Aurinkokylpyjä valkoihoisille

Tammikuu on vierähtänyt lähes loppuun mukavampia säitä odotellessa. Aurinkoa on kyllä riittänyt, mutta tuulet ovat jälleen olleet ”kylmällä perällä” ja yölämpötilat jopa nollan tuntumassa. Säätiedotuksista ja uutisista olemme kuulleet Euroopan ylle jumittuneen korkeapaineen aiheuttaneen monessa, lämpimäksi mielletyssä maassa kylmiä säitä. Kreikassa on tullut lunta, ja Italiassa koettiin jo neljäs maanjäristys vain puolen vuoden sisällä. Maanjäristys aiheutti lumivyöryn, joka siirsi kokonaisen hotellin pois paikoiltaan ja jätti hotellissa sillä hetkellä olleet asiakkaat raunioihin. Pelastustoimia tehdään yhä, sillä olosuhteet ovat vuoristoisessa maastossa tiukkaan pakkautuneen lumen vuoksi vaikeat. Tavirassakin, Portugalin eteläosassa, ihmiset yllätti näillä rannoilla harvinainen lumisade.

Mantelipuut kukkivat viileydestä huolimatta. 

Ystävät Suomessa ovat kertoneet poikkeuksellisen korkeista lämpöasteista ja verranneet niitä - usein virheellisesti Lissabonin lukemiin, jotka eivät vastaa lähellekään Algarven säätietoja. Onhan lähes kymmenen asteen lämpötila Suomessa kieltämättä jotain erikoista tammikuussa. Olen ystävilleni sanonut, että toki me tänne Portugaliin talvipakolaisiksi lähteneet tiesimme, että täälläkin talvi on talvi, mutta se minkä voimme talviseutumme hyväksi kirkkaasti lukea, on valo. Sitä meillä ainakin on yllin – kyllin, toisin kuin pohjolan perillä.

Illan hämyä Alvorin rannassa.

Alvorin hiekkaranta on viime päiväkävelyillämme ollut lähes tyhjä. Kapulasillalla saattaa silti törmätä britteihin, jotka kiertävät rantasiltoja shortseissaan ja lyhythihaisissa puseroissaan. Yhtenä, tosi kylmänä päivänä tapasin keskustassa postissa käydessäni englantilaisen pariskunnan. Mies oli kuin safarille menossa ja naisella oli paljaissa jaloissaan sandaalit. Hänen varpaansa sinersivät kylmästä. Täytyy sanoa, että kyllä on karaistunutta kansaa nuo engelsmannit!

Portugalilainen herrasmies pukeutuu vuodenajan mukaan. 

Viime sunnuntaina pääsin ystävien mukana Festas das Chouricas -tapahtumaan Querencaan. Juhlan pitopaikka sijaitsi korkealla eteläisen vuoriston rinteellä, josta on huikean kauniit näköalat. Rinteillä kasvavat eucalyptyspuut ja mimosat taipuvat tien ylle katokseksi, ja siellä täällä näimme mantelipuita täydessä kukassa.

Makkarat käristyvät hiiligrillin ritilällä.

Portugalilaiseen tapaan makkarafestarit oli järjestetty kirkon välittömään läheisyyteen. Täällä festareihin liittyy lähes aina messu ja usein myös kulkue, jossa kannetaan Fatiman patsasta kukin koristellulla alustalla pappien, kuoripoikien ja seurakuntalaisten seuratessa kulkueena. Kirkonmäelle oli pystytetty erinäinen määrä kuumana savuavia hiiligrillejä, joiden ritilöillä kärisi eri tavoin maustettuja makkaroita. Makkaroiden kanssa tarjottiin maalaisleipää. Toki paikalle oli tullut myös muita elintarvikkeiden valmistajia, ja jonkin verran korujen, hattujen ja viittojen tekijöitä myymään tuotteitaan. Näytti siltä, että paikalla oli koko kylän väki ja myös meitä vieraspaikkakuntalaisia, muun muassa suomalaisia. Kauppa kävi ja tunnelmaa riitti. Oli hienoa olla mukana.

Lupaus uudesta keväästä ja kesästä on saatu, ja sen myötä tiedetään elämän rantahietikoilla ja -kuppiloissa jälleen vilkastuvan. Nyt odotellaan Mimosapuiden kukkimista. Silmut, joita tarkkailen päivittäisillä kävelyretkillä, paisuvat paisumistaan. Olisi hienoa päästä esittelemään Minosapuiden keltaisten kukkien meri vieraille, joita odotamme jo innolla.  

