Lentohiekkaa

Toissaviikolla koin elämäni ensimmäisen hiekkamyrskyn. Se tuli Saharasta ja aiheutti aavemaisia tuntemuksia aavan meren tällä puolen ennen kuin tajusimmekaan, mistä oli kysymys. Hiekka kinostui tuulessa laskoksille kuin pyrylumi. Aivan kuten auringonpimennyksessä, aurinko oli lentävän hiekan peitossa lähes koko päivän, autot ja kaikki avonaiset paikat peittyivät punaiseen hiekkakerrokseen.

Ensin luulimme, että kumppanini nenän tukkoisuus johtui siitepölyistä, joita tähän aikaan on ilmassa runsas valikoima kukkivien puiden vuoksi. Luulimme myös, että pihallamme Eucalyptys-puiden alla seisovaa autoa peittävä kerros oli siitepölyä, kunnes kiinnitimme huomiomme muihin autoihin liikenteessä. Kaikkien väritys oli enemmän tai vähemmän hiekalla himmennetty. Kumppanini yritti seuraavana päivänä viedä autoa pesuun, mutta kaikilla pesupaikoilla oli pitkät jonot odottamassa vuoroaan. Pesuun pääsy oli mahdotonta. Palautimme siis vuokra-auton vuokraamoon hiekkoineen - päivineen.

Matkalla Alvor-joen suistoon.

Hiekkamyrskyn jälkeinen aamu oli ihme. Maisema oli pessyt kasvonsa ja taivas loisti sinisenä. Lämmintäkin oli lähelle 20 astetta. Olimme sopineet muutaman ystäväpariskunnan kanssa samoilulle lähdöstä. Suuntasimme Alvorin ja Lagosin välillä olevan Ria de Alvorin suistoalueelle tehdylle polulle, jonka alkupää on Mexihoeiran rautatieasemalla. Kaunis, joskin hieman rappeutunut asemarakennus uinui kylän laidalla keskellä maaseutuasumuksia, koirien haukkua ja lampaiden päkätystä. Aseman seinustan penkillä istui yksinäinen matkustaja odottamassa junaa. 

Me käänsimme lenkkikenkiemme kärjet kohti merkittyä reittiä. Retkueessamme on monenlaista osaajaa, yksi tuntee kasvit, toinen linnut ja yksi villiyrtit. Heidän osaamisestaan pääsemme me kaikki osallisiksi. Opettelimme tunnistamaan villifenkolin ja jalkaparsan, jota saimme myös maistaa. Maku on muuten paljon aromikkaampi kuin viljellyn tankoparsan. Olemme nähnyt villiparsaa myytävän torilla. Koska sen kerääminen vaatii löytäjältään taitoa ja viitseliäisyyttä, hinta on korkea.

Yrttituntemuksemme kartuttamisen lisäksi tiirailimme suistoalueella ruokaansa kalastelevia lintuja. Flamengoja oli kymmeniä ja useita pitempi- ja lyhyempijalkaisia vesilintuja. Omalla reviirillään kahlasivat simpukankerääjät ja kääntelivät kuokillaan liejua tutuilla saalispaikoillaan.

Unikot, nuo kevään väriläiskät, kukkivat.

Viime viikolla kävelimme samalla retkikoosteella Praia dé Galé;ssa meren tuntumaan rakennettuja puusiltoja pitkin, ja pätkän rantahiekkaakin, lähelle lintujen suosimaa kosteikkoa. On kuitenkin varmaa, että muuttolinnut ovat jo suunnistaneet kohti pohjoista, joten sellaista lajimäärää, mikä parhaimpana aikana suistoissa asustelee, emme nähneet. Molemmilla kerroilla kävelyn pituudeksi tuli viidestä kahdeksaan kilometriä. Meille tärkeämpää kuin matka oli kuitenkin liike ja auringossa ja luonnossa oleminen.

Alvorin dyynialueella on kilometrien pituudelta helppokulkuisia kävelysiltoja.

Algarven retkeilyreiteistä on julkaistu kirja, jonka saksankielinen nimi on Wanderfürer Algarve. Kirjassa on merkittyjä reittejä erilaisiin tarpeisiin, on helpompia ja vaativampia, lyhyempiä ja pitempiä retkipolkuja. Kirjaa, joka maksaa seitsemän euroa, on julkaistu myös englanninkielisenä, mutta juuri nyt oli englanninkielinen painos loppunut. Kirjaa saa ostaa turistipisteistä.

