Mimosan kosketus

Vuosi on kulunut viime kirjoitelmastani jo pitkälle kohti kevättä. Vuodenvaihteen vieraat ovat palanneet koteihinsa ja ikävät, mutta ilmeisesti pakolliset, flunssanpoikaset on kärsitty. Iloisia asioita ovat olleet lisääntyvä valo, uusi kuu ja sen tuomat tuoksut ja tunteet. Kevään merkkejä on täällä viime aikoina ollut muuallakin luonnossa. Minua on aina elähdyttänyt tietty tuoksu, jonka liitän kevääseen. Olen kuvitellut, että samanlaista tunnetta ei tulisi siellä, missä ei ole sulavia hankia ja vettä tiputtelevia jääpuikkoja. Nyt tiedän, että kevään tuoksun tuntee myös täällä, sillä olen sen jo haistanut.

Eräänä iltana järjestelin parvekkeelle savuttelupaikkaa vieraalle. Päivä oli jo mennyt mailleen ja sininen, nopeasti ohi menevä hetki laskeutunut maiseman ylle. Avasin oven parvekkeelle ja seisahduin niille sijoilleni hämmästyneenä. Maisema oli sakeanaan kaskaitten äänistä. Niitä en ollut kuullut sen koommin kuin tulimme Suomesta lokakuun lopussa. Kuuntelin äänimaisemaa aivan huumautuneena ja kutsuin kumppaninikin kuuntelemaan. Haistelimme ilmaa, jossa oli aivan selvästi kevään tuoksu ja havannoimme taivaalla lähes täyden kuun. Sen ympärillä oli nk. saderengas. Kotona pohjoisessa rengas olisi merkinnyt pyryä, mutta täällä se tiesi vesisadetta, joka viime aikoina on ystävällisesti tullut alas öisin. Kun vieraiden mentyä siivoilimme paikkoja ja kävin uudestaan parvekkeella, sade valuikin jo tiheänä.

Kevättä enteilevää rusotusta iltataivaalla. 

Mantelipuut, jotka ovat suojaisissa paikoissa kukkineet jo joulukuussa, ovat kehittäneet kukkia aina vain enemmän. Kukat ovat joko vaalean aniliininpunaisia taikka valkoisia. Joku oli arvellut, että aniliininpunaiset kukat olisivat karvasmantelipuun merkki. Niin ei kuitenkaan ole. Mantelipuita on vain eri lajeja, Karvasmantelit ovat makeamantelin alalajia (Prunus amygdalus amara). Ne ovat myrkyllisiä, mutta vähäisessä määrin ja kypsänä nautittuina vaarattomia. Kun Mantelipuun kukinto on täytenä, maisema on kuin satukirjasta.

 

Unikon kukkiakin näkyy jo suojaisissa katveissa.

Portugalissa on myös toinen puu, jonka kukinta-aika on kaikkien kauneutta etsivien nähtävä. Se on Mimosa. Se tunnetaan Suomessa helppohoitoisena ja yleisenä huonekasvina (Tuntokasvi, Mimosa pudica), jonka kukkimista en ole koskaan nähnyt. Juice Leskinen lauloi Mimosasta kuvaavasti; "Sielu on hellä kuin Mimosan hipiä, sielu on kipiä, sielussa tuulee..." Lapsena huvittelimme koskettamalla ruukussa kasvavaa, herkkää kasvia. Se vetäytyi kosketuksesta suppuun. 

Portugalissa Mimosa on puu, jota esiintyy ruohona, varpuina ja puina ja sitä esiintyy myös trooppisessa Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa. Se kuuluu hernekasvisukuun. Kun Mimosan kukinta-aikana liikkuu esimerkiksi Montschiquen alueella, törmää kokonaisiin metsiköihin, jotka ovat kukinnoista keltaisenaan. Isot, mykiömäiset kukat muodostavat kukkaterttuja, jotka riippuvat raskaina ja hohtavan keltaisina puissa. 

Mimosa ei ole pelkästään koristekasvi. Sitä käytetään Ayurveda-lääkityksessä mm. erään loismadon poistamiseen. Kasvin lehdistä tai siemenistä valmistetaan lääkkeeksi tarkoitettua teetä tai jauhetta. 