Vuosi vanha vaipui hautaan...

Hyvää uuden vuoden jatkoa kaikille lukijoille! Toivottavasti tästä Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuodesta tulee meille kaikille antoisa! Viime vuosi oli etenkin maailman tilanteen vuoksi monella tapaa raskas ja aiheutti globaalistikin paljon tuskaa ja pettymyksiä. Ihmiskunta ei näy viisastuvan. Kansojen välisissä suhteissa vaikuttavat voimakkaasti niin uskonto kuin politiikkakin ja vanhat valta- ja omistussuhteet eivät muutu miksikään. Niistä pidetään kiinni vaikka henki menisi.

Naisten kirkon kellot Sagresissa. Naiset kokoontuivat kirkkoon rukoilemaan kun miehet lähtivät myrskyävälle merelle.

Tappioitta emme mekään selvinneet viime vuodesta. Niitä tuli niin ystävä- kuin perhepiirissäkin. Täytyy vain toivoa, että meille annetaan taitoa käsitellä niitä kaikella sillä viisaudella, jota vaikeiden asioiden käsittelemisessä ja ymmrtämisessä tarvitaan. Suru lievenee vähitellen ja jäljelle jäävät muistot, jotka ovat kertyneet elämässä lopullisesti lähteneiden kanssa. Onneksi vuoden varrelle mahtui myös monia muistorikkaita juhlia, häitä, syntymäpäiviä ja lämpimiä yhdessäolon hetkiä rakkaiden ystävien kanssa. Ne antavat tarvittavaa voimaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Hehkusoihtuliljat alkavat kukkia.

Kun lokakuun lopulla tulimme tänne, ottivat säiden haltijat meidät lempeästi vastaan. Ehdimme nauttia jopa muutamista helteisistä päivistä. Luonto oli kärsinyt pitkään kuivuudesta, joten marraskuiset sateet tulivat todella janoisen luonnon tarpeeseen. Eilen näimme jo ensimmäiset kukat mantelipuissa ja Nuokkukäenkaali kukkii keltaisena kaikkialla siellä, missä rikkaruohot ovat vallanneet tilansa. Lähes joka päivä bongaamme uusia merkkejä heräävästä elämästä luonnossa. Sieltä se kevät tulee!

Kevään iloja Bussacon palatsihotellin seinällä (Luso) sisäänkäyntipylväikön isokokoisessa keramiikkataulussa. 

Talvi on talvi täällä Portugalissakin. Silloin enimmäkseen tuulee idästä tai pohjoisesta ja yöt ovat hyvin viileitä, alle 10 plus-asteen. Rochan rantabulevardi on lähes tyhjä. Voi olla, että pitkällä kadulla ei näy ketään muita kuin kojujensa ulkopuolella asiakkaita odottavia kauppiaita. Jopa kotimaansa olosuhteissa karaistuneet englantilaiset shortseissaan ja hiattomissa puseroissaan ovat vetäytyneet huoneisiinsa. Vuodenvaihteen lyhyt juhlasesonki, jolloin etenkin pohjois-espanjalaiset tungeksivat Rochalla, on äkkiä ohi. Sitten vietetään tammikuuta hiljaiselossa kunnes helmikuussa liikenne alkaa pikkuhiljaa lisääntyä maaliskuuhun. Silloin eletään jo melkein kevättä.

"Lukeminen kannattaa aina."

Mekin pysyttelemme päivittäisiä kävelyretkiämme lukuunottamatta sisätiloissa ja uppoudumme kirjoihimme. Onneksi ovat ystävät, jotka käyvät meitä tervehtimässä Suomesta toivetuliaisinaan kirjat! Ja onneksi on Algarven Suomi-seuran kirjasto! Kirjaston jatkuvasti kasvavasta valikoimasta löytyy aina jotain, jota ei ole vielä tullut luetuksi. Jonkun ystävämme suositus siirtyä tablettiin ladattuihin kirjoihin ei ole ainakaan vielä innostanut. Kirja, joka on painettu paperille, tuntuu mukavalta kädessä, se on kuin uskollinen ystävä, jonka läsnäoloon voi aina luottaa. Voin sydämestäni yhtyä Jörn Donnerin lausumaan: "Lukeminen kannattaa aina!"

Ja sateet tulivat...

