Puolustuslinnakkeita ja palatseja

Alentejon alue - niin Portugalin vilja-aittaa kuin onkin - on maan pahinta työttömyysaluetta. Työttömiä on noin kolme prosenttia enemmän kuin muualla maassa. Ken haluaa, voi ehkä jotain päätellä siitä, että maakunnan ruokataloudessa ovat tärkeitä ravintoaineita leipä ja läski. Poliittisella kartalla alue on vasemmistolaisin. Nykyinen presidentti, vuoden alkupuolella järjestetyillä vaaleilla valittu Marcelo Rebelo de Sousa, on kotoisin Alentejosta.

Laajojen viljelyalueiden lisäksi Alentejolle tunnusomaisia ovat lampaat, joita siellä käyskelee noin miljoona päätä. Myös lihakarjaa ja mustia possuja kasvatetaan. Näin keväisin maisemaa täplittävät iloisesti keltaiset lupiinit. Lupiinien väriloiston kanssa kilpailevat joka puolella valkoisena ryöppyävät, Portugalin kansalliskukaksi nimetyt Cistukset.

Amoreiran akvedukti on käsittämättömän suuri rakennelma. 

Retkemme ensimmäisenä päivänä bussimme suuntasi hyvää vauhtia kohti Elvasia, joka on 20 000 asukkaan kaupunki vain kymmenen kilometrin päässä Espanjan rajasta. Sen historiaan on kuulunut taisteluja lähes tauotta, ensin roomalaisia, sitten maureja ja espanjalaisia vastaan. Elvas vapautui maureista vasta 100 vuotta Lissabonin vapautumisen jälkeen. Kaupunkia lähestyttäessä katse kiinnittyy ensimmäisenä Amoreiran akveduktiin, joka on valtava rakennelma. Se on seitsemän kilometrin mittainen. Vuonna 1622 valmistuneen, Fransisco Arrudan suunnitteleman akveduktin muuten raskasta kokonaisuutta keventää rakennelmaan tehdyt, yli 800 kaariholvia. Luulisi, että akvedukti on roomalaisten rakentama, mutta toisin on. Sen rakentamista ovat rahoittaneet 1500- ja1600-lukujen vaihteessa kaupunkilaiset.

Bussimme yritti päästä mahdollisimman lähelle kaupungin keskustaa, jossa meidän oli määrä pienellä kävelyretkellä tutustua katumaisemaan. Pyrkiessämme keskustorille hengenvaaralliselta tuntuvien katukapeikkojen kautta, pysäytti poliisi bussin. Kuljettajalle rapsahti liian painavan ajoneuvon ajamisesta kivetyille kaduille 25 euron suuruinen sakko. Kuskin annettiin ymmärtää, että jos hän vielä uhmaa kieltoa, seuraava sakko olisi 100 euron suuruinen.

Senhora da Gracan linnoituksen keskiössä sijaitsee kuin sinne nakattuna kuvernöörin asunto.

Lyhyen pysähdyksen ja lievän takaiskun jälkeen bussi nousi jyrkkää tieosuutta Senhora da Gracan puolustuslinnoitukselle, jonka alapuolella ovat linnakkeeseen pyrkiviä vihulaisia vastaan raskaat laskusillat, vallihaudat ja muurin aukot tulisuihkuja varten, mutta keskiössä, rauhassa kaikkein korkeimmalla sijaitsee kuvernöörin asunto. Puolustuslinnakkeen ylimpään osaan todella kannatti kiikkua, sillä jyrkistä rapuista selvinnyt pääsi ihailemaan huikeaa näkymää yli koko seudun, aina Espanjan rajalle saakka.