Yksi helmikuun viimeisen täyden viikon elämyksistä oli purjehdus Atlantilla. Päivä oli aurinkoinen ja melkein tyyni, kun suuntasimme keulan kohti avomerta. Merellä tuuli kuitenkin yltyi niin kovaksi, että meikäläinen maakrapu meni totiseksi. Onneksi ruorissa oli kokenut merenkävijä, jonka ymmärrettyäni minäkin pystyin rentoutumaan. Luottavaisena keskityin nauttimaan meren keinunnasta ja välkkeestä.

Meren viljaa jäähileessä kalahallin altaassa. 

Meri on kaunis, mutta minulle suuri tuntematon. Vastaavan nöyryyden tunteen kuin merellä olen saavuttanut Lapissa, jossa olen joskus seisonut edessäni mittaamaton, silmänkantamattomiin ulottuva kivirakka tai umpihanki vailla minkäänlaista elämän merkkiä. Vasta siinä ihminen asettuu oikeaan mittakaavaan suhteessa maailmankaikkeuteen.

Kukkia maalla ja merestä

Sain lauantaiaamuna parvekkeen luukkuja avatessani tuoksuherätyksen, jota en ollut muistanut aikoihin. Ehkäpä olen unohtanut sen aktiivisesti, sillä tuoksu ei ole niitä kaikkein miellyttävimpiä. Itse asiassa se muistuttaa minua lapsuuden ns. liukumiinamaastoista. Minusta haju on sama kuin lehmänlannan, ja täällä se tulee kukkivista oliivipuista. Sitä nyt vain on kärsiminen niin kauan kuin hajun peittää huomattavasti miellyttävämpi appelsiininkukkien tuoksu. Onneksi se aika ei ole enään kaukana. Appelsiininkukat ovat valkoisina kauniinpiakin kuin oliivin, jotka uppoavat lähes lehvistöön samanvärisinä ja perin vaatimattomina. 

Appelsiinit kutsuvat mehevinä nauttimaan pallollisen c-vitamiinia. 

Vierailukausi Suomesta Algarveen luoksemme on tämän kauden osalta avattu. Meillä on ollut lähes katkeamatta kaksi viikkoa kaksi eri pariskuntaa vieraita, joille olemme iloksemme saaneet esitellä talvikotimme kukkiin puhkeavaa ympäristöä. Monchiquen retkellämme koimme iloisen yllätyksen, kun Mimosat ja Akaasiat kukkivat rinteillä jo yhtenä auringonkeltaisena ryöppynä. Myös kanervat ovat kukassa ja joissakin paikoissa jo Estevat, nuo Portugalin kansalliskukat, ovat aloittaneet kukinnan. Katujen varsilla ja pihoissa kukkivat Päivänkierrot ja Hottentottiviikunatkin availevat jo kukkiaan. Eilen muuten rantakävelyllämme näimme ison joukkion, jotka keräsivät hiekkadyyneiltä Hottentottiviikunan varsia. He olivat keränneet niitä isot keot kävelytien varteen. Emme saaneet vastausta siihen, miksi he niin tekivät.

Helmiäiskukkia meren antimista.

Olen täällä Portugalissa siirtynyt keräilykulttuuriin, mitä rantakävelyjen oheistoimintaan tulee. Laskuveden aikana rantahiekalta löytyvät helmiäiset ovat saaneet minussa todellisen keräilykuumeen aikaiseksi. En pysty koskaan tekemään kävelyretkeä rannalle ilman, etten palaisi rannalta pussillinen helmiäisiä mukanani. Olen kehitellyt tekniikoita korujen ja kukkien tekemiseksi niistä ja olen jo aivan vähällä oppia rakentamaan niistä jotain. Jotkut ystävistäni ovat jo saaneet helmiäiskukkiani lahjaksi tai tuliaisiksi. Helmiäisten monet hennot värisävyt ja muotojen herkkyys ovat suorastaan lumonneet minut.

Luzin rantabulevardia keskipäivän auringossa.