Sateen pitkään odotettu eliksiiri on viime päivinä oikein kunnolla langennut luontoa virkistämään. Kun sateet täällä tulevat, ne valuvat lähes aina kuin ämpäristä kaataen. Vasta täällä olen alkanut ymmärtää uutiskuvia ulkomailta, koskena ryöppyäviä sadevesiä, joiden mukana seilaa tavaraa jos jonkinlaista. Eräs asiantuntija totesi, että nykyiset suurtulvaongelmat johtuvat siitä, että niin suuri osa maanpinnasta on katettu vettä läpäisemättömillä aineilla. Kun vesi ei pääse imetymään maahan, se etsii eittämättä uomansa.

Ihmepensas kukkii. 

Tuulistakin on ollut. Ystävämme, jotka olivat pahimman sään aikaan matkoilla, löysivät kerrostalon kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevan asuntonsa terassilta vain murskautuneita muovituolia. Grilli oli lentänyt tiehensä. Sen jäännökset löytyivät myöhemmin talon uima-altaalta katutasosta. "Lentoturmassa" oli myös kaksi uima-allasalueen aidan pleksiä rikkoutunut. Oli onni, ettei kukaan ollut jäänyt lentävän grillin alle.

Suomen itsenäisyys on todella uusi asia. Sen tajuaa viimeistään, kun sitä vertaa esimerkiksi Portugalin itsenäistymiseen vuonna 1640. Vietimme Suomen 99.:ttä itsenäisyyspäivää ja Algarven Suomi -seuran 25-vuotista olemassaoloa parisataapäisellä joukolla Vila Mourassa, Hotelli Hiltonissa. Varmaan muidenkin, kuin minun silmäkulma kostui, kun kvartetti soitti mm. Sibeliuksen musiikkia sisältäneen ohjelmansa päätteeksi Finlandian, joka johdattaa väistämättä kuulijan ajatukset Suomen historiaan ja sen moniin vaiheisiin ensin Ruotsin ja myöhemmin Venäjän alaisuudessa.

Suomen lippu laitetaan kotiamme juhlistamaan aina, kun vähänkin aihetta.

Kuuntelin Suomen radiosta, kuinka itsenäisyyspäivään valmistauduttiin kotimaassa. Toimittajat kyselivät, miten suomalaiset aikoivat juhlaa viettää. Tavallisin tapa oli rauhallinen kotona oleilu ja kynttilöiden polttaminen sekä myöhemmin presidentin juhlavastaanoton seuraaminen tv:stä. Monille Tuntemattoman sotilaan seuraaminen tv:stä keskipäivällä oli niin ikään välttämätön rituaali tunnelmaan pääsemiseksi. Suomalainen tapa kummastutti useimpia haastateltuja ulkomaalaisia, joskin jotkut tuumasivat, että se sopii suomalaisille. Minua kummastuttaa, miksi sellaista pitää muun maalaisilta kysyä.

Auringon lasku Alvorissa.

Portugalilaiset ovat ylpeitä maasta ja kansastaan. He eivät kysele, mitä toisista maista ja toisista kulttuureista tulevat heistä ajattelevat. Heidät kasvatetaan itsetietoisiksi jo pienestä pitäen, täällä myös lasta arvostetaan yksilönä. Minusta on melkein liikuttavaa, kuinka suuresti portugalilaiset kunnioittavat muun muassa fado-perinnettä. Voice Portugal -kilpailuun otti osaa monta fadistaa. Tästä tulee mieleen muisto kotonamme järjestetystä illallisesta, johon olimme kutsuneet väkeä niin paljon, että meitä istui kaiken kaikkiaan kymmenen aterioimassa pöydän ääressä. Yllättäen kahviin päästyämme erään pariskunnan azorilainen mies nousi seisomaan ja esitti acapellana fadon.

Esitys sai minut kiitolliseksi ja hartaaksi. En voi mitään vastakkainasettelulle, johon jouduin kun vertasin vastaavaa Suomen oloihin. Kansanlaulun esittäminen acapellana yksityispäivällisillä käy tietysti, mutta en voi kuvitellakaan, että joku osallistuisi Voice Finlandia -ohjelmaan kansanmusiikkia esittäen! Sellainen olisi aivan tavatonta. Koko idea on pois suljettu ja se tuomitaan ehdottomasti formaattiin sopimattomana. Toisaalta - ei suomalainen kansanmusiikki herätäkään sellaisia tunteita, joita fado herättää. Fadoon on sisällytetty portugalilaisten tunteiden syvimmät tunnot.