Meren pelottava lumo

Ne, jotka ovat seisoneet tuulisena päivänä Atlantin valtameren rannalla, ovat luultavasti tajunneet jotain ihmisen pienuudesta. Ainakin minua mainingit ja taivaanrantaan yhtyvä horisontti puhuttelevat väkevästi. Se on samalla kertaa järjettömän kaunista ja hurjan peloittavaa. Lähes samanlaiseen euforiaan olen yltäyt Lapissa, jossa olen katsellut tunturin laelta seuraavia ja seuraavia, silmänkatamattomiin kohoavia paljaita tuntureita. Myös siellä olen melkein ilmestyksenomaisesti käsittänyt, kuinka häviävän pieni ihminen on.

Mainingit lyövät ja meri kuohuaa. 

Atlantin valtameri on maapallon toiseksi suurin valtameri Tyynen valtameren jälkeen. Se peittää  viidenneksen maapallon pinta-alasta. Sen mahtava vesialue kantaa merkittäviä taloudellisia ja teknisiä edellytyksiä, joita kaikkia ei vieläkään ole hyödynnetty. Eräs niistä, suomalainen keksintö vuoroveden käyttämiseksi energianhankintaan, on koeasteella Portugalin länsirannikolla.

Jotakin sentään on yritetty tehdä merienkin hyväksi. Kansainvälinen merilakisopimus solmittiin 20 vuotta sitten, vuonna 1982, joulukuun 10. päivänä. Sopimuksen allekirjoittajia on 157 ja sen on ratifioinut 138 maata. Sopimuksessa määritellään säännöt meren käytölle ja muun muassa valtioiden ja vieraiden alusten oikeudet aluevesillä ja merten talousalueilla. Sopimuksesta huolimatta merten kuntoa uhkaavat saasteet, liikakäyttö ja elinympäristöjen tuhoutuminen. Jo pelkästään se, että yli puolet ihmisistä elää merenrannan tuntumassa tai lähimmän 100 kilometrin säteellä rannasta, on vakava uhka. On laskettu, että vuoteen 2025 asuinalueiden ja ihmisten osuus merenranta-asumisessa on noussut jo 75 prosenttiin.

Grillattuja Kultaotsa-ahvenia ja katkaravun pyrstöjä. 

Täällä Portugalissa istuessaan herkullisen kala-ateran ääressä tuskin tulee ajatelleeksi merten kalakantojen tilaa. Vaikka pitäisihän meidän! Sopimuksia on tehty ja monenlaisia laskelmiakin tehty. Noin 50 prosenttia kalasaaliista pyydetään kestävästi, mutta 25 prosenttia liikakalastetaan. Ennustettu on, että jo vuonna 2030 yli puolet syötäväksi tarkoitetusta kalasta on viljeltyä. Parin vuosikymmen aikana tehdyt suojelusopimukset eivät vain pure käytäntöihin, koska monilla mailla ei ole keinoja määräysten toteuttamisen valvontaan. Päävastuu on rannikkovaltioilla, mutta mistä rahat ja välineet?

Henrik Purjehtija katseli Maailmanlopun rannalta horisonttiin ja suunnitteli purjehduksia.

Kävimme jälleen kerran vieraidemme kanssa Maailmanlopun niemellä, jonka jyrkillä kallioilla seisoi horisonttiin uteliaana tähyillen jo 1400-luvun alkupuolella Henrique, joka sai lisänimen Purjehtija eli Infante. Henrique oli Portugalin kuningas Joao I:n kolmas poika. Hänen uteliaisuudestaan ja kaukonäköisyydestään perustettiin Sagresin niemelle purjehdusakatemia, jossa suunniteltiin tulevien vuosikymmenten löytöretket. Akatemiaan koottiin maan parhaita asiantuntijoita, muun muassa tähtitieteilijöitä, matemaatikkoja, laivanrakentajia ja kartanpiirtäjiä. Heidän yhteistyöllään ja maureilta opittujen taitojen pohjalta alkoi Portugalin maailmanvalloitus ja Afrikan rannikkojen järjestelmällinen tutkiminen. Ensimmäinen laiva, joka yhteistyön tuloksena rakennettiin, tehtiin muuten Alvorin naapurikaupungissa, Lagosissa.