Yhtenä aurinkoisena päivänä teimme retken pieniin, idyllisiin merenrantakaupunkeihin lännessä. Luz, Burgau ja Salema ovat pieniä, viehättäviä kohteita, joista löytyy lähes kaikkea, mitä satunnainen matkailija voi tarvita. Kaikissa paikoissa on pieni, mutta hienohiekkainen ranta, josta nousevat kalliot tarjoavat samoilua harrastaville henkeäsalpaavia näkymiä Atlantille ja ympärillä sijaitseviin kyliin. Jos olisin työstä uupunut ja kaipaisin lepoa, menisin johonkin noista paikoista, ottaisin huoneen, josta näkisin ja kuulisin meren kuiskeen ja näkisin auringonlaskun ja kuunsillat. Maisema asettaa ihmisen nopeasti oikeaan suhteeseen ympäröivässä maailmassa. 

Lagosilaisen rantakadun varrella seisovan talon päätymaalaus. 

Portugalilainen viitoituskulttuuri aiheuttaa lähes aina päänsärkyä tiettyjä paikkoja etsivälle. Niin meillekin. Muutaman kerran ajoimme retkillämme harhaan, mutta onneksi mihinkään ei ole ollut kiire, ja toisaalta harhaan kulkeva löytää aina paikkoja, joihin ei muuten olisi eksynyt. Portugalissa ei voi luottaa opasteisiin tai katukyltteihin, sillä usein niitä ei yksinkertaisesti ole, tai sitten niissä kerrotaan perille löytämisen kannalta epäolennaisista asioista. Täällä, löytöretkeilijöiden maassa, etsiminen siis yhä ja edelleen vain jatkuu. Enpä haluaisi joutua täällä etsimään kiireessä katuosoitetta, sillä sellaisen löytymisessä on todella huono ennuste. Ainakin minulle, joka en oikein koskaan ole ollut siinäkään asiassa hyvä.

Aurinkokylpyjä valkoihoisille

Tammikuu on vierähtänyt lähes loppuun mukavampia säitä odotellessa. Aurinkoa on kyllä riittänyt, mutta tuulet ovat jälleen olleet ”kylmällä perällä” ja yölämpötilat jopa nollan tuntumassa. Säätiedotuksista ja uutisista olemme kuulleet Euroopan ylle jumittuneen korkeapaineen aiheuttaneen monessa, lämpimäksi mielletyssä maassa kylmiä säitä. Kreikassa on tullut lunta, ja Italiassa koettiin jo neljäs maanjäristys vain puolen vuoden sisällä. Maanjäristys aiheutti lumivyöryn, joka siirsi kokonaisen hotellin pois paikoiltaan ja jätti hotellissa sillä hetkellä olleet asiakkaat raunioihin. Pelastustoimia tehdään yhä, sillä olosuhteet ovat vuoristoisessa maastossa tiukkaan pakkautuneen lumen vuoksi vaikeat. Tavirassakin, Portugalin eteläosassa, ihmiset yllätti näillä rannoilla harvinainen lumisade.

Mantelipuut kukkivat viileydestä huolimatta. 

Ystävät Suomessa ovat kertoneet poikkeuksellisen korkeista lämpöasteista ja verranneet niitä - usein virheellisesti Lissabonin lukemiin, jotka eivät vastaa lähellekään Algarven säätietoja. Onhan lähes kymmenen asteen lämpötila Suomessa kieltämättä jotain erikoista tammikuussa. Olen ystävilleni sanonut, että toki me tänne Portugaliin talvipakolaisiksi lähteneet tiesimme, että täälläkin talvi on talvi, mutta se minkä voimme talviseutumme hyväksi kirkkaasti lukea, on valo. Sitä meillä ainakin on yllin – kyllin, toisin kuin pohjolan perillä.

Illan hämyä Alvorin rannassa.

Alvorin hiekkaranta on viime päiväkävelyillämme ollut lähes tyhjä. Kapulasillalla saattaa silti törmätä britteihin, jotka kiertävät rantasiltoja shortseissaan ja lyhythihaisissa puseroissaan. Yhtenä, tosi kylmänä päivänä tapasin keskustassa postissa käydessäni englantilaisen pariskunnan. Mies oli kuin safarille menossa ja naisella oli paljaissa jaloissaan sandaalit. Hänen varpaansa sinersivät kylmästä. Täytyy sanoa, että kyllä on karaistunutta kansaa nuo engelsmannit!

