sillä venekunnalla oli ollut huono tuuri laskupaikkaa etsiessään. Taisipa kova tuulikin olla merellä liikkuvien veneiden ja pyyntivälineiden haittana. 

Mustekala verkossa.

En usko puhuvani aivan pötyä, jos väitän Albufeiran olevan suomalaisturistien parhaiten tuntema paikka Portugalissa. Sen laguuniranta on tullut tutuksi monille ja välittömästi rannalta alkava kauppakatu on lohkaissut eräänkin roposen turistin matkabudjetista ravintoloihinsa taikka matkamuistoihin. Helmikuun puolivälissä näkymä oli rauhallinen. Punaposkisia, karaistuneita englantilaisturisteja liikkui shortseihin ja t-paitoihin pukeutuneina jonkin verran paikallisten, turkeissaankin värjöttelevien ihmisten ihmeteltävinä. 

Albufeiran satamaa, josta lähtevät mm. turisteille tarjottavat risteilyt. Tornitalot taustalla ovat asuintaloja. 

Kaupungin keskustasta hieman kauemmas vaivautuva palkitaan jylhillä rantatörmillä, monipuolisilla kävelyreiteillä ja alueilla, joissa voi rauhassa syventyä katselemaan vaikka merimetson kaartelua meren yläpuolella. Jos haluaa paneutua Albufeiran syntyhistoriaan, joka on peräisin vuodelta 1504, voi mielikuvitella meren kohinan yli kuuluvat kalastajien huudot heidän työntäessään veneitään vesille ja kuulla mereltä kaikuvan rytmikkään airojen kalkkeen. 

Kylmää kyytiä

Säistä puhuminen on joissakin kulttuureissa pakollista ja suorastaan hyvien tapojen mukaista ennen kun aletaan puhua varsinaisesta asiasta - jos sellainen toisensa kohtaavien välillä on. Koska suurin osa blogini lukijoista lukee tekstiäni Suomessa, lienee hyvä kertoa Portugalin talvisäiden armottomuudesta. Uudelta vuodelta alkanut lämmin ja melkein kesäinen viikko vaihtui kylmiin tuuliin ja melkein pakkasen puolelle painuviin öihin. Viikkotolkulla on puhaltanut pohjoisesta, usein melkein myrskytuulen voimalla. Voi vain kuvitella, millaista Pohjois-Portugalissa ja Espanjassa on. Varsinkin vuoristossa on tullut lunta, ja teitäkin on suljettu voimakkaan lumentulon vuoksi. Yhtenä iltana näytettiin uutisissa kuvia vanhuksista, jotka kehnoissa asumuksissaan yrittivät värjötellä tulisijojensa ääressä "kaikki vaatteet päällä ja loput tuulen puolella kainalossa". On kerrottu, että yhtä kylmä talvi on ollut viimeksi 1950-luvun alkupuolella.

Ei tämä kuitenkaan lopullista ole, sen me kaikki tiedämme. Hermoihin tämä silti ottaa, niin kuin pitkät pakkaset ottavat Suomessa. Täällä, jossa pitäisi olla lämmintä ympäri vuoden, tällaisiin säihin ei olla totuttu - vielä. Ilmastonmuutos vaikuttaa täälläkin, ja ehkäpä se vaikuttaa juuri tällä tavalla. Ehkäpä Portugalin optimaaliseksi mainittu säätyyppi on tyystin mennyttä.

Viikonloppuna paistoi aurinko. Niinpä en jäänyt pimeään kämppääni vaan suuntasin askeleeni Algozin asemalle. Länteen päin, Lagosiin, menevä juna jyristeli nokan edestä ennen kun ehdin asemalle, mutta tiesin että seuraavia tulee. Koska minulle oli aivan sama, mihin suuntaan lähdin, nousin itään menevään junaan ja löysin itseni Farosta.

Faron vanhan kaupungin portti

Ennen kun olin tutustunut Faroon lähemmin, luulin sitä tylsäksi "lentokenttäkaupungiksi". Sitä se ei kuitenkaan ole. Sillä on pitkä ja vaiheikas historia muinaisista roomalaisista alkaen - ja ennen sitäkin. Siitä tehtiin kaupunki jo keskiajan loppupuolella, ja kaupunki on Algarven hallinnollinen keskus. Vielä en ole ehtinyt Arkeologiseen museoon, mutta aion kyllä siellä käydä. Jonain päivänä otan taas itään menevän junan ja vietän päiväni museossa.

Minulla oli onnea viikonlopun vietossa lauantairetken lisäksi. Sain seinänaapurini innostumaan lähimatkailusta, ja ajelimme hänen kanssaan Estóissa, Ruinas Milreussa, Penassa ja Benafimissa, josta tulimme Alten kautta täyden ympyrän ajaneina Tunesiin ja takaisin "kotikyläämme", Aldeiaan. Sää oli huikean kaunis, ja niin olivat maisematkin. Penan luonnonsuojelualueella pysähdyimme katselemaan maisemia ja suunnittelimme tulevamme patikoimaan jylhiin maisemiin, joissa on merkittyjä kävelyreittejä valittavaksi maun mukaan.

Väri-ilottelua eräässä talossa Estóiassa. 

Turistin kannattaa ehdottomasti lähteä kauemmas rannikosta, joka - tottakai - kiehtoo omalla tavallaan muun muassa siksi, että Atlantin rannat herättävät väristyksiä melkein kenessä tahansa. Sille, joka uskaltautuu kauemmas rantaviivasta, on tarjolla kauniita, eläviä kyliä, pikkukaupunkeja ja niitä yhdistäviä serbentiiniteitä vuorten rinteillä, metsiä, lähes erämaata, vuoristoa, korkki- ja eukalyptysmetsikköjä ja sitruslaaksoja, jotka pursuavat kypsyviä hedelmiä.

Eräs ovi, jonka lilan ja hopean (kts. kolkuttimet) yhdistelmä hiveli ohikulkijan silmää. 

En taida ikinä kyllästyä ihastelemaan vanhojen talojen monivärisiä kerrostumia, kauniita takorautaisia portteja, parvekkeiden kaiteita ja ikkuna- ja ovitaoksia. Myös taloa ympäröivät muurit ovat yksilöllisiä. Yksi ihastelun kohde ovat piiput, Ne ovat usein erilaisin kuvioin koristeltuja, joskus ne ovat ikään kuin pitsiä. Minulle on kerrottu, että portugalilaisessa rakennusperinteessä piippujen tekeminen oli naisten työtä. He tekivät niistä yksilöllisiä koristellen ja maalaten ne oman kauneuskäsityksensä mukaisesti. Yksi erikoisuus piipuissa on niiden juurella. Niissä on fajanssilautanen, yksi osa perheen ruokakalustosta. Nykyäänkin katoilla on lautasia, mutta nuo satelliittilautaset eivät kerro kylän tai perheen historiasta.