Samana päivänä, 22.5.1998, kun portugalilaisen löytöretkeilijän, Vasco da Gaman Intiaan purjehduksesta tuli kuluneeksi 500 vuotta, avattiin Lissabonissa vuosituhannen viimeinen Expo-maailmannäyttely, jonka teemaksi oli valittu Os Oceanos, Um Património para o Futuro eli suomeksi; Valtameret, perintö tulevaisuudelle. Aika näyttää, millainen perintö meitä odottaa.

Tästä on ihminen mennyt. 

Maailman tarjoama näytelmä

"Viisas on se, joka tyytyy katsomaan maailman tarjoamaa näytelmää." (José Saramagon kirjasta "Ricardo Reisin viimeinen vuosi.")

Joulurauhan vielä voimassa ollessa jäin miettimään, mitä Saramago syvimmillään tarkoitti laittaessaan Ricardo Reisin (= Portugalin kansallisrunoilijan Pessoan alter ego) sanoiksi yllä olevan lauseen. Selityksiä on varmasti melkein yhtä monta kuin miestäkin - tai naista. Minä näen siinä - etenkin maailman nykytilanteessa voimattomuutta, jota pieni ihminen tuntee maailmantapahtumien edessä. Olen näkevinäni lauseessa myös Saramagolle tyypillistä sarkasmia, johon olen hänen tuotantoonsa tutustuttuani niin kovin ihastunut. Toivoisin vain, että osaisin ottaa aina yhtä tyynesti vastaan näytelmässä esitetyt osasuoritukset. En tarkoita toiveellani, että olisin välinpitämätön. Yksinkertainen totuus on, että vain olemattoman vähän voimme tehdä pysäyttääksemme maailman tapahtumien vyöryjä. Varmaankin moni mielessään yhtyi toiveeseeni; "Ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan."

Lagosia talvivalossa.

Joulu on sujunut Tapaninpäivän levolliseen toipuiluun asti melkoisen vauhdikkaasti. Otimme kaiken irti vuokra-autostamme, joka ilahdutti meitä pari viikkoa. Sinä aikana liikuimme paljon. Samaan saumaan osui (täsmäajattelua) myös suomalaisen ystävämme kotouttaminen Portugaliin, Luullakseni hän ehti saada jonkinlaisen kuvan ainakin eteläisimmästä osasta. Hän myös tuoreutti hieman jo hämärtyneitä muistojamme kertomalla keskitalven pimeydestä ja loskasta Suomessa. Jos ikävä sinne oli ollut, ei hänen kertomansa jälkeen enää.

Siniharakka - pitkäpyrstö etsii ruokaa kaktuksen kukinnosta.

Jouluaattona kokoontui pitkä pöydällinen suomalaisia ravintola Clairesiin nauttimaan perinteisestä portugalilaisten jouluaaton ateriasta. Sen pääruoka-aine on backalhau eli kuivattu turska. Kuivattua ja suolattua turskaa liotetaan ennen valmistamista vedessä pitkään. Esimerkiksi kilon kokoista kalaa liotetaan 36 tuntia, kaksikiloista 48 tuntia, kolmikiloista 55 tuntia jne. Liotusvettä vaihdetaan välillä useampaankin otteeseen. Kala valmistetaan keittämällä ja se tarjottiin keitettyjen perunoiden, vihreän lehtikaalin ja kik-herneiden kanssa. Se, mitä useampi meistä jäi kaipaamaan, oli pippurilla maustettu valkokastike.

Continenten tekemä ja asiakkailleen tarjoama tietopaketti Bacalhausta.

Moni meistä oli etukäteen luonut ateriasta mielikuvan - eikä odotuksissa ollut mikään herkkuhetki. Olimme kuitenkin uteliaita, sillä halusimme tutustua "maan tapaan". Lähes kaikki olivat yllättyneitä. Marketeissa isojen turskapinojen haju leviää koko myymälään, eikä ole mikään miellyttävä. Tuoksumuisti ja maku eivät Clairesissa kohdanneet. Ateria oli erinomainen.