Portugalilainen herrasmies pukeutuu vuodenajan mukaan. 

Viime sunnuntaina pääsin ystävien mukana Festas das Chouricas -tapahtumaan Querencaan. Juhlan pitopaikka sijaitsi korkealla eteläisen vuoriston rinteellä, josta on huikean kauniit näköalat. Rinteillä kasvavat eucalyptyspuut ja mimosat taipuvat tien ylle katokseksi, ja siellä täällä näimme mantelipuita täydessä kukassa.

Makkarat käristyvät hiiligrillin ritilällä.

Portugalilaiseen tapaan makkarafestarit oli järjestetty kirkon välittömään läheisyyteen. Täällä festareihin liittyy lähes aina messu ja usein myös kulkue, jossa kannetaan Fatiman patsasta kukin koristellulla alustalla pappien, kuoripoikien ja seurakuntalaisten seuratessa kulkueena. Kirkonmäelle oli pystytetty erinäinen määrä kuumana savuavia hiiligrillejä, joiden ritilöillä kärisi eri tavoin maustettuja makkaroita. Makkaroiden kanssa tarjottiin maalaisleipää. Toki paikalle oli tullut myös muita elintarvikkeiden valmistajia, ja jonkin verran korujen, hattujen ja viittojen tekijöitä myymään tuotteitaan. Näytti siltä, että paikalla oli koko kylän väki ja myös meitä vieraspaikkakuntalaisia, muun muassa suomalaisia. Kauppa kävi ja tunnelmaa riitti. Oli hienoa olla mukana.

Lupaus uudesta keväästä ja kesästä on saatu, ja sen myötä tiedetään elämän rantahietikoilla ja -kuppiloissa jälleen vilkastuvan. Nyt odotellaan Mimosapuiden kukkimista. Silmut, joita tarkkailen päivittäisillä kävelyretkillä, paisuvat paisumistaan. Olisi hienoa päästä esittelemään Minosapuiden keltaisten kukkien meri vieraille, joita odotamme jo innolla.  

Vuosi vanha vaipui hautaan...

Hyvää uuden vuoden jatkoa kaikille lukijoille! Toivottavasti tästä Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuodesta tulee meille kaikille antoisa! Viime vuosi oli etenkin maailman tilanteen vuoksi monella tapaa raskas ja aiheutti globaalistikin paljon tuskaa ja pettymyksiä. Ihmiskunta ei näy viisastuvan. Kansojen välisissä suhteissa vaikuttavat voimakkaasti niin uskonto kuin politiikkakin ja vanhat valta- ja omistussuhteet eivät muutu miksikään. Niistä pidetään kiinni vaikka henki menisi.

Naisten kirkon kellot Sagresissa. Naiset kokoontuivat kirkkoon rukoilemaan kun miehet lähtivät myrskyävälle merelle.

Tappioitta emme mekään selvinneet viime vuodesta. Niitä tuli niin ystävä- kuin perhepiirissäkin. Täytyy vain toivoa, että meille annetaan taitoa käsitellä niitä kaikella sillä viisaudella, jota vaikeiden asioiden käsittelemisessä ja ymmrtämisessä tarvitaan. Suru lievenee vähitellen ja jäljelle jäävät muistot, jotka ovat kertyneet elämässä lopullisesti lähteneiden kanssa. Onneksi vuoden varrelle mahtui myös monia muistorikkaita juhlia, häitä, syntymäpäiviä ja lämpimiä yhdessäolon hetkiä rakkaiden ystävien kanssa. Ne antavat tarvittavaa voimaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Hehkusoihtuliljat alkavat kukkia.

Kun lokakuun lopulla tulimme tänne, ottivat säiden haltijat meidät lempeästi vastaan. Ehdimme nauttia jopa muutamista helteisistä päivistä. Luonto oli kärsinyt pitkään kuivuudesta, joten marraskuiset sateet tulivat todella janoisen luonnon tarpeeseen. Eilen näimme jo ensimmäiset kukat mantelipuissa ja Nuokkukäenkaali kukkii keltaisena kaikkialla siellä, missä rikkaruohot ovat vallanneet tilansa. Lähes joka päivä bongaamme uusia merkkejä heräävästä elämästä luonnossa. Sieltä se kevät tulee!