Keski-Portugalia ja lentämisen vaikeus

Talvikautemme avausjakso Portugalissa on ollut jokseenkin vilkas. Riemulliset ystävien tapaamiset ja päivitykset kuuluivat alkuviikkoina lähes päivittäin ohjelmaamme. Ensimmäinen vierailu Suomesta on jo ollut ilonamme ja marraskuun alussa pääsimme vierainemme mielenkiintoiselle matkalle Coimbraan, Viseuun ja Anadiaan. Erinomaisena oppaanamme matkalla oli jälleen kerran Heli Ervi, jota on kiittäminen monipuolisesta opastuksesta Keski-Portugalilaiseen kulttuuriin ja maisemaan. Seuran ja Helin järjestämät matkat ovat olleet joka kerta kerrassaan eläymyksellisiä. Ilman noita matkoja olisimme huomattavasti tietämättömämpiä talvimaastamme.

Coimbran kaupunki on Mondego-joen varrella nouseville kukkuloille sijoittuva kaupunki, jonka syntyyn ovat vaikuttaneet niin roomalaiset kuin arabitkin. Se oli vuoteen 1260 asti Portugalin pääkaupunki, kunnes joutui luovuttamaan asemansa Lissabonille. Vuonna 1290 perusti Kuningas Dinis kaupunkiin yliopiston, joka on maailman kolmanneksi vanhin ja yhä toimiva. Yliopistoa siirreltiin vuoteen 1537 Lissabonin ja Coimbran välillä, mutta lopulta se sai jäädä Coimbraan. Lähes kateellisina katselimme yliopistossa opiskelevia nuoria, jotka "uniformuissaan" liikkuivat yliopiston historiaa täynnä olevalla pihalla, rakennuksissa ja käytävillä. Ainakin minua, poltetun maan lasta, Coimbran valtava historiaperintö melkein pyörryttää.

Coimbran yliopiston kampusta oli juhlallista mittailla.

Portugalissa on opiskelijoilla samanlaiset puvut. Yliopistojen opiskelijat pukeutuvat mustiin - pojat siisteihin pukuihin ja tytöt kävelypukuihin, mustiin sukkiin ja kenkiin ja mustiin, pitkiin viittoihin. Aineopiskelijat eroavat toisistaan pukuihin yhdistettyjen, eriväristen nauhojen perusteella. Portugalissa on usein, etenkin yksityiskoulujen ja joskus myös lastentarhojen lapsilla, yhtenäiset puvut, joiden mallit ovat koulun tai -tarhan päätettävissä,

Yliopiston tytöt myivät lyijykyniä kadulla. 

Jos minun pitäisi nimetä matkalla suurimmin vaikuttanut asia, se on ilman muuta Coimbran yliopisto ja etenkin sen kirjasto. Kirjaston katosta lattiaan ulottuvissa hyllyissä on noin 300 000 nidettä. Vanhin kirjastossa oleva kirja on raamattu 1100-luvulta. Tunnelma, jota pääsimme kirjahyllyjen peittämien seinien sisällä aistimaan, oli syvän harras. Koko käynnin ajan meitä vahti silmä kovana iäkäs nainen, jonka vastuulle kirjaston koskemattomuus oli ilmeisesti sälytetty.

Tämän kummempaa matkaselostetta en aio kirjoittaa, vaikka kerrottavaa olisi paljon. Suosittelen kaikille matkoja eri puolille Portugalia mitä lämpimimmin. Itse olen ollut yllättynyt alueiden suurista eroista. Ne eroavat jo pelkästään maastollisesti, mutta myös kulttuuriensa puolesta hämmästyttävän paljon. Menkää ja tutustukaa! Täällä Portugalissa matkustaminen on ainakin meille eläkeläisille hyvin edullista.

"Pyhän metsän" rajoilla sijaitseva Bussacon palatsihotelli on loistelias. Ihailimme sitä ainoastaan ulkopuolelta juuri kun hämärä oli laskeutumassa.  