Portugalilaisten tapa on kokoontua joulupäivänä perheineen ja sukuineen syömään jouluateriaa, jonka koostumusta en osaa kertoa, anteeksi vain kun en ole selvittänyt sitä! Mekin kokoonnuimme pienellä joukolla syömään jouluateriaa, suomalaista, ja melkein perinteistä. Koska lanttua on täältä hyvin vaikea - miltei mahdotonta - saada, kokeilimme omaa sovellustamme; naurista ja bataattia. Eräs vieraistamme luokitteli kokeilumme imelletyn perunalaatikon ja lanttulaatikon välimaastoon. Hyvää oli, pehmeää ja sopivan luonteikasta. Saa kokeilla!

Boas festas!

Kärsivällisyys koetuksella

Viime viikkoina olemme kumppanini kanssa opiskelleet Portimao - Alvorin -seudun bussilinjoja. En voi kehua, että se olisi tapahtunut hyvällä menestyksellä. Olemme seisoskelleet erinäisillä pysäkeillä, odottaneet, toivoneet ja karvaasti pettyneet. Emme yritäkään väittää, että kaikki olisi kaupunkien välisen bussiliikenteen järjestäjien vika, mutta kyllä suuri osa on juuri heidän syytään. Bussipysäkit ovat huonosti merkittyjä. Jos niihin on merkitty niiden kautta liikennöivien bussien numerot, niin hyvä. Aina ei kuitenkaan niin ole. Nyt olemme huomanneet, että jos pysäkin merkissä on sillä kohdalla valkoinen peite, se tarkoittaa; "turhaan odotat"!

Olemme tottuneet Suomessa bussiliikenteen linjakarttoihin ja täsmällisiin aikatauluihin. Täällä on toisenlainen meininki. Jos bussi ajaa paikasta A paikkaan B, niin ainakaan takaisin se ei tule samaa reittiä. Viikonlopun bussiliikenne on tietysti asia erikseen ja toimii täysin omien sääntöjensä mukaan, yleensä eri reiteillä, -aikatauluilla ja -tunnuksilla. Koko järjestelmä vaikuttaa salatieteeltä, johon vihkiytyminen on ainakin kieltä taitamattomalle vaikeampaakin vaikeampaa. En ihmettele, että monella on kiusaus turvautua taksiin, sillä bussilla ajeleminen vaatii intiaanin hermoja.

Tällainenkin liikennemerkki on tarpeen Portugalissa.

Toinen asia, joka bussiliikenteeseen turvautuvaa haittaa pahasti, ovat portugalilaiset juhlapyhät. On esimerkiksi suurta viisautta ottaa käyttöön suomalaisen kalenterin rinnalle myös portugalilainen kalenteri. (Vaikka ei sitä minullakaan ole - vielä!) Esimerkiksi viime tiistaina seisoin bussipysäkillä - tapani mukaan hyvissä ajoin. Olin sopinut ystävättären kanssa tapaamisesta Portimaon rautatieasemalla ja tähtäsin bussiin, jonka piti mennä suoraan asemalle. Seisoin pysäkillä vielä reilut puoli tuntia myöhemmin. Ohikulkeva, nuorehko tummaihoinen nainen yritti selittää minulle jotain. Hän puhui kai svahilia, sillä en tunnistanut yhtään sanaa hänen puheestaan. Vasta hieman myöhemmin, kun olin jo hätäpäissäni ajanut Portimaon rautatieasemalle taksilla, minulle selvisi että kyseisenä päivänä viettivät portugalilaiset Neitseellisen siittämisen juhlaa, joka on suurimpia juhlapäiviä Portugalissa. Se tuli todistetuksi kun kaupungilla törmäsimme kulkueeseen, jossa torvien, symbaaleitten ja rumpujen säestyksellä kannettiin Neitsyt Marian patsasta valkoisella satiinipatjalla kukin koristettuna korkealla mäellä olevaan kirkkoon. 

Harras Neitseellisen siittämisen juhlakulkue.