Senhora da Gracan puolustuslinnakkeen rakentaminen alkoi 1833 ja rakennustyö kesti lähes kolmekymmentä vuotta. Markiisi Pombal, joka oli heikon kuninkaan, Dom José I:n pääministeri, kutsui Englannista saksalaisen filosofin, Lippen avukseen Lissabonin maanjäristyksen (v. 1855) jälkeen. Rationaalisen Lippen avulla ja kehoituksesta mm. maan puolustusvoimia uudistettiin ja useiden puolustuslinnakkeiden, kirkkojen ja julkisten rakennusten rakentaminen aloitettiin. Rahat isoihin rakennustöihin saatiin Brasiliasta, mutta valtaisan rakennustyöbuumin jälkeen valtion oma kassakin kolisi tyhjyyttään, ja monet silloin rakennetut rakennukset saivat rapistua rauhassa. Kun Portugalista tuli tasavalta vuonna 1911, tehtiin Gracan linnoituksesta vankila. Linnoitus avattiin vasta marraskuussa 2015 noin 6,1 miljoonan arvoisten kunnostustöiden jälkeen yleisölle.

Bragancan herttuoiden palatsi herättää kunnioitusta.

Seuraavan päivän kohteena on Bragancan herttuoiden palatsi Vila Vicosassa. Sanat eivät riitä kertomaan palatsin mahtavuudesta kuin murto-osan. Palatsi edustaa rakennustyylillisesti italialaista renesanssia ripauksilla uusklassismia ja barokkia. Palatsissa on 50 huonetta ja taka- ja sivuosissa englantilainen puutarha. Julkisivu on tehty harmaasta marmorista, ja se on 110 metriä pitkä. Palatsin monien huoneiden joukossa on myös kirjasto, joka silloisina aikoina oli erikoisuus. Kuningas Manuel II oli innokas lukija, ja hän halusi koota kirjat lähelleen. Kuningas Manuel II hallitsi Portugalia vuodesta 1640 alkaen.

Herttuoiden palatsissa ei kuparin kiillottajan ole tarvinnut miettiä, mitä tekisi. Etualalla marmorimorttelit.

Palatsi teki vaikutuksen meihin kaikkiin maalauksineen, sisustuksineen ja puutarhoineen. Puutarhan yhden portin päällä patsasteli korskea riikinkukko tarkastelemassa reviiriään. Luulimme ensin, että se oli elävän näköinen patsas, niin sulavasti se sopeutui pakalleen. Kun astuimme kierroksen jälkeen palatsin takana olevaan, auringossa kylpevään puutarhaan, tuntui kuin olisi tehnyt aikamatkan vuosisatojen taakse. Hetken ajan tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että palatsin kaltaisia paikkoja on säästynyt ihasteltavaksemme. Etenkin, kun nykyinen rakennustyyli on perin ankeaa näihin verrattuna.

Matkalla mukana herra Murphy

Joskus, kun kuvittelee huolehtineensa kaikesta mahdollisesta matkavalmisteluissaan, saattaa joutua jossain vaiheessa pettymään. Unohtaminen on ehkä korkean iän mukanaan tuomaa, mutta kyllä samaa tapahtui myös silloin, kun oli yksinkertaisesti liian monta asiaa, jotka piti ennen matkalle lähtöä muistaa. 

Tällä kertaa tajuntaan jysähti juuri ennen ensimmäiseen matkakohteeseemme saapumista, että olin unohtanut kameran muistikortin tietokoneeseen. Onneksi on puhelin! Muistan kuinka puhelinta ostaessani myyjä kehui siinä olevaa kameraa. Minulle asia oli sillä hetkellä yhdentekevä, mutta nyt iloitsin siitä. Kameralla sain mukaani vähän muitakin kuin muistikuvia. 

Tyypillistä maalaismaisemaa Alentejossa. 

Retkemme kohde Alentejo on jotain aivan toista kuin mikään muu Portugalin kolkka. Alentejo on Portugalin vilja-aitta. Kumpuileva maasto, sitä täplittävät, erilaisia viljakasveja tuottavat niityt, viiniköynnösrivistöt ja oliivipuulehdot jatkuvat silmänkantamattomiin. Viljelyalueita halkovasta bussista käsin on vaikea ymmätää, että vain noin kuudennes Portugalin väestöstä saa elantonsa maataloudesta ja että maa joutuu ostamaan leipäviljansa. Ihmettelen myös, mistä maatalous saa työvoimansa, sillä Alentejon alueella viljelijöiden keski-ikä on 55-57 vuotta ja myös alhainen syntyvyys.