Mitä matkoihin tulee, en voi kuin ihmetellä, miksi lennot Portugaliin tai Portugalista ovat niin hankalia. Jatkuvasti kuulemme, kuinka matkailijoita pompotellaan pitkillä odotuksilla, liityntälennoilla ja kuinka - lähes mahdotonta - on löytää suoria lentoja Lissaboniin tai Faroon. Kun TAP:in omistussuhteet alkoivat "hannata" muutama vuosi sitten, asiat muuttuivat entistäkin hankalammaksi. Nyt tähän "kiusantekoon" on liittynyt ainakin Lufthansa, jonka henkilökunta lakkoilee tämän tästä, lentoja perutaan ja siirrellään lähes mielivaltaisesti. Meidänkin paluulentoamme toukokuussa ehdittiin jo kertaalleen muuttaa ennenkuin edes lähdimme Suomesta. Eräs ystäväpariskunta kertoi, että heidän tammikuun lentoaan on siirretty jo kolme kertaa.

Asia, joka minua hämmästyttää jatkuvasti, on Portugalin julkisten palveluiden toiminta. Täällä asioilla on taipumus venähtää. Kukaan ei oikein osaa selittää, mistä venähtäminen johtuu. Ystävämme, jotka ostivat asunnon valmisteilla olevasta talosta lupauksella, että he pääsevät asumaan heinäkuun lopussa, ovat kerta toisensa perään pettyneet luovutuksen siirryttyä epämääräiseen tulevaisuuteen. Viranomaiset selittävät viivästymisen syitä milloin minkäkin tarkastuksen puuttumisella. Nyt jännitämme heidän kanssaan, pääsevätkö he edes jouluksi omaan kotiin.

Kreivin aikaan

Kun lokakuun 25. päivän aamutunteina taksi lennätti meitä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, tipahteli yötaivaalta muutama räntähitunen. Olimme jo edellispäivän säätiedotuksia kuunneltuamme ennakoineet tulevaa tilannetta ja peitelleet kesärenkaisen automme talvilepoon ystävän pihalle. Nähtyämme lähtöaamuna taksin ikkunasta räntähiutaleet, onnittelimme itseämme. Auton peitteleminen hyisessä yösateessa ja pienessä kiireessä olisi ollut kurjaa. Myöhemmin saimme vahvistuksena kotimaahan jääneiltä kuvia jo talvisista maisemista. Olimme totisesti suoriutuneet matkaan ns. kreivin aikaan.

Matkanteko ei aina käy niin kevyesti, kuin etukäteen olettaisi. Meitäkin koeteltiin välilaskulla Münchenissä, jossa jo täyteen pakattu kone jouduttiin purkamaan koneessa viime hetkillä ilmenneen kaapelivian vuoksi. Tuntien odotus tuntui painostavalta silloin, mutta koetut vaikeudet unohtuivat viimeistään, kun laskeuduimme bussista Portimaon bussiasemalla. Lämmin ja kostea ilta, vastassa olevat ystävät, meren tuoksu ja kaskaiden äänet kaappasivat meidät välittömästi syleilyynsä.

Monet suomalaiset ystävämme sattuivat olemaan retkillään, mutta saimme sentään extempore -kutsullamme jo kolmantena päivänä koolle parikymmentä henkeä Alvorin rantahiekalle. Tuuli ja sen myötä mainingit olivat melkoiset ja lentohiekka pisteli iholla, mutta aurinko lämmitti. Pelasimme petanqueta nais- ja miesjoukkueissa, maistelimme eväitä ja päivitimme kuulumisia. Silloin viimeistään tunsimme tulleemme kotiin.

Meren tyrskyjä Alvorin aallonmurtajalla.

Yksi talven ajankäyttöä koskevista suunnitelmistani on vakaa aikomus opetella Irma Ajanta-Kaukosen tekemän kirjan,"Punaoranssikukkainen puu ja muita mielenkiintoisia kasveja" -avulla tunnistamaan täkäläisiä puita, pensaita ja kukkia. Toin kirjan mukanani Suomesta, jossa usein kesän kuluessa selailin ja luin sitä. Teos antaa tiivistettyä tietoa trooppisen ja subtrooppisen alueen kasveista hyvälaatuisten ja havainnollisien kuvien ja lyhyiden esittelytekstien välityksellä. Juuri tuollaista tietoa olen kasveista kiinnostuneena kaivannut.

Passionhedelmässä on runsaasti vitamiineja ja flavonoideja. 

Toinen suunnitelma on opetella tuntemaan monia outoja, kauppojen ja torien tiskeillä myytävänä olevia hedelmiä ja niiden käyttötapoja. Täällä hedelmätiskeistä löytyy hedelmiä ja marjoja, joita en ole koskaan aikaisemmin nähnyt, saatikka maistanut. Muistelin muutama päivä sitten kumppanini kanssa kuinka Avokado tuli Suomeen. Sain sitä ensimmäisen kerran 70-luvun alussa maailmaa laajasti kolunneen serkkuni luona. Pidin sitä melko eksoottisena tuttavuutena, mutta ihastuin makuun heti. Nyttemmin se kuuluu eri muodoissa usein pöytäämme.