Jos Portugalissa pitää mennä jonnekin katuosoitteen perusteella, voi olla varma, että harmaat haivenet lisääntyvät. Katujen nimiä löytää harvoin ja numeroita vieläkin harvemmin. Esimerkiksi meidän talomme tunnetaan pelkästään nimellä Quinta dos Arcos, joka on siis taloryhmän nimi, ei kadun. Toiset taksin kuljettajat kysyvät, mikä "bloco", jolloin pitää sanoa blocon numero. Hyvääkin palvelua saa, esimerkiksi kun pitkään täällä ollut kumppanini soittaa taksin, tunnistaa taksikeskus hänet jo äänestä ja luettelee kaikki tarvittavat tiedot, johon hänen pitää vain vastata "yes!"  

Algarve-Suomi -seura järjesti viime perjantaina Amparon Igreijassa "Kauneimmat joululaulut" -tilaisuuden. Lämminhenkisen tilaisuuden jälkeen kirkkokahveilla kertoi moni lähtevänsä Suomeen joulunviettoon. Takaisin he palaavat uudeksi vuodeksi tai vasta sen jälkeen. Niin hiljenee Praia da Rochan rantabulevardi entisestään, kunnes taas tammikuun puolivälin jälkeen porukka alkaa uudelleen kokoontua hiekoitettujen polkujen varsille.

Kalastajia Atlantin rapauttamilla kallioilla. Kuvan kalastajat eivät liity juttuun. 

Me, jotka emme vielä olleet lähtöpuuhissa, suuntasimme autojemme nokat sunnuntaina länsirannikolle, Praia da Pordeiraan. Osalla retkeläisistä oli mukana kalastusvehkeet, osa oli sonnustautunut patikoimaan rannikon jylhissä maisemissa. Minä osallistuin kahdeksan kilometrin mittaiselle kävelylenkille neljän naisen kanssa, osa joukosta käveli viiden kilometrin kierroksen ja osa tyytyi lyhyempiin pyrähdyksiin. Vaikka kova tuuli riepoitteli tukkaa ja takkia, oli nautinto kävellä happirikkaassa säässä, joka ei tuulesta huolimatta ollut kylmä. Kalaa ei valitettavasti tullut, mutta eväitten syönnin jälkeen pelattu petanque-peli ja yhdessäolo rentouttivat. Tärkeintähän ei olekaan saanti - vaan pyynti. 

Me jäämme jouluksi ihmettelemään lämpimän syksyn aiheuttamia luonnonoikkuja. Olemme nähneet jo mantelipuissa kukkia, hottentottiviikuna kukkii ja appelsiinipuut kantavat paikoitellen sekä kukkaa että hedelmiä. Meilläkin valaisevat pimeitä iltoja kynttilät ja joulukuusi, joululaulut kaikaavat Suomen radiosta ja yritämme keksiä, kuinka saisimme edes vähän suomalaisia jouluruokia muistuttavia lajeja täkäläisistä aineksista.

Suomalainen - ja ylpeä siitä

Eilen kokoontui puolentoistasataa suomalaista juhlimaan Suomen 98-vuotista itsenäisyyttä Portugalin Vilamouraan. Juhlaa vietettiin Hotelli Hiltonin suojissa ja tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan suurlähettiläs Outi Holopainen puolisoineen. Jälleen kerran myytti omissa nurkissaan pälyilevistä, harvasanaisista suomalaisista murtui. Iloinen puheensorina täytti tilan ja puheenvuoroa haluavat saivat hädintuskin äänensä kuuluville.

Suurlähettiläs Outi Holopainen haastoi puheessaan meidät perustavaa laatua olevien kysymysten pariin. Vakavina kuuntelimme, kuinka hän teroitti yhteen hiileen puhaltamisen tärkeyttä. Hän totesi sen lisäksi, että "valittamisen sijaan pitäisi tarjota ongelmanratkaisua, periksi antamisen sijaan ahkeruutta, välinpitämättömyyden sijaan välittämistä". Suurlähettiläs kyseli, mikä on Suomen henkinen tila tämän päivän haasteiden kohtaamiseen ja esitti huolestumisensa suomalaisen keskusteluilmapiirin nykysävyistä. Hän totesi, että suomalaisessa keskustelukulttuurissa ovat ääripäät saaneet suhteettoman paljon näkyvyyttä. Hän toivoi, että "enemmän kaikupohjaa saisivat järjen ja maltillisuuden äänet, jotka jaksavat selittää asioita, avata niiden monimutkaisuutta, suhteuttaa asioita, esittää faktoja ja tutkimustietoa tunteisiin vetoavan paatoksen sijaan".