Kevään iloja Bussacon palatsihotellin seinällä (Luso) sisäänkäyntipylväikön isokokoisessa keramiikkataulussa. 

Talvi on talvi täällä Portugalissakin. Silloin enimmäkseen tuulee idästä tai pohjoisesta ja yöt ovat hyvin viileitä, alle 10 plus-asteen. Rochan rantabulevardi on lähes tyhjä. Voi olla, että pitkällä kadulla ei näy ketään muita kuin kojujensa ulkopuolella asiakkaita odottavia kauppiaita. Jopa kotimaansa olosuhteissa karaistuneet englantilaiset shortseissaan ja hiattomissa puseroissaan ovat vetäytyneet huoneisiinsa. Vuodenvaihteen lyhyt juhlasesonki, jolloin etenkin pohjois-espanjalaiset tungeksivat Rochalla, on äkkiä ohi. Sitten vietetään tammikuuta hiljaiselossa kunnes helmikuussa liikenne alkaa pikkuhiljaa lisääntyä maaliskuuhun. Silloin eletään jo melkein kevättä.

"Lukeminen kannattaa aina."

Mekin pysyttelemme päivittäisiä kävelyretkiämme lukuunottamatta sisätiloissa ja uppoudumme kirjoihimme. Onneksi ovat ystävät, jotka käyvät meitä tervehtimässä Suomesta toivetuliaisinaan kirjat! Ja onneksi on Algarven Suomi-seuran kirjasto! Kirjaston jatkuvasti kasvavasta valikoimasta löytyy aina jotain, jota ei ole vielä tullut luetuksi. Jonkun ystävämme suositus siirtyä tablettiin ladattuihin kirjoihin ei ole ainakaan vielä innostanut. Kirja, joka on painettu paperille, tuntuu mukavalta kädessä, se on kuin uskollinen ystävä, jonka läsnäoloon voi aina luottaa. Voin sydämestäni yhtyä Jörn Donnerin lausumaan: "Lukeminen kannattaa aina!"

Ja sateet tulivat...

Sateen pitkään odotettu eliksiiri on viime päivinä oikein kunnolla langennut luontoa virkistämään. Kun sateet täällä tulevat, ne valuvat lähes aina kuin ämpäristä kaataen. Vasta täällä olen alkanut ymmärtää uutiskuvia ulkomailta, koskena ryöppyäviä sadevesiä, joiden mukana seilaa tavaraa jos jonkinlaista. Eräs asiantuntija totesi, että nykyiset suurtulvaongelmat johtuvat siitä, että niin suuri osa maanpinnasta on katettu vettä läpäisemättömillä aineilla. Kun vesi ei pääse imetymään maahan, se etsii eittämättä uomansa.

Ihmepensas kukkii. 

Tuulistakin on ollut. Ystävämme, jotka olivat pahimman sään aikaan matkoilla, löysivät kerrostalon kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevan asuntonsa terassilta vain murskautuneita muovituolia. Grilli oli lentänyt tiehensä. Sen jäännökset löytyivät myöhemmin talon uima-altaalta katutasosta. "Lentoturmassa" oli myös kaksi uima-allasalueen aidan pleksiä rikkoutunut. Oli onni, ettei kukaan ollut jäänyt lentävän grillin alle.

Suomen itsenäisyys on todella uusi asia. Sen tajuaa viimeistään, kun sitä vertaa esimerkiksi Portugalin itsenäistymiseen vuonna 1640. Vietimme Suomen 99.:ttä itsenäisyyspäivää ja Algarven Suomi -seuran 25-vuotista olemassaoloa parisataapäisellä joukolla Vila Mourassa, Hotelli Hiltonissa. Varmaan muidenkin, kuin minun silmäkulma kostui, kun kvartetti soitti mm. Sibeliuksen musiikkia sisältäneen ohjelmansa päätteeksi Finlandian, joka johdattaa väistämättä kuulijan ajatukset Suomen historiaan ja sen moniin vaiheisiin ensin Ruotsin ja myöhemmin Venäjän alaisuudessa.