Ilahduin suunnattomasti, kun tapasin ensimmäisen kerran täältä Avokadopuita. Niiden lisäksi minulle iloa tuottavat kaikki hedelmäpuut. Olen viettänyt monia, onnellisia hetkiä kävelyretkillä ns. Sitruslaaksossa, jossa appelsiini-, sitruuna- ja mandariinipuut kantavat oksien täydeltä hedelmää ja puiden tuoksu melkein huumaa kukinta-aikana.

Sitruslaaksossa kasvaa appelsiineja, sitruunoita ja greippejä (kuvassa greippejä).

Tällä hetkellä suren naapurikiinteistössä olevan appelsiinipuun sadon kohtaloa. Isot, mehukkaat hedelmät putoavat ja mätänevät tyhjälle patiolle, sillä asunnon omistajat eivät ole paikalla eikä minulla, onnettomalla ei ole mitään keinoa päästä niihin käsiksi.

Puolustuslinnakkeita ja palatseja

Alentejon alue - niin Portugalin vilja-aittaa kuin onkin - on maan pahinta työttömyysaluetta. Työttömiä on noin kolme prosenttia enemmän kuin muualla maassa. Ken haluaa, voi ehkä jotain päätellä siitä, että maakunnan ruokataloudessa ovat tärkeitä ravintoaineita leipä ja läski. Poliittisella kartalla alue on vasemmistolaisin. Nykyinen presidentti, vuoden alkupuolella järjestetyillä vaaleilla valittu Marcelo Rebelo de Sousa, on kotoisin Alentejosta.

Laajojen viljelyalueiden lisäksi Alentejolle tunnusomaisia ovat lampaat, joita siellä käyskelee noin miljoona päätä. Myös lihakarjaa ja mustia possuja kasvatetaan. Näin keväisin maisemaa täplittävät iloisesti keltaiset lupiinit. Lupiinien väriloiston kanssa kilpailevat joka puolella valkoisena ryöppyävät, Portugalin kansalliskukaksi nimetyt Cistukset.

Amoreiran akvedukti on käsittämättömän suuri rakennelma. 

Retkemme ensimmäisenä päivänä bussimme suuntasi hyvää vauhtia kohti Elvasia, joka on 20 000 asukkaan kaupunki vain kymmenen kilometrin päässä Espanjan rajasta. Sen historiaan on kuulunut taisteluja lähes tauotta, ensin roomalaisia, sitten maureja ja espanjalaisia vastaan. Elvas vapautui maureista vasta 100 vuotta Lissabonin vapautumisen jälkeen. Kaupunkia lähestyttäessä katse kiinnittyy ensimmäisenä Amoreiran akveduktiin, joka on valtava rakennelma. Se on seitsemän kilometrin mittainen. Vuonna 1622 valmistuneen, Fransisco Arrudan suunnitteleman akveduktin muuten raskasta kokonaisuutta keventää rakennelmaan tehdyt, yli 800 kaariholvia. Luulisi, että akvedukti on roomalaisten rakentama, mutta toisin on. Sen rakentamista ovat rahoittaneet 1500- ja1600-lukujen vaihteessa kaupunkilaiset.

Bussimme yritti päästä mahdollisimman lähelle kaupungin keskustaa, jossa meidän oli määrä pienellä kävelyretkellä tutustua katumaisemaan. Pyrkiessämme keskustorille hengenvaaralliselta tuntuvien katukapeikkojen kautta, pysäytti poliisi bussin. Kuljettajalle rapsahti liian painavan ajoneuvon ajamisesta kivetyille kaduille 25 euron suuruinen sakko. Kuskin annettiin ymmärtää, että jos hän vielä uhmaa kieltoa, seuraava sakko olisi 100 euron suuruinen.

Senhora da Gracan linnoituksen keskiössä sijaitsee kuin sinne nakattuna kuvernöörin asunto.