Itsenäisyyspäivään kuuluvat ainakin Suomen lippu ja kynttilät. 

Suurlähettiläs sai mietteeni meihin, jotka asumme kaukana kotimaasta. En pohtinut niinkään yksilön vaan ryhmän näkyvyyttä. Olen täällä kokenut erityisen tärkeäksi maanmiesten keskinäisen yhteyden. Nyt, kun Algarve-Suomi -seura on lyhyen ajan sisällä paisunut jäsenmäärältään melkein kaksinkertaiseksi, olemme menettäneet jotain kodikkuudesta, joka epäilemättä on pienemmässä seurassa ollut helppo tavoittaa.

Kasvu ei välttämättä ole pahasta. Sen myötä olemme saaneet joukkovoimaa, jonka ansiosta olemme entistäkin suurempia. Meillä kaikilla on tehtävä, johon myös suurlähettiläs meitä haastoi. Se on maakuvan esillä pitäminen ja sen näyttäminen. Hän muistutti eri puolilla maailmaa - eikä vain Portugalissa - ihailua herättävistä suomalaisen yhteiskunnan peruselementeistä, joita ovat esimerkiksi hyvinvointivaltion malli, yhteiskunnan toimivuus ja turvallisuus, koulutus ja tasa-arvo. Esimerkiksi näitä asioita kannattaa suhteuttaa muiden maiden yhteiskuntanäkymiin silloin, kun Suomen tilanne näyttää synkältä, kehoitti Outi Holopainen.

Itsenäisyyspäivällisen jälkiruoka.

Kahden vuoden kuluttua täyttää itsenäinen Suomi sata vuotta. Juhlavuoden järjestelyjä koordinoi valtioneuvoston kanslia. Vuoden teemaksi on valittu "yhdessä". Onnistuneen juhlavuoden ideointiin haastoi Outi Holopainen myös Suomi-seuran ja kaikki Suomen ystävät. Mietitään yhdessä sopivia tapoja markkeerata 100-vuotiasta Suomea Portugalissa!

Adventtia Algarvessa

Kesäisesti lämmittävän auringon paisteessa on hieman hankalaa orientoitua lähestyvään jouluun. Onneksi ovat pitkät illat ja yöt, jolloin voi fiilistellä kynttilöiden loisteessa. Fiilistely onnistuu kylläkin myös kaupallisten tarkoitusperien avustuksella. Kävimme perjantaina kertaviikkoisella hankintamatkallamme isossa marketissa, Continentessa, joka on meikäläistä K-Supermarketia tai Prismaa vastaava monialainen marketti. Jo tuloaulassa meitä tervehtivät enemmän tai vähemmän huurteiset joulukuuset, niiden juurille kasattujen lahjapakettien röykkiöt ja taisipa siellä kajahdella joulumusiikkikin. Hyllyjen väliin ja käytäville asetetuille lavoille on kasattu erilaista joulutavaraa, pipareita, joulupullia, pähkinöitä ja makeisia. Vaikka en millään sieltä löytänytkään tavallisia, pitkiä "kruunukynttilöitä", aloin väkisinkin visioida tulevaa joulua ja sen viettoa kesämaisemissa.