Suomen lippu laitetaan kotiamme juhlistamaan aina, kun vähänkin aihetta.

Kuuntelin Suomen radiosta, kuinka itsenäisyyspäivään valmistauduttiin kotimaassa. Toimittajat kyselivät, miten suomalaiset aikoivat juhlaa viettää. Tavallisin tapa oli rauhallinen kotona oleilu ja kynttilöiden polttaminen sekä myöhemmin presidentin juhlavastaanoton seuraaminen tv:stä. Monille Tuntemattoman sotilaan seuraaminen tv:stä keskipäivällä oli niin ikään välttämätön rituaali tunnelmaan pääsemiseksi. Suomalainen tapa kummastutti useimpia haastateltuja ulkomaalaisia, joskin jotkut tuumasivat, että se sopii suomalaisille. Minua kummastuttaa, miksi sellaista pitää muun maalaisilta kysyä.

Auringon lasku Alvorissa.

Portugalilaiset ovat ylpeitä maasta ja kansastaan. He eivät kysele, mitä toisista maista ja toisista kulttuureista tulevat heistä ajattelevat. Heidät kasvatetaan itsetietoisiksi jo pienestä pitäen, täällä myös lasta arvostetaan yksilönä. Minusta on melkein liikuttavaa, kuinka suuresti portugalilaiset kunnioittavat muun muassa fado-perinnettä. Voice Portugal -kilpailuun otti osaa monta fadistaa. Tästä tulee mieleen muisto kotonamme järjestetystä illallisesta, johon olimme kutsuneet väkeä niin paljon, että meitä istui kaiken kaikkiaan kymmenen aterioimassa pöydän ääressä. Yllättäen kahviin päästyämme erään pariskunnan azorilainen mies nousi seisomaan ja esitti acapellana fadon.

Esitys sai minut kiitolliseksi ja hartaaksi. En voi mitään vastakkainasettelulle, johon jouduin kun vertasin vastaavaa Suomen oloihin. Kansanlaulun esittäminen acapellana yksityispäivällisillä käy tietysti, mutta en voi kuvitellakaan, että joku osallistuisi Voice Finlandia -ohjelmaan kansanmusiikkia esittäen! Sellainen olisi aivan tavatonta. Koko idea on pois suljettu ja se tuomitaan ehdottomasti formaattiin sopimattomana. Toisaalta - ei suomalainen kansanmusiikki herätäkään sellaisia tunteita, joita fado herättää. Fadoon on sisällytetty portugalilaisten tunteiden syvimmät tunnot.

Keski-Portugalia ja lentämisen vaikeus

Talvikautemme avausjakso Portugalissa on ollut jokseenkin vilkas. Riemulliset ystävien tapaamiset ja päivitykset kuuluivat alkuviikkoina lähes päivittäin ohjelmaamme. Ensimmäinen vierailu Suomesta on jo ollut ilonamme ja marraskuun alussa pääsimme vierainemme mielenkiintoiselle matkalle Coimbraan, Viseuun ja Anadiaan. Erinomaisena oppaanamme matkalla oli jälleen kerran Heli Ervi, jota on kiittäminen monipuolisesta opastuksesta Keski-Portugalilaiseen kulttuuriin ja maisemaan. Seuran ja Helin järjestämät matkat ovat olleet joka kerta kerrassaan eläymyksellisiä. Ilman noita matkoja olisimme huomattavasti tietämättömämpiä talvimaastamme.

Coimbran kaupunki on Mondego-joen varrella nouseville kukkuloille sijoittuva kaupunki, jonka syntyyn ovat vaikuttaneet niin roomalaiset kuin arabitkin. Se oli vuoteen 1260 asti Portugalin pääkaupunki, kunnes joutui luovuttamaan asemansa Lissabonille. Vuonna 1290 perusti Kuningas Dinis kaupunkiin yliopiston, joka on maailman kolmanneksi vanhin ja yhä toimiva. Yliopistoa siirreltiin vuoteen 1537 Lissabonin ja Coimbran välillä, mutta lopulta se sai jäädä Coimbraan. Lähes kateellisina katselimme yliopistossa opiskelevia nuoria, jotka "uniformuissaan" liikkuivat yliopiston historiaa täynnä olevalla pihalla, rakennuksissa ja käytävillä. Ainakin minua, poltetun maan lasta, Coimbran valtava historiaperintö melkein pyörryttää.