Lyhyen pysähdyksen ja lievän takaiskun jälkeen bussi nousi jyrkkää tieosuutta Senhora da Gracan puolustuslinnoitukselle, jonka alapuolella ovat linnakkeeseen pyrkiviä vihulaisia vastaan raskaat laskusillat, vallihaudat ja muurin aukot tulisuihkuja varten, mutta keskiössä, rauhassa kaikkein korkeimmalla sijaitsee kuvernöörin asunto. Puolustuslinnakkeen ylimpään osaan todella kannatti kiikkua, sillä jyrkistä rapuista selvinnyt pääsi ihailemaan huikeaa näkymää yli koko seudun, aina Espanjan rajalle saakka.

Senhora da Gracan puolustuslinnakkeen rakentaminen alkoi 1833 ja rakennustyö kesti lähes kolmekymmentä vuotta. Markiisi Pombal, joka oli heikon kuninkaan, Dom José I:n pääministeri, kutsui Englannista saksalaisen filosofin, Lippen avukseen Lissabonin maanjäristyksen (v. 1855) jälkeen. Rationaalisen Lippen avulla ja kehoituksesta mm. maan puolustusvoimia uudistettiin ja useiden puolustuslinnakkeiden, kirkkojen ja julkisten rakennusten rakentaminen aloitettiin. Rahat isoihin rakennustöihin saatiin Brasiliasta, mutta valtaisan rakennustyöbuumin jälkeen valtion oma kassakin kolisi tyhjyyttään, ja monet silloin rakennetut rakennukset saivat rapistua rauhassa. Kun Portugalista tuli tasavalta vuonna 1911, tehtiin Gracan linnoituksesta vankila. Linnoitus avattiin vasta marraskuussa 2015 noin 6,1 miljoonan arvoisten kunnostustöiden jälkeen yleisölle.

Bragancan herttuoiden palatsi herättää kunnioitusta.

Seuraavan päivän kohteena on Bragancan herttuoiden palatsi Vila Vicosassa. Sanat eivät riitä kertomaan palatsin mahtavuudesta kuin murto-osan. Palatsi edustaa rakennustyylillisesti italialaista renesanssia ripauksilla uusklassismia ja barokkia. Palatsissa on 50 huonetta ja taka- ja sivuosissa englantilainen puutarha. Julkisivu on tehty harmaasta marmorista, ja se on 110 metriä pitkä. Palatsin monien huoneiden joukossa on myös kirjasto, joka silloisina aikoina oli erikoisuus. Kuningas Manuel II oli innokas lukija, ja hän halusi koota kirjat lähelleen. Kuningas Manuel II hallitsi Portugalia vuodesta 1640 alkaen.

Herttuoiden palatsissa ei kuparin kiillottajan ole tarvinnut miettiä, mitä tekisi. Etualalla marmorimorttelit.

Palatsi teki vaikutuksen meihin kaikkiin maalauksineen, sisustuksineen ja puutarhoineen. Puutarhan yhden portin päällä patsasteli korskea riikinkukko tarkastelemassa reviiriään. Luulimme ensin, että se oli elävän näköinen patsas, niin sulavasti se sopeutui pakalleen. Kun astuimme kierroksen jälkeen palatsin takana olevaan, auringossa kylpevään puutarhaan, tuntui kuin olisi tehnyt aikamatkan vuosisatojen taakse. Hetken ajan tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että palatsin kaltaisia paikkoja on säästynyt ihasteltavaksemme. Etenkin, kun nykyinen rakennustyyli on perin ankeaa näihin verrattuna.

Matkalla mukana herra Murphy

Joskus, kun kuvittelee huolehtineensa kaikesta mahdollisesta matkavalmisteluissaan, saattaa joutua jossain vaiheessa pettymään. Unohtaminen on ehkä korkean iän mukanaan tuomaa, mutta kyllä samaa tapahtui myös silloin, kun oli yksinkertaisesti liian monta asiaa, jotka piti ennen matkalle lähtöä muistaa. 

Tällä kertaa tajuntaan jysähti juuri ennen ensimmäiseen matkakohteeseemme saapumista, että olin unohtanut kameran muistikortin tietokoneeseen. Onneksi on puhelin! Muistan kuinka puhelinta ostaessani myyjä kehui siinä olevaa kameraa. Minulle asia oli sillä hetkellä yhdentekevä, mutta nyt iloitsin siitä. Kameralla sain mukaani vähän muitakin kuin muistikuvia. 

Tyypillistä maalaismaisemaa Alentejossa. 