Siellä täällä ilmavassa ja värikylläisessä maisemassa voi nähdä isohkon talon, jonka pihapiiriin kuuluu usein tuotantosuuntaan liittyviä siiloja tai tankkeja. Naapuriin on yleensä pitkä matka. Matkaoppaamme Heli kertoi, että esimerkiksi Herdade de Sobrosan viinitila, jolla vierailimme retken toisena päivänä, kuuluu tiloihin, joiden pinta-ala on vähintään 300 hehtaaria. Nimitystä "Herdade" ei nimittäin pienempi tila saa käyttää.

Viinijuurakko pukkaa versoa Herdade de Sobrosan viinitilalla.

Oliiviöljy oli jo kreikkalaisten, roomalaisten ja foinikialaisten välillä käytävässä kaupassa tärkeä tuote. Sitä käytettiin niin ruoanvalmistuksessa kuin myös ihon- ja hiustenhoidossa. Se oli hinnoissaan, ja siksi oliivilehtoja vartioitiin viranomaisvoimin. Aikanaan, jos kaatoi oliivipuun, rapsahti kaatajalle sanktioita ja jopa maasta karkoitus. Puut ovat vanhoja, tunnetaan joitakin jopa miljoonan vuoden ikäisiä. Ne näyttävätkin ikiaikaisilta, sillä niiden runko on monesti ryhmyinen ja kietoutunut. Se johtuu siitä, että puuta istutettaessa on samaan istutuskuoppaan työnnetty varmuuden vuoksi monta tainta.

Luulisi, että oliivipuu on helppohoitoinen, mutta se on virheajattelua. Jos kasvattaja haluaa saada kunnon sadon, on puita leikattava joka seitsemäs vuosi melko rajusti ja maata puurivistöjen välissä pitää muokata. Oliivipuut alkavat tuottaa hedelmää vasta noin kuusivuotiaana. Yksi puu voi tuottaa kerralla noin tuhat kiloa oliiveja. Puu on vaatimaton kasvuperänsä suhteen. Se työntää juurensa syvälle maahan, jonka vuoksi se kestää hyvin kuivuutta ja köyhääkin maaperää.

Oliivipuulehtoa.

Oliivipuulajeja tunnetaan noin 600. Puuaines on erittäin vahvaa ja sitä käytetään esimerkiksi koristesorvauksissa. Alentejon alueella olevat oliivipuutarhat ovat yleensä pieniä, vain keskimäärin kolmen hehtaarin luokkaa, mutta Portugalissa kasvaa runsas 8,5 miljoonaa oliivipuuta, joista elantonsa saa seitsemän miljoonaa perhettä suoranaisesti ja 30 000 välillisesti. Vaikka luvut ovatkin suuria, Portugali on vasta neljänneksi suurin tuottaja. Espanja on maailman suurin oliivituotteiden tuottaja. Joka tapauksessa oliivilla on suuri taloudellinen merkitys Portugalille.

Oliivit kerätään yleensä marraskuussa. Nykyään yhä useammin kerääminen tapahtuu koneellisesti. Puun alle levitetään kangas, jolle puuta ravistamalla oliivit putoavat. Hyvä ExtraVirgin -öljy, jonka happamuusprosentti on alle 0,8 prosenttia, saadaan kylmäpuristusmenetelmällä, mutta sillä tavalla saadaan talteen vain 30 prosenttia puristettavasta massasta. Loppumassaa puristetaan edelleen kuumamenetelmällä niin, että neljännenkin kerran jälkeen hyötyä saadaan levittämällä jäännös lannoitteeksi.

Pienenä suhdelukuna voin kertoa, että Portugalilainen käyttää kolmessa päivässä saman määrän oliiviöljyä kuin Suomalainen käyttää vuodessa!

Cistus, Portugalin kansalliskukka kukki kaikkialla.

Muihin retkikohteisiin palaan seuraavassa blogissani. Siihen asti; felicidades!