torstai 24. marraskuuta 2016

Keski-Portugalia ja lentämisen vaikeus

Talvikautemme avausjakso Portugalissa on ollut jokseenkin vilkas. Riemulliset ystävien tapaamiset ja päivitykset kuuluivat alkuviikkoina lähes päivittäin ohjelmaamme. Ensimmäinen vierailu Suomesta on jo ollut ilonamme ja marraskuun alussa pääsimme vierainemme mielenkiintoiselle matkalle Coimbraan, Viseuun ja Anadiaan. Erinomaisena oppaanamme matkalla oli jälleen kerran Heli Ervi, jota on kiittäminen monipuolisesta opastuksesta Keski-Portugalilaiseen kulttuuriin ja maisemaan. Seuran ja Helin järjestämät matkat ovat olleet joka kerta kerrassaan eläymyksellisiä. Ilman noita matkoja olisimme huomattavasti tietämättömämpiä talvimaastamme.

Coimbran kaupunki on Mondego-joen varrella nouseville kukkuloille sijoittuva kaupunki, jonka syntyyn ovat vaikuttaneet niin roomalaiset kuin arabitkin. Se oli vuoteen 1260 asti Portugalin pääkaupunki, kunnes joutui luovuttamaan asemansa Lissabonille. Vuonna 1290 perusti Kuningas Dinis kaupunkiin yliopiston, joka on maailman kolmanneksi vanhin ja yhä toimiva. Yliopistoa siirreltiin vuoteen 1537 Lissabonin ja Coimbran välillä, mutta lopulta se sai jäädä Coimbraan. Lähes kateellisina katselimme yliopistossa opiskelevia nuoria, jotka "uniformuissaan" liikkuivat yliopiston historiaa täynnä olevalla pihalla, rakennuksissa ja käytävillä. Ainakin minua, poltetun maan lasta, Coimbran valtava historiaperintö melkein pyörryttää.

Coimbran yliopiston kampusta oli juhlallista mittailla.
Portugalissa on opiskelijoilla samanlaiset puvut. Yliopistojen opiskelijat pukeutuvat mustiin - pojat siisteihin pukuihin ja tytöt kävelypukuihin, mustiin sukkiin ja kenkiin ja mustiin, pitkiin viittoihin. Aineopiskelijat eroavat toisistaan pukuihin yhdistettyjen, eriväristen nauhojen perusteella. Portugalissa on usein, etenkin yksityiskoulujen ja joskus myös lastentarhojen lapsilla, yhtenäiset puvut, joiden mallit ovat koulun tai -tarhan päätettävissä,

Yliopiston tytöt myivät lyijykyniä kadulla. 
Jos minun pitäisi nimetä matkalla suurimmin vaikuttanut asia, se on ilman muuta Coimbran yliopisto ja etenkin sen kirjasto. Kirjaston katosta lattiaan ulottuvissa hyllyissä on noin 300 000 nidettä. Vanhin kirjastossa oleva kirja on raamattu 1100-luvulta. Tunnelma, jota pääsimme kirjahyllyjen peittämien seinien sisällä aistimaan, oli syvän harras. Koko käynnin ajan meitä vahti silmä kovana iäkäs nainen, jonka vastuulle kirjaston koskemattomuus oli ilmeisesti sälytetty.

Tämän kummempaa matkaselostetta en aio kirjoittaa, vaikka kerrottavaa olisi paljon. Suosittelen kaikille matkoja eri puolille Portugalia mitä lämpimimmin. Itse olen ollut yllättynyt alueiden suurista eroista. Ne eroavat jo pelkästään maastollisesti, mutta myös kulttuuriensa puolesta hämmästyttävän paljon. Menkää ja tutustukaa! Täällä Portugalissa matkustaminen on ainakin meille eläkeläisille hyvin edullista.

"Pyhän metsän" rajoilla sijaitseva Bussacon palatsihotelli on loistelias. Ihailimme sitä ainoastaan ulkopuolelta juuri kun hämärä oli laskeutumassa.  
Mitä matkoihin tulee, en voi kuin ihmetellä, miksi lennot Portugaliin tai Portugalista ovat niin hankalia. Jatkuvasti kuulemme, kuinka matkailijoita pompotellaan pitkillä odotuksilla, liityntälennoilla ja kuinka - lähes mahdotonta - on löytää suoria lentoja Lissaboniin tai Faroon. Kun TAP:in omistussuhteet alkoivat "hannata" muutama vuosi sitten, asiat muuttuivat entistäkin hankalammaksi. Nyt tähän "kiusantekoon" on liittynyt ainakin Lufthansa, jonka henkilökunta lakkoilee tämän tästä, lentoja perutaan ja siirrellään lähes mielivaltaisesti. Meidänkin paluulentoamme toukokuussa ehdittiin jo kertaalleen muuttaa ennenkuin edes lähdimme Suomesta. Eräs ystäväpariskunta kertoi, että heidän tammikuun lentoaan on siirretty jo kolme kertaa.