Continenten kassan lähelle on kasattu kaikkea sellaista tavaraa, jota ihmiset kassajonossa seisoessaan viime hetkellä nappaavat kaikkien ostosten päälle mukaansa. Olen keittokirjafriikki, ja niinpä tartuin "Continente magazine" -lehteen, joka lupasi kanteen kuvatun herkullisen joulukakun lisäksi 65 jouluista reseptiä. Avasin lehden summittaisesti ja hämmästyin sanattomaksi; ensimmäisellä avauksella oli kokoaukeaman kuva kotikaupungistani Rovaniemeltä. Kuvassa oli Kemijoen ylittävä vanha silta taustallaan entinen keskussairaala ja etualalla leirintäalue. Aukeaman oikealla puolella toljotti isokokoisessa kuvassa poro suoraan kameraa kohti. Juttu oli otsikoitu: Rovaniemi, Lapónia Finlandesa. Viagem á terra do pai natal. Continenten lehden toimittaja oli näköjään käynyt Rovaniemellä juttumatkalla.

Napapiirillä odottavat aljoporot jo paitsi jouluisia tehtäviään, myös turisteja, joita joulun alla saapuu Rovaniemelle lentokoneittain mm. Englannista, Ranskasta ja jopa Italiasta. 

Lehdessä oli mukava kolmen aukeaman mittainen artikkeli Rovaniemeltä ja Napapiirillä sijaitsevasta joulumaasta. Iloisena esittelin artikkelia myös kassaneidille.

Portugeesi ei suju vieläkään minulta - valitettavasti, mutta yritin sanakirjan avulla kääntää pari jouluista reseptiä hyödynnettäväksi itsekunkin joulupöytiin. Ja nyt pyydän; suokaa anteeksi puutteet, jotka johtuvat kielitaidottomuudestani. Toivottavasti kuva kertoo loput, ainakin niistä on luullakseni apua reseptien toteuttamisessa.

Punainen hedelmä - suklaakakku.

Leivo kakkupohja:

8 munaa
200 g voita
500 g hienoa sokeria
150 g suklaata (rouhittuna)
400 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/4 dl maitoa

Paista pohja normaalisti voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteisessa uunissa. Leikkaa hieman jäähtynyt kakku kolmeen osaan, jätä pohjakerros vuoan kokoiseksi, leikkaa seuraava osa hieman pienemmäksi kuin pohjakerros ja seuraava vielä pienemmäksi, että saat päällekkäin ladotuista pohjista pyramidin mallisen. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää siihen Creme Fraiche. Lado pohjat päällekkäin, lisää kerma - Creme Fraiche ja hedelmät tai marjat väleihin ja koristele lopuksi kakku kuvan mukaisesti.

Bolo de chocolate e frutos vermelhos. 

Joulusalami eli Salame de Natal

250 g taateleita (kivettömiä)
2 dl kondensoitua maitoa
(40 ml whiskyä)
200 g keksimurskaa (Marie, Rex tms.)
100 g saksanpähkinöitä kevyesti murskattuna
100 g aprikooseja (suikaleiksi leikattuja)
150 g tummaa, 70 %:sta suklaata sulatettuna

Tomusokeria valmiin "pötkylän" päälle ennen tarjoilua.

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään varovasti, keksimurut lisätään viimeisenä. Taikinasta leivotaan pötkylä, joka kääritään voideltuun paperiin tai/ja alumiiniin. Se laitetaan jääkaappiin kovettumaan ja viimeistellään tomusokerilla tarjolle pantaessa.

"Joulupötkylä" on täyteläistä tarjottavaa. Sen kanssa voi tarjota hedelmiä, marjoja tai jäätelöä. 

Joulu tulee siis tännekin, "miss sypressit tuoksuu talvellakin". Vielä siihen on aikaa muutama tovi ja yhdet suuret juhlat kun Portugalissa asuvat suomalaiset kokoontuvat Hotel Hiltoniin, Vilamouraan viettämään Suomen itsenäisyyspäivää. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin palaan vasta noiden juhlien jälkeen. Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta kaikille!

Talvi, joulupukki ja tontut - niistä on aito joulutunnelma tehty. 

Tarinaa talvisäästä

Säästä puhuminen on lähes aina ensimmäinen puheenaihe siellä, missä kaksi ihmistä kohtaa. Se on neutraali aihe, johon on vaikea ympätä uskonnollisia tai poliittisia väritteitä. Säät ovat mitä ovat, niihin ei ihminen voi vaikuttaa, vaikka muutamat alkukantaiset heimot niin uskovatkin.