Coimbran yliopiston kampusta oli juhlallista mittailla.

Portugalissa on opiskelijoilla samanlaiset puvut. Yliopistojen opiskelijat pukeutuvat mustiin - pojat siisteihin pukuihin ja tytöt kävelypukuihin, mustiin sukkiin ja kenkiin ja mustiin, pitkiin viittoihin. Aineopiskelijat eroavat toisistaan pukuihin yhdistettyjen, eriväristen nauhojen perusteella. Portugalissa on usein, etenkin yksityiskoulujen ja joskus myös lastentarhojen lapsilla, yhtenäiset puvut, joiden mallit ovat koulun tai -tarhan päätettävissä,

Yliopiston tytöt myivät lyijykyniä kadulla. 

Jos minun pitäisi nimetä matkalla suurimmin vaikuttanut asia, se on ilman muuta Coimbran yliopisto ja etenkin sen kirjasto. Kirjaston katosta lattiaan ulottuvissa hyllyissä on noin 300 000 nidettä. Vanhin kirjastossa oleva kirja on raamattu 1100-luvulta. Tunnelma, jota pääsimme kirjahyllyjen peittämien seinien sisällä aistimaan, oli syvän harras. Koko käynnin ajan meitä vahti silmä kovana iäkäs nainen, jonka vastuulle kirjaston koskemattomuus oli ilmeisesti sälytetty.

Tämän kummempaa matkaselostetta en aio kirjoittaa, vaikka kerrottavaa olisi paljon. Suosittelen kaikille matkoja eri puolille Portugalia mitä lämpimimmin. Itse olen ollut yllättynyt alueiden suurista eroista. Ne eroavat jo pelkästään maastollisesti, mutta myös kulttuuriensa puolesta hämmästyttävän paljon. Menkää ja tutustukaa! Täällä Portugalissa matkustaminen on ainakin meille eläkeläisille hyvin edullista.

"Pyhän metsän" rajoilla sijaitseva Bussacon palatsihotelli on loistelias. Ihailimme sitä ainoastaan ulkopuolelta juuri kun hämärä oli laskeutumassa.  

Mitä matkoihin tulee, en voi kuin ihmetellä, miksi lennot Portugaliin tai Portugalista ovat niin hankalia. Jatkuvasti kuulemme, kuinka matkailijoita pompotellaan pitkillä odotuksilla, liityntälennoilla ja kuinka - lähes mahdotonta - on löytää suoria lentoja Lissaboniin tai Faroon. Kun TAP:in omistussuhteet alkoivat "hannata" muutama vuosi sitten, asiat muuttuivat entistäkin hankalammaksi. Nyt tähän "kiusantekoon" on liittynyt ainakin Lufthansa, jonka henkilökunta lakkoilee tämän tästä, lentoja perutaan ja siirrellään lähes mielivaltaisesti. Meidänkin paluulentoamme toukokuussa ehdittiin jo kertaalleen muuttaa ennenkuin edes lähdimme Suomesta. Eräs ystäväpariskunta kertoi, että heidän tammikuun lentoaan on siirretty jo kolme kertaa.

Asia, joka minua hämmästyttää jatkuvasti, on Portugalin julkisten palveluiden toiminta. Täällä asioilla on taipumus venähtää. Kukaan ei oikein osaa selittää, mistä venähtäminen johtuu. Ystävämme, jotka ostivat asunnon valmisteilla olevasta talosta lupauksella, että he pääsevät asumaan heinäkuun lopussa, ovat kerta toisensa perään pettyneet luovutuksen siirryttyä epämääräiseen tulevaisuuteen. Viranomaiset selittävät viivästymisen syitä milloin minkäkin tarkastuksen puuttumisella. Nyt jännitämme heidän kanssaan, pääsevätkö he edes jouluksi omaan kotiin.