Asia, joka minua hämmästyttää jatkuvasti, on Portugalin julkisten palveluiden toiminta. Täällä asioilla on taipumus venähtää. Kukaan ei oikein osaa selittää, mistä venähtäminen johtuu. Ystävämme, jotka ostivat asunnon valmisteilla olevasta talosta lupauksella, että he pääsevät asumaan heinäkuun lopussa, ovat kerta toisensa perään pettyneet luovutuksen siirryttyä epämääräiseen tulevaisuuteen. Viranomaiset selittävät viivästymisen syitä milloin minkäkin tarkastuksen puuttumisella. Nyt jännitämme heidän kanssaan, pääsevätkö he edes jouluksi omaan kotiin.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Kreivin aikaan

Kun lokakuun 25. päivän aamutunteina taksi lennätti meitä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, tipahteli yötaivaalta muutama räntähitunen. Olimme jo edellispäivän säätiedotuksia kuunneltuamme ennakoineet tulevaa tilannetta ja peitelleet kesärenkaisen automme talvilepoon ystävän pihalle. Nähtyämme lähtöaamuna taksin ikkunasta räntähiutaleet, onnittelimme itseämme. Auton peitteleminen hyisessä yösateessa ja pienessä kiireessä olisi ollut kurjaa. Myöhemmin saimme vahvistuksena kotimaahan jääneiltä kuvia jo talvisista maisemista. Olimme totisesti suoriutuneet matkaan ns. kreivin aikaan.

Matkanteko ei aina käy niin kevyesti, kuin etukäteen olettaisi. Meitäkin koeteltiin välilaskulla Münchenissä, jossa jo täyteen pakattu kone jouduttiin purkamaan koneessa viime hetkillä ilmenneen kaapelivian vuoksi. Tuntien odotus tuntui painostavalta silloin, mutta koetut vaikeudet unohtuivat viimeistään, kun laskeuduimme bussista Portimaon bussiasemalla. Lämmin ja kostea ilta, vastassa olevat ystävät, meren tuoksu ja kaskaiden äänet kaappasivat meidät välittömästi syleilyynsä.

Monet suomalaiset ystävämme sattuivat olemaan retkillään, mutta saimme sentään extempore -kutsullamme jo kolmantena päivänä koolle parikymmentä henkeä Alvorin rantahiekalle. Tuuli ja sen myötä mainingit olivat melkoiset ja lentohiekka pisteli iholla, mutta aurinko lämmitti. Pelasimme petanqueta nais- ja miesjoukkueissa, maistelimme eväitä ja päivitimme kuulumisia. Silloin viimeistään tunsimme tulleemme kotiin.

Meren tyrskyjä Alvorin aallonmurtajalla.
Yksi talven ajankäyttöä koskevista suunnitelmistani on vakaa aikomus opetella Irma Ajanta-Kaukosen tekemän kirjan,"Punaoranssikukkainen puu ja muita mielenkiintoisia kasveja" -avulla tunnistamaan täkäläisiä puita, pensaita ja kukkia. Toin kirjan mukanani Suomesta, jossa usein kesän kuluessa selailin ja luin sitä. Teos antaa tiivistettyä tietoa trooppisen ja subtrooppisen alueen kasveista hyvälaatuisten ja havainnollisien kuvien ja lyhyiden esittelytekstien välityksellä. Juuri tuollaista tietoa olen kasveista kiinnostuneena kaivannut.

Passionhedelmässä on runsaasti vitamiineja ja flavonoideja. 
Toinen suunnitelma on opetella tuntemaan monia outoja, kauppojen ja torien tiskeillä myytävänä olevia hedelmiä ja niiden käyttötapoja. Täällä hedelmätiskeistä löytyy hedelmiä ja marjoja, joita en ole koskaan aikaisemmin nähnyt, saatikka maistanut. Muistelin muutama päivä sitten kumppanini kanssa kuinka Avokado tuli Suomeen. Sain sitä ensimmäisen kerran 70-luvun alussa maailmaa laajasti kolunneen serkkuni luona. Pidin sitä melko eksoottisena tuttavuutena, mutta ihastuin makuun heti. Nyttemmin se kuuluu eri muodoissa usein pöytäämme.

Ilahduin suunnattomasti, kun tapasin ensimmäisen kerran täältä Avokadopuita. Niiden lisäksi minulle iloa tuottavat kaikki hedelmäpuut. Olen viettänyt monia, onnellisia hetkiä kävelyretkillä ns. Sitruslaaksossa, jossa appelsiini-, sitruuna- ja mandariinipuut kantavat oksien täydeltä hedelmää ja puiden tuoksu melkein huumaa kukinta-aikana.

Sitruslaaksossa kasvaa appelsiineja, sitruunoita ja greippejä (kuvassa greippejä).
Tällä hetkellä suren naapurikiinteistössä olevan appelsiinipuun sadon kohtaloa. Isot, mehukkaat hedelmät putoavat ja mätänevät tyhjälle patiolle, sillä asunnon omistajat eivät ole paikalla eikä minulla, onnettomalla ei ole mitään keinoa päästä niihin käsiksi.