Algarvesta puhuttaessa mainitaan melkein poikkeuksetta seudulle lisäarvoa antavana miellyttävä ilmasto, joka ei talvellakaan ole liian kylmä tai kostea. Kosteus, vaikka se saattaakin nousta toisinaan lähelle sataa prosenttia, ei yleensä ole pitkäaikainen haitta. Me, jotka olimme täällä lokakuun loppupuolelle osuneiden sateiden aikana, muistamme kyllä koskena ryöppyävien vesimassojen syöksymisen kaduilla ja tunkeutumisen sisään asuntojen ja kauppaliikkeiden ovista ja ikkunoista. Sateen jälkeen saivat eräillä paikkakunnilla siivousarmeijat tehdä työtä pitkään, ennen kun oltiin lähelläkään normaalitilaa. Tulvat kuivahtivat pian kun aurinko alkoi taas porottaa ja lämpötilat nousivat jopa muutamia asteita yli kahdenkymmenen. Tämänkään vitsauksen jälkeen portugalilaiset eivät jääneet "tuleen makaamaan" vaan elämä jatkui kuin ei olisi ollut murhetta minkäänlaista.

Iltahämyä Lissabonissa keväällä 2015.

Kuluvana viikonloppuna olemme saaneet talvisia viestejä pohjoisesta. Uutiset ovat kertoneet, että lumi on katkonut sähkölinjoja Suomessa ja haitannut ihmisten elämää etenkin keskisessä osassa maata. Etelä-Ruotsista tuli kuvia, joissa lunta näytti olevan useita kymmeniä senttejä, ja Tanskastakin saimme lumisia maisemakuvia.

Kissa patsastelee roomalaisilla raunioilla Portossa. 

Parina viime päivänä täälläkin on puhaltanut viileä tuuli pohjoisesta. Sen saimme tuntea eilen kun kävelimme Praia de Rochalle ystäviemme luo. Läpi yön puhaltanut tuuli viilentää sisätiloja tehokkaasti. Olemme onnellisia lämpöpumpusta, joka lämmittää ja kuivattaa nopeasti huonetilat.

Portugali on pitkä maa, jonka etelä- ja pohjoispuoliskoissa voi olla hyvin erilainen säätila. Pohjoisessa sataa useammin ja enemmän kuin Algarvessa, talvella siellä on usein luntakin, ainakin korkeammilla seuduilla. Talvella, marras-joulukuussa päivän keskilämpötila on Algarvessa 18 astetta kun se Pohjoisessa on 16. Pohjoisosissa yölämpötilat laskevat pakkasen puolelle ja Algarvessakin saattavat pudota nollan vaiheille. Lyhyt kokemukseni on, että viileät ilmat eivät kerralla jatku pitkään. Tosin muistan viime talven, jolloin olin usein kylmissäni, mutta se olikin kylmin talvi sitten vuoden 1952 ja siten poikkeuksellinen.

Aurinko laskee Praia de Rochalla. 

Viime viikkoina olen joutunut usein pitkien katseiden kohteeksi päivisin vielä käyttämieni sandaaleiden vuoksi. Kukaan portugalilainen ei esiinny enää tähän aikaan sandaaleissa eikä bermudoissa. Koska asunnot, kahvilat, ravintolat ja kauppaliikkeet ovat melko viileitä talvella, he pukeutuvat lämpimästi. Sisällä käytetään samoja vaatteita kuin ulkonakin. Neuleet ovat valttia, lämpimät takit on kaivettu esiin ja karvasomisteiset saapikkaat ovat yleinen näky katukuvassa. Saapikkaat tuntuvat meistä liioittelulta, mutta ovat suurta viisautta, sillä kivilattiat ovat kylmät - kesälläkin.

Yleinen ohje Portugaliin tulijalle voisi olla, että pukeudu kuten paikalliset, niin et palele etkä erotu joukosta. En tiennyt vielä Suomessa hankintaa tehdessäni miten loistava hankinta oli kevytuntuvatakki. Se on toiminut Portugalin talvessa - ja on sitä paitsi pieni ja kevyt kuljettaa.