Kreivin aikaan

Kun lokakuun 25. päivän aamutunteina taksi lennätti meitä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, tipahteli yötaivaalta muutama räntähitunen. Olimme jo edellispäivän säätiedotuksia kuunneltuamme ennakoineet tulevaa tilannetta ja peitelleet kesärenkaisen automme talvilepoon ystävän pihalle. Nähtyämme lähtöaamuna taksin ikkunasta räntähiutaleet, onnittelimme itseämme. Auton peitteleminen hyisessä yösateessa ja pienessä kiireessä olisi ollut kurjaa. Myöhemmin saimme vahvistuksena kotimaahan jääneiltä kuvia jo talvisista maisemista. Olimme totisesti suoriutuneet matkaan ns. kreivin aikaan.

Matkanteko ei aina käy niin kevyesti, kuin etukäteen olettaisi. Meitäkin koeteltiin välilaskulla Münchenissä, jossa jo täyteen pakattu kone jouduttiin purkamaan koneessa viime hetkillä ilmenneen kaapelivian vuoksi. Tuntien odotus tuntui painostavalta silloin, mutta koetut vaikeudet unohtuivat viimeistään, kun laskeuduimme bussista Portimaon bussiasemalla. Lämmin ja kostea ilta, vastassa olevat ystävät, meren tuoksu ja kaskaiden äänet kaappasivat meidät välittömästi syleilyynsä.

Monet suomalaiset ystävämme sattuivat olemaan retkillään, mutta saimme sentään extempore -kutsullamme jo kolmantena päivänä koolle parikymmentä henkeä Alvorin rantahiekalle. Tuuli ja sen myötä mainingit olivat melkoiset ja lentohiekka pisteli iholla, mutta aurinko lämmitti. Pelasimme petanqueta nais- ja miesjoukkueissa, maistelimme eväitä ja päivitimme kuulumisia. Silloin viimeistään tunsimme tulleemme kotiin.

Meren tyrskyjä Alvorin aallonmurtajalla.

Yksi talven ajankäyttöä koskevista suunnitelmistani on vakaa aikomus opetella Irma Ajanta-Kaukosen tekemän kirjan,"Punaoranssikukkainen puu ja muita mielenkiintoisia kasveja" -avulla tunnistamaan täkäläisiä puita, pensaita ja kukkia. Toin kirjan mukanani Suomesta, jossa usein kesän kuluessa selailin ja luin sitä. Teos antaa tiivistettyä tietoa trooppisen ja subtrooppisen alueen kasveista hyvälaatuisten ja havainnollisien kuvien ja lyhyiden esittelytekstien välityksellä. Juuri tuollaista tietoa olen kasveista kiinnostuneena kaivannut.

Passionhedelmässä on runsaasti vitamiineja ja flavonoideja. 

Toinen suunnitelma on opetella tuntemaan monia outoja, kauppojen ja torien tiskeillä myytävänä olevia hedelmiä ja niiden käyttötapoja. Täällä hedelmätiskeistä löytyy hedelmiä ja marjoja, joita en ole koskaan aikaisemmin nähnyt, saatikka maistanut. Muistelin muutama päivä sitten kumppanini kanssa kuinka Avokado tuli Suomeen. Sain sitä ensimmäisen kerran 70-luvun alussa maailmaa laajasti kolunneen serkkuni luona. Pidin sitä melko eksoottisena tuttavuutena, mutta ihastuin makuun heti. Nyttemmin se kuuluu eri muodoissa usein pöytäämme.

Ilahduin suunnattomasti, kun tapasin ensimmäisen kerran täältä Avokadopuita. Niiden lisäksi minulle iloa tuottavat kaikki hedelmäpuut. Olen viettänyt monia, onnellisia hetkiä kävelyretkillä ns. Sitruslaaksossa, jossa appelsiini-, sitruuna- ja mandariinipuut kantavat oksien täydeltä hedelmää ja puiden tuoksu melkein huumaa kukinta-aikana.

Sitruslaaksossa kasvaa appelsiineja, sitruunoita ja greippejä (kuvassa greippejä).

Tällä hetkellä suren naapurikiinteistössä olevan appelsiinipuun sadon kohtaloa. Isot, mehukkaat hedelmät putoavat ja mätänevät tyhjälle patiolle, sillä asunnon omistajat eivät ole paikalla eikä minulla, onnettomalla ei ole mitään keinoa päästä niihin käsiksi.