Retkemme kohde Alentejo on jotain aivan toista kuin mikään muu Portugalin kolkka. Alentejo on Portugalin vilja-aitta. Kumpuileva maasto, sitä täplittävät, erilaisia viljakasveja tuottavat niityt, viiniköynnösrivistöt ja oliivipuulehdot jatkuvat silmänkantamattomiin. Viljelyalueita halkovasta bussista käsin on vaikea ymmätää, että vain noin kuudennes Portugalin väestöstä saa elantonsa maataloudesta ja että maa joutuu ostamaan leipäviljansa. Ihmettelen myös, mistä maatalous saa työvoimansa, sillä Alentejon alueella viljelijöiden keski-ikä on 55-57 vuotta ja myös alhainen syntyvyys.

Siellä täällä ilmavassa ja värikylläisessä maisemassa voi nähdä isohkon talon, jonka pihapiiriin kuuluu usein tuotantosuuntaan liittyviä siiloja tai tankkeja. Naapuriin on yleensä pitkä matka. Matkaoppaamme Heli kertoi, että esimerkiksi Herdade de Sobrosan viinitila, jolla vierailimme retken toisena päivänä, kuuluu tiloihin, joiden pinta-ala on vähintään 300 hehtaaria. Nimitystä "Herdade" ei nimittäin pienempi tila saa käyttää.

Viinijuurakko pukkaa versoa Herdade de Sobrosan viinitilalla.

Oliiviöljy oli jo kreikkalaisten, roomalaisten ja foinikialaisten välillä käytävässä kaupassa tärkeä tuote. Sitä käytettiin niin ruoanvalmistuksessa kuin myös ihon- ja hiustenhoidossa. Se oli hinnoissaan, ja siksi oliivilehtoja vartioitiin viranomaisvoimin. Aikanaan, jos kaatoi oliivipuun, rapsahti kaatajalle sanktioita ja jopa maasta karkoitus. Puut ovat vanhoja, tunnetaan joitakin jopa miljoonan vuoden ikäisiä. Ne näyttävätkin ikiaikaisilta, sillä niiden runko on monesti ryhmyinen ja kietoutunut. Se johtuu siitä, että puuta istutettaessa on samaan istutuskuoppaan työnnetty varmuuden vuoksi monta tainta.

Luulisi, että oliivipuu on helppohoitoinen, mutta se on virheajattelua. Jos kasvattaja haluaa saada kunnon sadon, on puita leikattava joka seitsemäs vuosi melko rajusti ja maata puurivistöjen välissä pitää muokata. Oliivipuut alkavat tuottaa hedelmää vasta noin kuusivuotiaana. Yksi puu voi tuottaa kerralla noin tuhat kiloa oliiveja. Puu on vaatimaton kasvuperänsä suhteen. Se työntää juurensa syvälle maahan, jonka vuoksi se kestää hyvin kuivuutta ja köyhääkin maaperää.

Oliivipuulehtoa.

Oliivipuulajeja tunnetaan noin 600. Puuaines on erittäin vahvaa ja sitä käytetään esimerkiksi koristesorvauksissa. Alentejon alueella olevat oliivipuutarhat ovat yleensä pieniä, vain keskimäärin kolmen hehtaarin luokkaa, mutta Portugalissa kasvaa runsas 8,5 miljoonaa oliivipuuta, joista elantonsa saa seitsemän miljoonaa perhettä suoranaisesti ja 30 000 välillisesti. Vaikka luvut ovatkin suuria, Portugali on vasta neljänneksi suurin tuottaja. Espanja on maailman suurin oliivituotteiden tuottaja. Joka tapauksessa oliivilla on suuri taloudellinen merkitys Portugalille.

Oliivit kerätään yleensä marraskuussa. Nykyään yhä useammin kerääminen tapahtuu koneellisesti. Puun alle levitetään kangas, jolle puuta ravistamalla oliivit putoavat. Hyvä ExtraVirgin -öljy, jonka happamuusprosentti on alle 0,8 prosenttia, saadaan kylmäpuristusmenetelmällä, mutta sillä tavalla saadaan talteen vain 30 prosenttia puristettavasta massasta. Loppumassaa puristetaan edelleen kuumamenetelmällä niin, että neljännenkin kerran jälkeen hyötyä saadaan levittämällä jäännös lannoitteeksi.

Pienenä suhdelukuna voin kertoa, että Portugalilainen käyttää kolmessa päivässä saman määrän oliiviöljyä kuin Suomalainen käyttää vuodessa!

Cistus, Portugalin kansalliskukka kukki kaikkialla.

Muihin retkikohteisiin palaan seuraavassa blogissani. Siihen asti; felicidades!